sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

12.1.16: Back to work


Tiedättekö, mun piti kirjoittaa teille tänään chilinuudeli-kanakeiton ohje, mutta nyt on pakko kirjoittaa jotain ihan muuta.

Kotiäitiys ei ole työtä, eihän? Sen vuoksi siitä ei myöskään makseta. Kotiäitiys ei todellakaan ole työtä, se on lähes pakkotyötä minimikorvauksella. Minulla on kaksi mini-kokoista diktaattoria määrittämässä tarkkaan päivien kulun. Meillä työhön liittyy nykyään lähes toistuva meluhaitta, joten etuudeksi on (onneksi) myönnetty korvatulppia.

Erityisäiti kirjoitti omassa blogissaan (täällä: click click!!) muun muassa yhtälöstä koti + työ. "Tykkään siitä, tykkään ihmisistä joiden kanssa teen niitä töitä. On äärimmäisen vapauttavaa, kun x-määrän tunnin vuorokaudesta asiakkaat ja heidän juttunsa ovat Se Juttu, se tärkein juttu. Ensimmäisen kerran vuosiin tunnen ihan oikeasti olevani "vain minä." Tällä hetkellä Tyypin uhma-raivareiden ollessa mielettömässä nousussa, tuntuu siltä, etten jaksa odottaa että pääsen palaamaan töihin ja olemaan vain minä.

Välillä minulla on todella ristiriitainen olo. Juuri sellainen olo, että tuntee aina olevansa väärässä paikassa tai tuntevansa vääriä asioita. Viihdyn kotona lasten kanssa ja olen mielelläni kotiäiti. Mutta en jaksa jatkuvalla syötöllä ottaa vastaan uhma-ahman raivareita, kiljumista, kirkumista, raivoamista... Tai tuntuu siltä, että en jaksa. Kun päivään mahtuu pari kunnon raivaria, on illalla lasten nukkumaanmentyä itsekin täysin tiltissä. Lapsiperheissä painitaan erilaisten ongelmien kanssa ja meidän perheessä se on tällä hetkellä vierailulla oleva uhma-ahma.

Ja sitten illalla, kun käy katsomassa unten mailla olevia lapsia tai isoveljellä ja pikkusiskolla on suloinen yhteinen leikkihetki, niin kaikki oma ärtymys pyyhkiytyy useimmiten pois kuin taikaiskusta!


Palasin töihin kesällä 2013 Tyypin ollessa 1,5-vuotias. Ja muistan sen fiiliksen! Ihan kuin se minä olisi tavallaan herännyt eloon uudestaan. Jaksoin olla kotona Tyypin kanssa aivan eri tavalla läsnä, leikkiä ja touhuta ja todella keskittyä ja keskittää kaiken energian ja läsnäolon Tyyppiin. Ja tiedän, että niin tulee käymään suurella todennäköisyydellä tälläkin kertaa. Olen aika voimakas suorittaja-luonne ja tarvitsen pikkuhiljaa selvästi itselleni jotain konkreettista, mitä voin suorittaa ja missä lopputulos on nähtävillä välittömästi.

Olen siinä mielessä palaamassa onnekkaaseen työhön ettei minun tarvitse ottaa töitä kotiin. Työt tehdään työpaikalla ja iltapäivällä lähtiessäni kotiin, työt jäävät odottamaan seuraavaa päivää. Aviomies muistuttelee minua usein siitä, että ei työnteko todellakaan ole mitään omaa tai vapaa-aikaa, mutta olen tästä eri mieltä. Minulla on työkavereina ihan mahtavia tyyppejä, joten minulle töihinpaluu tulee erittäin todennäköisesti olemaan odotettua omaa aikaa kotiäitiydestä. Tosin työpaikkani on käynyt läpi ilmeisesti muutoksia siellä sun täällä, joten hetken aikaa ehkä kestää, että pääsen onnistuneesti hyppäämään menoon mukaan.

Töihinpaluun helpoksi tekee tietysti myös se etteivät lapset aloita vielä päivähoidossa, vaan aviomies jää heidän kanssaan kotiin hoitovapaalle. Elokuussa (HUOMENNA!!) molemmat lapset aloittavat samassa päiväkodissa. Ja sittenhän arki taas muuttuu uudenlaiseksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!