sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

20.1.16: Puolitoistavuotias Neiti


Neiti on ylihuomenna puolitoistavuotias. Ihan käsittämätöntä, miten aika on hujahtanut!

Luin huvikseni hieman Tyypin kuulumisia ajasta, kun hän oli puolitoistavuotias. Olin tuolloin palaamassa töihin ja aviomies jäi puoleksi vuodeksi hoitovapaalle. Tyyppi söi edelleen pääsääntöisesti purkkiruokia ja oli liikkumisessaan varsin aktiivinen ja kiipeilemässä jokaiseen mahdolliseen paikkaan. Tyyppi puhua pulputti paljon, mutta ei tällä yhteiskielellä. Tyypin pinnasängystä otettiin tuolloin myös toinen laita pois ja se korvattiin turvalaidalla, sillä Tyyppi oli (ja on) varsin levoton nukkuja, jonka pää ja jalat vuorotellen kolisivat pinnoihin. Puolitoistavuotis-neuvolassa Tyypillä oli pituutta 84,4 cm ja painoa 12,2 kg.


Neidin kanssa kävimme eilen neuvolassa. Neidillä on pituutta hiukkasen päälle 80 cm ja painoa hitusen alle 10 kg. Neiti on syönyt elämänsä aikana tasan kerran purkkiruokaa, muuten aina kokkailtua koti- (tai ravintola-) ruokaa. Neiti maistaa reippaasti kaikkea uutta ja nyt ykskaks yllättäen alkoi eilisen neuvolakäynnin jälkeen syömään itse. Siinä kyllä loksahtivat niin äidin, kuin mummunkin suut auki, kun Neiti pisteli lusikalla lounasta menemään. Ihan tuosta noin vain. Isoveljensä aikoinaan opetteli syömään itse vasta 2-vuotiaana päiväkodin aloituksen lähestyessä.


Neiti on isoveljeensä verrattuna selvästi kärsivällisempi ja rauhallisempi luonne, joka leikkii ja viihtyy pitkiäkin aikoja itsekseen touhuillen. Neiti nukkuu edelleen unipussissa pinnasängyssä eikä toistaiseksi taida olla mitään kiirettä alkaa muuttaa pinnistä ns. taapero- tai junior-sängyksi. Neidinkin sanainen arkku on auennut, mutta toistaiseksi yhteiskielen kehittymistä odotellaan. Aviomies jää huhtikuun alussa viiden kuukauden ajaksi hoitovapaalle lasten kanssa ja elokuussa molemmat lapset aloittavat päiväkodissa.

Tyyppi otti ensiaskeleensa päivää vaille 11 kuukauden ikäisenä ja vastikään 4-vuotisneuvolassa todettiin, että Tyyppi on liikunnallisuutensa puolesta ikäänsä edellä. Neiti otti ensiaskeleensa miltei 1 vuoden ja 3 kuukauden ikäisenä. Nyt tuntuu siltä, kuin Neiti olisi kävellyt aina! Vaikka vastahan odoteltiin, että lähtisipä Neiti nyt edes ryömimään. Ja käytiinpä fysioterapeutin vastaanotollakin, kun ei konttaus ottanut alkuun sujuakseen. Näistäkin tuntuu olevan jo niiiiin pitkä aika.

Neiti jumaloi isoveljeään. Valitettavasti isoveljen mielestä pikkusisko on suurimman osan aikaa todella ärsyttävä. Aamu-hetket, kun molemmat ovat juuri heränneet, ovat parhautta! Tyyppi nimittäin aamuisin jaksaa muutaman minuutin kikatuttaa Neitiä heittelemällä tälle pehmoleluja pinnikseen. Omien lasten nauru on parhaita asioita maailmassa!

Iltaisin, kun Neiti menee nukkumaan puolisen tuntia Tyyppiä ennen, Tyyppi käy kurkistamassa ettei Neiti ole heittänyt unikavereita sängystä pois. Ja jos on, niin Tyyppihän kehoittaa Neitiä laittamaan pään tyynyyn ja antaa Ammu-kaverin ja Pupulaisen innosta hihkuvalle Pimpula-Pampula-Pompulalle.

Välillä tuntuu siltä, että päivät hujahtavat ohi aivan liian nopeasti enkä ehdi viettää molempien lasten kanssa tarpeeksi aikaa. Toisaalta pyrin joka päivä siihen, että molemmat lapset saavat oman yhteisen leikkihetken äidin kanssa. Ja kieltämättä aika paljon vietän aikaa yhdessä molempien lasten kanssa olohuoneen matolla. Ja tällöin onnistuvat yhteiset leikit myös lasten välillä. Kun äiti muistuttaa, että Duplot voi rakentaa aina uudestaan ja uudestaan. Samoin palikkatornit.


Neiti tykkää kovasti hoitaa vauvaa, pedata vauvan sänkyä ja työntää vauvaa vaunuissa (kiitos näistä Mimmi-Mummi!!). Nalle Puh-pehmolelukokoelma (Neidin huoneessa Puh-sohvalla) saa myös joka päivä nauttia Neidin hoivausta. Neiti tykkää myös leikkiä Duploilla ja laittaa palikoita paikoilleen. Neiti nimittäin malttaa keskittyä ja siinä, missä isoveljellä on kahden millin pituinen mitta, on se Neidillä ainakin kymmenkertainen.

Monessa asiassa Neiti on ollut paljon helpompi, kuin isoveljensä. Neiti ottaa monet asiat hyvin paljon rennommin, kuin isoveljensä ja tämä tekee arjesta toisinaan hyvinkin helppoa ja sujuvaa. On oikeastaan suorastaan hassua miten toisen lapsen kanssa monet asiat ovat toisen lapsen kohdalla niin paljon helpompia, kuin esikoisen kanssa. Toisaalta esikoisen kanssa kaikki on täydellisen uutta ja monet käytännön asiat täytyy opetella ja samalla tutustua uuteen perheenjäseneen. Toisen lapsen kanssa monesti käytännön asiat ovat jo tuttuja, itsellä on varmuutta ja taitoja jo toimia ja riittää, kun tutustutaan puolin ja toisin.

Olemme kyllä todella onnekkaita, kun olemme saaneet meidän perheeseen juuri tämän Tyypin ja pikkusiskoksi Neidin.

Mitenköhän arki sujuisi kolmen lapsen kanssa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!