maanantai 1. elokuuta 2016

28.1.16: Hullunmyllyn höpinää


Viikko on jälleen hujahtanut vauhdilla ohitse ja ihan hetkisen päästä on tammikuu paketissa.

Ulkona sataa vettä enemmän ja välillä vähemmän. Paksut, ihanat ja pöllyävät lumikinokset ovat muisto vain eikä ulkoilu voisi vähempää kiinnostaa. Se taitaakin olla ainoa hyvä puoli tässä lauhtumisessa: vettä on satanut niin paljon, että jäät ovat suurimmaksi osaksi sulaneet teiltä. Tosin, koska ulkona on yhä paikoitellen todellinen pääkallokeli, sain aikaiseksi vihdoinkin ostaa nastat kenkiini. Niin ja maanantaina ehdittiin Tyypin kerhon aikana tehdä Neidin kanssa kierrokset Kierrätyskeskuksessa ja Akselissa. Tein muun muassa huipun Fabuland-hahmolöydön 2,50 eurolla!


Tämä kulunut viikko on tuntunut yhdeltä isolta hullunmyllyltä! Onneksi huomenna on perjantai. Tälle viikolle on mahtunut niin sadesään pakoilua, kuin molempien lasten neuvolalääkäri-tarkastuksetkin. Tyyppi sai tiistaina uusia pikku-Legoja ja Neiti ihka-ensimmäisen ikioman pillimehun, kun kävimme Sellossa kahvilla mummun kanssa. Tänään olimme sadekeliä paossa Mankkaan Asukaspuistossa, missä molemmat lapset viihtyivät touhuillen reilun 1,5 tuntia.




Viikonloppuna suuntaamme Mimmilään syömään Mimmin paistamia lettuja ja sunnuntaina vietetään mummun syntymäpäiviä. Ihanaa, kun lapsilla on molemmat mummut niin lähellä. Mummulaan saankin tehdä jälkiruokaa, joten jippii: Kinuskikissan oivallisen herkulliseksi toteamani Brookies-ohje pääsee jälleen toteutettavaksi.


Tällä viikolla aloitin myös jälleen osapaaston, tuttavallisemmin 5:2-dieetin. Molemmat tämän viikon paastopäivät ovat onnistuneesti pidetty. Paastopäivien myötä olen huomannut olevani huimasti viime viikkoja energisempi ja tänään väsähdin aivan totaalisesti syötyäni turhan paljon ns. höttö-hiilareita. Vähemmän on selvästi enemmän. 

Osapaastossahan on tarkoituksena syödä kahtena päivänä viikossa rajatusti kaloreita (naiset 500 / miehet 600) ja muina päivinä normaalisti. Itse en laske paastopäivän kaloreihin mukaan vähäkalorisia syömisiä, kuten esimerkiksi porkkanaa, kurkkua, omenaa, appelsiinia, koska tavoitteenani ei ole turhan tiukka painonpudotus.
Kävin huvin vuoksi myös kurkkaamassa vaa´alla mitä se näyttää ja lukema näytti tänään aamulla 56,4 kg. Tavoitteenani olisi saada kropasta kaikki turha turvotus ja pöhötys pois. Sekä tietysti mahtua töihinpaluupäivänä niihin Espritin 27 tuuman tavoitefarkkuihin.

Viikossa kaksi vihannes- ja hedelmäpainotteista päivää tuovat kyllä kaivattuja vitamiineja piristysruiskeena keskelle talvea. :) Ja nyt aviomies on useampana iltana surrauttanut iltapalaksi koko perheelle banaania, mansikkaa ja appelsiinia smoothieksi. Vähän kesäisiä makuja talven keskelle, koska talven keskellä tässä vielä ollaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!