lauantai 30. heinäkuuta 2016

25.9.15: Kotiäidin yksinäisyys


Kodin Kuvalehdellä on käynnissä teemaviikko: Loppu yksinäisyydelle. Artikkeleita, jotka käsittelevät niin lapsen kuin aikuisenkin yksinäisyyttä, löytyy useita. Halusin tässä yhteydessä nostaa esiin myös muutaman ajatuksen kotiäitien yksinäisyydestä ja ystävyydestä.

Ensimmäistä kertaa äidiksi tuleva on haastavassa elämäntilanteessa. Voisin tähän peilata hieman omaa elämääni. Olin ollut jo monta vuotta töissä, valmistunut ammattikorkeakoulusta, mennyt naimisiin. Olin valmisäidiksi. Kotiäitiyden myötä sosiaalinen verkostoni koki lähes täydellisen muutoksen. Siinä, missä aikaisemmin vietin 9-10 tuntia työmatkoineen työpaikalla aikuisten ihmisten parissa, olin yht´äkkiä suurimmaksi osaksi kotona kaksin vauvan kanssa. Tutustuin tuolloin uuteen perheenjäseneen, opettelin täysin uudenlaisen arjen pyörittämistä ja samalla aloin luomaan hiljalleen uusia sosiaalisia kontakteja samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa.

Jos lähellä asuu tuttavia tai ystäviä, jotka ovat samassa elämäntilanteessa, on tietysti luontevaa ja helppoa tavata leikkipuistoissa ja vaunulenkeillä. On helppoa jakaa lapsiperheen arkea. Mutta jos on juuri muuttanut uudelle asuinalueelle tai lapsia on useampia ja vauhtia (ja vaarallisia tilanteita) riittää tai on luonteeltaan hiljainen ja ujo, voi edessä olla hyvinkin haastava elämänvaihe.

Treffasimme muutama viikko sitten Ison Omenan Olohuoneessa Tyypin ja Neidin kanssa kaverini ja hänen hieman Neitiä vanhemman tyttönsä. Olohuoneessa oli käynnissä perhekerho ja voi sitä hulinaa! Vauhtia, meteliä, lapsia ja äitejä. En montaa lausetta ehtinyt kaverini kanssa vaihtaa, kun paimensin Tyyppiä, joka halusi työntää Puhinaa taaperokärryssä eteisessä (ja tottakai joku lapsi halusi napata Puhinan sieltä kärryn kyydistä), autoin maalaamaan ja askartelemaan syys-sienen ja samaan aikaan Neiti oli sitä mieltä, että äidin syliin on vaan pakko nyt heti päästä. Jos olisin ollut kerhossa lasteni kanssa yksin ajatuksella, että aloitanpa tässä nyt sosiaalisen verkoston luomisen, niin *phuff!* Se ajatus olisi kyllä saanut lennossa kyytiä!

Toisinaan törmää tilanteeseen, jossa äidit ovat ehtineet jo luoda oman tiiviin verkostonsa ja siihen voi olla hankala päästä mukaan. Tuolloin tunnen kyllä itseni yksinäisen lisäksi syrjityksi. Äidin tuntema yksinäisyys on oikeastaan hieman ristiriitaista, sillä äidillä on hyvin usein lapsi/lapset seuranaan. Aikuinen tarvitsee aikuista juttuseuraa, vaikka jutun aiheet pyörisivätkin lapsissa.

Muistan miten stressasin hyvin monia asioita Tyypin ollessa vauva. Monet vastaavat asiat ovat Neidin kanssa super-helppoja, sen vuoksi, että olen "harjoitellut" ne jo kertaalleen Tyypin kanssa. Ja tietysti asiassa auttaa se, että Neiti on luonteeltaan ja temperamentiltaan lähes täydellinen vastakohta isoveljeensä nähden. Olen itse myös monessa asiassa rennompi ja rauhallisempi tällä toisella kierroksella.


Olisikin hyvä, jos ensimmäistä kertaa äidiksi tulevalla olisi lähellä ystävä, jonka kanssa purkaa eteen tulevia pulmia. Parhaiten tässä tilanteessa äitiä taitaa ymmärtää toinen äiti. Ei kuitenkaan välttämättä oma äiti. :) Monesti jo ääneen sanomalla, asiat saavat oikean kokoiset mittasuhteet. Esimerkiksi Tyypin ollessa 2,5 kuukautta vanha, aloitimme iltaisin maissivellin antamisen. Vellihän ei kuulu mitenkään päin neuvoloiden ravitsemusohjeistuksiin. Olin aivan varma, että olen tuhonnut Tyypin suoliston ja valvoin tätä asiaa vatvoen aika monta yötä. Jep, jep, monen kotiäidin stressinaiheiden top kolmoseen mahtuu varmasti vauvan/lapsen syöminen tavalla tai toisella.

Minulla on nykyään ympärilläni muutama samassa elämäntilanteessa oleva hyvä ystävä, joiden kanssa voin jakaa oman lapsiperhe-arkeni ilot ja surut. Emme asu samassa naapurustossa, mutta pyrimme näkemään toisiamme viikoittain. Heidän seurassaan minun ei tarvitse pohtia omaa käytöstäni vaan saan olla juuri sellainen aikuinen, kuin tällä hetkellä kotiäitinä olen. Ja toivon myös, että he ovat juuri sellaisia aikuisia, kuin tällä hetkellä kotona olevina äiteinä/vanhempina ovat. Osa ystävistäni taas pyörittää arkea kodin ja työpaikan ympärillä ja tapaamme harvoin. Ja tämäkin on täysin ok, koska tiedämme puolin ja toisin miten haastavaa arjen pyörittäminen on! Mutta aina tavatessamme, juttu jatkuu minuuteissa siitä mihin se edellisellä kerralla jäi.


Äitiys muuttaa ihmistä varsin kokonaisvaltaisesti. Olisi kuitenkin hyvä muistaa, että se ihminen siellä äitiyden alla ei poistu mihinkään ja harvemmin ystäväpiirissäkään kaikki ovat yht´äkkiä samaan aikaan tulossa äideiksi. Elämäntilanne siis muuttuu ja tämä vaatii ystävyydeltä joustavuutta ja ponnistelua. Minulla on pari aivan mielettömän upeaa ystävää, jotka ovat täysin vastakkaisessa elämäntilanteessa omaani verrattuna. Ja heidän tapaamisensa tuo aina extra-pommituksen positiivista säpinää omaan arkeeni, koska näiden tyttöjen kanssa harvemmin puhumme tuntitolkulla lapsista.

Netti on aika toimiva kapistus tässä ystävyys-asiassakin. Esimerkiksi Facebookissa toimii monia ns. kotiäiti-/mamma-ryhmiä, joihin voi liittyä esimerkiksi lasketun ajan tai asuinpaikan perusteella. Näin tarjoutuu mahdollisuus tutustua samassa elämäntilanteessa oleviin äiteihin/vanhempiin. Älypuhelinten avulla yhteydenpito verkossa on helppoa.

Minä olen luonteeltani aika avoin ja sosiaalinen, joten minusta saa varmasti juttuseuraa leikkipuistossa. Ainakin silloin, kun en juokse Tyypin ja Neidin perässä. :) Joten hymyillään, kun tavataan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!