lauantai 30. heinäkuuta 2016

26.11.15: 4-vuotisrokotuksessa


Tyyppi täyttää 4-vuotta ensi maanantaina. Tätä viikkoa vietetäänkin synttäri-teemalla, sillä viikkoon mahtui jo tiistaina äidin ja isin synttärilahja, tänään saamme synttäri-vieraita ja viikonloppuna juhlitaan molempina päivinä.

Kun selvisi Neidin 1-vuotisneuvolakäynnin yhteydessä, että 4-vuotisneuvolakäynnillä tulee rokotus Tyypille, mainitsin tästä Tyypille kesällä ohimennen. Neitihän sai tuolloin 3 rokotusta. Päätinkin tuolloin, että yritän ajoittaa Tyypin neuvolakäynnin mahdollisimman lähelle oikeaa synttäripäivää, jotta rokotuksen jälkeen voisimme lähteä suoraan synttärilahjaostoksille. Kävi kuitenkin niin, että Tyypin neuvola-aika saatiin vasta 16.12 mutta ystävällinen terkkari puhelimessa vinkkasi, että voisimme käydä avoneuvolassa ottamassa tuon rokotteen. Niinpä viime tiistaina aamulla Neiti pääsi mummulaan mummuilemaan ja me läksimme Tyypin kanssa neuvolaan.

En ollut kertonut etukäteen Tyypille mitään muuta, kuin sen, että hän saa rokotuksen. Mielestäni olisi ollut ihan turhaa pelotella etukäteen, etenkin kun Tyypin varsin vilkas mielikuvitus on nyt herännyt. Odotellessa neuvolassa Tyyppi touhusi autojen ja parkkitalon kanssa ja vasta vastaanotolla pyysin kertomaan kumpaan käteen rokotus laitetaan. Tyyppi tuli syliin istumaan, näytti että oikea käsi on hyvä ja sai valita etukäteen laastarin. Tyyppihän ei voi sietää laastareita, joten ajattelin, että laastarin laittaminen muodostuisi kynnykseksi, mutta ei sitäkään.


Terkkari varoitti, että pikkuisen nipistää ja saman tien homma oli jo ohi. Ihan vähän Tyyppiä melkein itketti (ja äitiä myös), mutta super-reipas Tyyppi kyllä oli. Ja kävi penkomassa huoneen lelulaatikosta pallon. Pisteet myös terkkarille, joka ei todellakaan tehnyt pistämisestä yhtään isompaa juttua.

Rokotuksen jälkeen haettiin auto parkkihallista, ajeltiin Selloon ostamaan Tyypille synttärilahjaksi koripallo ja sitten käytiin vielä kahdestaan syömässä McDonaldsissa. Tyyppi nappasi minua kädestä kiinni parkkipaikalla ja kysyi: "Eikö ole kivaa äiti, kun me tehdään jotain ihan kahdestaan?"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!