sunnuntai 25. syyskuuta 2016

15.4.16: Soita mulle, hammaslääkäri onkin 17.30


Viime keskiviikkona:

Kiitos KT aamun vinyasa-joogaharjoituksesta! Melkein kuitenkin myöhästyn junasta kotimatkalla, koska molemmat pohkeet ovat niin jumissa lukuisista alaspäin katsoneista koirista. Mukavan konduktöörin ansiosta ehdin kuin ehdinkin kyytiin.

Juttelen junamatkan ajan äidin kanssa puhelimessa niitä näitä varsin rennoissa tunnelmissa. Puhelimen koputus ei tietenkään ole päällä, koska puhelin harvemmin soi nykyään, kun kaikki aina mesettää tai Whatsappaa. Puhelun päätteeksi istun jo mukavasti bussin kyydissä köröttelemässä ja huomaan klo 16.40 aviomieheltä tulleen tekstiviestin: Soita mulle, hammaslääkäri onkin klo 17.30.

Hammaslääkärin siis piti kaikkien osallisten muistien mukaan olla vasta 18.30, mistä syystä olen tehnyt tänään hieman pitemmän työpäivän. Klo on nyt siis 16.44. Soiton myötä sovimme, että aviomies tulee minua lasten kanssa autolla vastaan Nihtisillan Nestettä (just sitä, jolla on the autopesula) vastapäätä olevalle bussipysäkille. Minuuttia myöhemmin sovimme uudestaan, että jäänkin pois vasta pari pysäkkiä myöhemmin, jotta saamme maksimoitua vastaan-ajavan auton ja bussin kohtauspaikan. Saan tajuttoman hyvän idean, että kotiudun lasten kanssa keskustasta bussilla, sillä Tyypin mielestä on huippuhienoa matkustaa bussissa siten, että kyytiin saa mennä bussin etuovesta.

Sovitulla pysäkillä jään bussista pois ja siirryn auton kyytiin. Huikea idikseni bussimatkasta jää aatoksen tasalle, kun auton kyydistä löytyy hiukkasen kireä aviomies ja hät´hätää sukkahousuihin puetut lapset. Tietysti lapsilla on myös takit, kengät ja pipot, mutta sukkapöksysankareiden kanssa ei lähdetä bussiseikkailuun. Aviomiehen otsasuoni näyttää tosiaan jonkin verran sykkivän varsin tiukaksi kiristyneen aikataulun johdosta. Onneksi meidän Note ei ole kireä, vaikka muistuttaakin väriltään kireää punaista perhe-paholaista.

Miehet suhtautuvat kertomansa mukaan rennosti ja letkeällä otteella muuttuviin tilanteisiin. Asioilla on tapana järjestyä, on lause, jonka olen varsin usein kuullut mieheni sanovan. Tuossa se nyt kuitenkin sadattelee, kun vihreä linja on Turun moottoritien jälkeen vain kaukainen aavistus. Kertoo ajavansa Kamppiin Runeberginkatua, mutta valitseekin Mechelininkadun. Kaikki valot sielläkin luonnollisesti punaisella. Samaten, kuin se otsasuoni.

Löydän itseni klo 17.22 auton ratista. Auto on totaalisen jumissa Helsingin keskustassa hotelli Helkan kohdalla liikenneruuhkassa. Aviomies on hypännyt miltei etana-vauhdilla etenevästä autosta 2 minuuttia aikaisemmin pois, jotta ehtii juosten hammaslääkärin vastaanotolle. Hillittömän kokoista maasturi-mersua ajaa komea vanhempi mies, joka tekee punaiselle perhe-Notelle herrasmiesmäisesti tilaa liikenneympyrässä (tai missä lie kiertoliittymässä?). 

INHOAN yli kaiken ajamista Helsingin keskustassa ja hihkaisen ilosta, kun näen että seuraavista liikennevaloista saan selvästi kääntyä oikealle kohti Ruoholahtea, koska niin moni muukin auto sinne kerta ajelee. Seuraavissa liikennevaloissa vastaantulevien kaistalla Porsche-kuski vilkuttelee minulle. Meidän autossa soi Laiska lehmä, Strutsi ja Rouva Huttunen on hyttynen, kun kurvaamme Länsiväylää pitkin kotiin.

Klo 17.58 olen lasten kanssa kotona ja rakennan Duploista kanalaa, jossa asuu vasikka, heppoja, lentävä kalakukko ja pari lammasta. Ja hetkeä myöhemmin rakennetaan Tyypin kanssa isoa ruuhkaa.


Meidän elämää. ❤ Arkirealismia. ‪#‎love‬

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!