lauantai 30. heinäkuuta 2016

29.11.15: Yhtä juhlaa koko viikko


Huomenna Tyyppi täyttää 4 vuotta.

Kulunut viikko on ollut oikeastaan yhtä synttärihulinaa, sillä tiistaina Tyyppi sai meiltä synttärilahjan rokotuksen jälkeen (click click). Torstaina veljeni kävi kylässä avopuolisoineen ja lahjoi Tyyppiä Plaston huippuhienolla roska-autolla. Autolla on muuten aika sutjakkaasti rullattu olohuoneen ja keittiön väliä. Ja tuulilasi hajosi, kun Tyyppi kolaroi auton eteisen lokerikkoon.


Lauantaina kylässä olivat mummut, vaari, tädit, sedät ja serkut. 

Vauhtia riitti serkkujen touhutessa vauhdilla keskenään. Serkuilta lahjaksi saatu Lego Juniors-sarjan roskisauto rakennettiin pikkusiskon mentyä normaalia aikaisemmin nukkumaan. Ja olikin ihanaa, että saimme Tyypin kanssa kaikin puolin mukavan yhteisen leikkihetken. Aamupäivällä Tyyppi nimittäin veti sellaiset itkupotkuraivarit, kun olimme tulossa kotiin kaupasta, että oli kyllä lähellä ettei äidiltä loppunut happi.

Lauantain synttäreille Tyyppi toivoi suklaakakkua. Olen pitkään halunnut kokeilla Brookieta eli brownien ja cookien yhdistelmää. Reseptin, jolla brookieta tein, löytyy täältä: click click.


Meidän uuni on jotenkin omituinen, koska vahdin brookieta paistumisen aikana ja se pääsi silti ylikypsenemään. Huolella. Cookie-taikina ei todellakaan jäänyt vaaleaksi, kuten sen olisi pitänyt. Herkullista se silti oli! Seuraavalla kerralla aion noudattaa paistoajassa Kinuskikissan paisto-ohjetta ja esipaistaa brownie-pohjan. Kinuskikissan ohje löytyy täältä: click click.
Sunnuntaina vieraina olivatkin sitten lasten kummisedät sekä ystäväni Mia perheineen. Lapsilla riitti vauhtia ja Tyyppi sai lahjaksi merirosvoja Lego Juniors-merirosvosetin ja Jake-seinätarran myötä. Sunnuntaiksi Tyyppi toivoi  vesimelonikakkua. Neidin synttäreille tein itseasiassa kesällä vesimelonikakun, mutta pikkuveljeni mukaan se ei ollut kakkua nähnytkään vaan kyseessä oli kasa hedelmiä.
Tällä kertaa näin hieman enemmän vaivaa. Pinterest on hyvä apuväline ja etsiskelinkin sieltä sopivan helppoa mallia. Päädyin vaihtoehtoon, jossa melonista pyöritellään palloraudalla palloja. Palloraudan löysin 40 sentin hintaan Kierrätyskeskuksesta. Torstaina nimittäin päättyi myyntiviikko Akselissa ja kävin viemässä myymättä jääneet tavarat Nihtisillan Kierrätyskeskukseen.

Koversin toisen melonin puolikkaan tyhjäksi ja ladoin sen täyteen tuoretta ananasta, viinirypäleitä ja tietysti vesimelonia. Kakkuvadille muokkailin sydämen muotoisia kiivi-siivuja. Pidin hedelmiä pakastinlokerossa vajaan tunnin verran, jolloin hedelmien käsittely oli helpompaa. Melonipallot esimerkiksi pysyivät tosi hyvin koossa ja väri oli kunnolla punainen.
 

Yksi paketti Tyypillä on vielä odottamassa. Pikkuveljeni löysi jo noin kuukausi takaperin Suomenojan Kierrätyskeskuksesta sisälle asennettavan koripallotelineen. Mia löysi lahjaksi lisäkis sopivan pallon Tigerista. Kun vielä löytyy sopivat seinäkiinnitysruuvit (aviomies, hop hop Clas Ohlsoniin!), niin Tyyppi saa avata viimeisenkin paketin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!