sunnuntai 25. syyskuuta 2016

11.4.16: Uusi arki käynnistynyt


Takana on nyt reilun viikon verran uudenlaista arkirealismia. Äiti on palannut työpöydän ääreen ja isi jäi kotiin lasten kanssa. Arkirealismi todella potkaisi tätä perhettä viime viikolla takamuksiin, sillä viikon aikana aviomiehelle osui valitettavan monta opiskelu-iltaa ja itse tietysti ensimmäisellä viikolla opettelin ja palauttelin mieleen työjuttuja ja -rutiineja. 

Naureskelinkin perjantaina anopille, että olen kuluneella viikolla nähnyt enemmän häntä kuin aviomiestä. Mikä onni ihanasta ja lastenhoito-apuun rientäneestä mummusta!

Lapsilla, etenkin Tyypillä ensimmäinen viikko ilman kotiäitiä näkyi loppuviikosta. Tyyppi tosiaan jätti suurimmaksi osaksi viikolla päiväunet pois ja olikin iltaisin väsymyksestä johtuen kiukkuinen, kuin ampiainen. Viikonlopun aikana tilanne kuitenkin jälleen tasoittui ja nyt on Tyyppi nukkunut lauantaista lähtien päivittäin reilun tunnin päikkärit. Tyypille on tärkeää kuulla uudestaan ja uudestaan minkä nimisten ihmisten kanssa olen työpaikalla ja hän on myös useamman kerran varmistanut ovatko työkaverini lapsia vai aikuisia. Ja siis tarkennuksena, en ole töissä lastentarhassa.

Neiti on aivan innoissaan, kun tulen töistä kotiin ja hän hihkuu tohotellessaan menemään. Tänään Neiti ensimmäistä kertaa alkuinnostuksen jälkeen puhkesi sylissä itkemään ja rauhoittui lopulta, kun aloin harjaamaan sylissä olevan Neidin hiuksia ja lauloin Perhosta. Molemmat lapset haluavat (ja saavat) olla aiempaa enemmän sylissä. Iltasadun lukeminen on Tyypille selvästi aiempaa merkityksellisempää.


Siinä missä aviomies nappasi usein työpäivän jälkeen puolen tunnin päikkärit, koen itse, että sekin aika olisi auttamattomasti pois lapsilta. Toki tässäkin vaikutuksensa on sillä, että aviomiehen taittaessa työmatkat autolla kului (ja jatkossakin kuluu) työmatkoihin aikaa vähemmän. Käytännössä aviomies siis ehti työpöydän äärestä kotiin reilun tunnin aikaisemmin, kuin mitä itse ehdin, vaikka meillä molemmilla on mahdollisuus hyödyntää liukuvaa työaikaa. 

Blogin Facebookia seuranneet huomasivatkin varmasti viime viikolla, että työmatkani aamuvarhaisella etsi muutaman päivän ajan sopivaa julkisten kulkuvälineiden yhdistelmää. Nyt taitaapi sekä meno- että kotimatka olla vakiintunut ja työmatka suuntaansa kestää noin 50 minuuttia.


Ruokahuolto vaatii tällä hetkellä ehdottomasti eniten konkreettisia kehittämistoimia ynnä prosessien viilaamista ja virittämistä. Ja aviomiehen sitouttamista! Onneksi molemmat lapset ovat innokkaita apureita ruoanlaitossa, joskin Neiti tuntuu olevan kiinnostuneempi yleensä testailemaan miten vedenkeitin, leivänpaahdin tai kahvinkeitin toimii. 

Päivittäinen pyykkihuolto toimii (jes, hyvä minä ynnä pikku-pyykkärit!) ja siivoaminen (lähinnä imurointi ja lattioiden pesu) keskittyvät jatkossakin viikonvaihteeseen. Lapset ovat olleet pienistä pitäen mukana lähes kaikissa arjen rutiineissa, joten lasten kanssa voi onneksi onnistuneesti olla läsnä myös näin. 

Ensimmäinen reilu viikko tosiaan on takana ja uusi viikko käynnistynyt. Kieltämättä alku on aikamoista pyöritystä, rutiinien ja toimintatapojen etsimistä ja uudenlaiseen arkeen sopeutumista. Oma pää on (kenties alkuinnostuksesta johtuen?) onneksi hyvin nopeasti sopeutunut heräämään aamuisin kukonlaulun (klo 5.50) aikaan.

Että eiköhän tämä tästä päivä kerrallaan etene!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!