sunnuntai 23. elokuuta 2015

Uhma-ahman taltuttamista

Meillä on kaksi lasta.
Tyyppi on 3,5 kuukautta vajaa 4 vuotias ja Neiti on 1 vuotta 1 kuukautta. Lienee sanomattakin selvää, että vapaa-ajan ongelmia ei tätä nykyä ole. Siitä nämä kaksi pitävät huolta.



Kirjoittelin aikaisemmin kotiäitiydestä (click click) ja lupasin myös kirjoitella tästä Tyypin uusimmasta uhma-ahmavaiheesta ja siitä millä keinoin meillä näihin tilanteihin suhtaudutaan. Tyypin viimeisin uhma-ahmailu alkoi samana päivänä, kun aviomies palasi 10 viikon mittaisen loman jälkeen töihin. Neuvolan täti mainitsi osuvasti, että todennäköisesti äidin oma pinna on kiristynyt aviomiehen töihin paluun ja arkeen paluun myötä. Tyyppi ja Neiti tietysti aistivat tämän ja kiukku-kierre niin äidin, kuin lastenkin osalta onkin valmis.

Tyypillä tässä uusimmassa uhmailussa isoimpia laukaisevia tekijöitä ovat selkeästi siirtymistilanteet sekä kieltämisen ohittaminen. Oli kiellon aihe sitten ihan mikä hyvänsä, mutta jos äitinsä jotain kieltää, niin se kaikuu kuuroille korville. Miten äärimmäisen raivostuttavaa! Tyyppi on ollut myös aika itkupotkuraivari-herkkä.

Käveltiin (Tyyppi potkupyörällä) pari viikkoa sitten leikkipuistosta kotiin päin. Tyyppi veti aivan jäätävät raivarit, koska ei olisi halunnut lähteä kotiin. Ilmoitin aika tylysti lopulta hei hei:t Tyypille ja lähdin rattaiden kanssa puistosta, kuitenkin niin, että näin Tyypin tietysti koko ajan. Lopputuloksena käveltiin kotiin niin, että Tyyppi itki ja raivosi koko kotimatkan ja minä komensin kerta toisensa jälkeen jäbää rauhoittumaan.

Tuolloin tajusin yht´äkkiä, että en halua olla sellainen tyly tai tylyttävä äiti, joka kiukuttelee lapselle, jolla on niin paha mieli ettei tiedä miten päin olisi. Asettauduin siis Tyypin asemaan ja mietin miten haluaisin, että minua lohdutettaisiin jos tuntuisi niin pahalta.

Niinpä päätin kokeilla uudenlaista lähestymistapaa näihin Tyypin itkupotkuraivareihin. Eli hetkiin, jolloin koko Tyypin maailma hetkeksi kääntyy ylösalaisin eikä Tyyppi tiedä tai osaa itse helpottaa omaa oloaan. Siihen tarvitaan nähdäkseni aikuinen luomaan turvallisia rajoja. Me pyrimme muutenkin olemaan aviomiehen kanssa sellaisia rajat luovia vanhempia. Me emme halua olla lastemme kavereita tai ystäviä, vaan me haluamme olla ystävällisiä vanhempia, jotka rakastavat lapsiaan tarpeeksi luodakseen heille turvalliset rajat. Ihannevanhemmuus?

Tyypin saadessa itkupotkuraivarit olen ottanut lähestymistavaksi sylittelyt ja halit. Eli menen kyykkyyn ja kutsun Tyyppi syliin ja käymme yhdessä rauhassa jutellen läpi mikä Tyyppiä suututtaa. Yleensä Tyyppi kiukuttelee muutaman minuutin ajan ennenkuin kiipeää syliin. Vaikutus on ollut huima: itkupotkuraivarit ovat vähentyneet tai oikeastaan niiden voisi sanoa loppuneen kokonaan nyt viimeisimmän kuluneen viikon aikana. Nyt Tyyppi sanoo monesti haluavansa syliin ennenkuin kunnon itkupotkuraivari iskee. Onnistunut lopputulos siis itkupotkuraivareiden hoitamisen suhteen. Vaatii äidiltä paljon kärsivällisyyttä, etenkin alussa, mutta ainakin meillä tämä toimii.

Tyyppi on myös oppinut väittämään vastaan. How lovely! Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että käsiä ei haluta pestä, kun tullaan ulkoa sisälle. Tai ei haluta käydä vessassa ennenkuin lähdetään ulos leikkimään. Näissä tilanteissa en koskaan anna periksi, vaan ilmoitan yleensä, että mitään ei tapahdu ennenkuin Tyyppi on pessyt kädet tai käynyt vessassa. Toimii. :)

Mainittakoon myös tämä ongelmakohta, joka onneksi on meillä kuitenkin pieni: nimittäin ruokailu. Tyyppi on varsin kaikkiruokainen, mutta silloin kun on känkkäränkkä-vaihe päällä, niin saatetaan keksiä vaikka mitä kikkailuja ruokailutilanteeseen. Esimerkiksi perjantaina laitoin Tyypille lounaaksi paistettuja perunoita, paistetun kananmunan ja paprikaa. Tyyppi on syönyt tätä monta kertaa aikaisemminkin. Mutta tällä kertaa hän olikin sitä mieltä, että hän ei tykkää enää kananmunasta.

Just. Meillä on ruokapöydässä aika ehdotonta se, että syödessä ei aleta kikkailemaan, vaan ruokapöydässä keskitytään syömiseen. Tällä kertaa sitten Tyyppi oli sitä mieltä, että hänhän ei tätä ruokaa syö (melko korkealla nuotilla...) ja vedin isoimman kortin käyttöön ja ilmoitin, että jos ei ruoka maistu, niin sitten ruoka laitetaan pois ja Tyyppi lähtee suoraan päivälevolle. Kaksi varoitusta myöhemmin, ruoka kipattiin biojäteastiaan ja Tyyppi lähti itkuraivarien saattamana päiväunille.

Ja ennenkuin kukaan keksii pitää minua sydämettömänä äitinä, joka pitää lastaan nälässä, Tyyppi oli syönyt sekä aamupalaa, että reippaasti välipalaa kerhossa. Päiväunia ennen kävimme vielä tilanteen läpi ja Tyyppi nukahti alle 10 minuutissa. Päiväunien jälkeinen välipala ja päivällinen upposivat varsin vilkkaalla tahdilla. Oliko tämä teidän mielestänne ylireagointia?

Isomman ongelman tällä hetkellä Tyypin käytöksessä aiheuttaa selektiivinen kuulo. Eli se, miten sujuvasti hän ohittaa erityisesti äidin kiellot. R-A-I-V-O-S-T-U-T-T-A-V-A-A! Ja vaatii suunnattoman paljon kärsivällisyyttä.

Esimerkiksi Tyypin riehaantuessa leikeissä, saatetaan siinä sivussa kurmottaa pikkusiskoa. Tai ulkona leikkipuistossa saatetaan heittää hiekkaa, kuorikatetta, kiviä, käpyjä... Jonkin asian ärsyttäessä, saatetaan myös tulla huitaisemaan äitiä tai potkaisemaan pikkusiskoa. Ja nämä asiat ovat äidin mielestä ehdottomasti kiellettyjä juttuja.

Voin kieltää, kieltää ja kieltää, mutta jos kiellon rikkomisella ei ole mitään seurausta, on kieltäminen mielestäni aika turhaa. Niinpä kiellon seurauksena käytän useimmiten jäähyä. Tämä toimii, kuten Tyypin kuulokin, vaihtelevasti. Mutta jäähyn jälkeen Tyyppi yleensä muistaa ainakin jonkin aikaa käyttäytyä. Eli yksi kielto, toinen kielto ja varoitus jäähystä, kolmannella kerralla jäähylle, jossa ollaan 2 minuuttia. Mutta yleensä varoitus jäähylle joutumisesta ja ohjaaminen pois "tuhmustelusta" riittävät.

Jäähypaikka on kotona eteisessä ja leikkipuistossa sopivalla paikalla, esimerkiksi hiekkalaatikon reunalla. Tyypin oma huone on kotona yläkerrassa, mutta en ikinä komenna Tyyppiä pois näköpiiristä rangaistuksena. Haluan, että jäähypaikkaan ja -paikasta on näköyhteys ja ettei Tyyppi koe, että hänet eristetään, vaan että jäähy tarkoittaa taukoa touhuista -) rangaistusta riittävästi.

Jäähyltä pääsee pois, kun käyn Tyypin kanssa "samalla tasolla" asian läpi. Kysyn miksi Tyyppi joutui jäähylle ja juttelemme hetken. Lopuksi halitaan ja jatketaan jonkin uuden leikin tai toimen parissa.

Jonkin verran Tyypin kanssa joutuu käymään keskusteluja lelujen jakamisesta. Monesti nimittäin Tyyppi on sitä mieltä, että hänen lelunsa ovat hänen ja vain hänen lelujaan ja myös Neidin lelut ovat Tyypin leluja. Leluja meillä kuitenkin riittää!


Tyyppi on kuitenkin sitä mieltä, että monesti Neidin leikeissä olevat lelut ovat tuhannesti mielenkiintoisempia, kuin ne, joilla hänellä on leikki kesken. Muistutan monesti, että Neidin kanssa voi leikkiä yhdessä, mutta ne lelut, joilla Neidillä on leikki kesken, ovat hänen eikä niitä saa ottaa. Valitettavasti monesti kuitenkin käy niin, että Tyyppi tahtoo omia Neidiltä leikin.

Tähän olen ottanut tylysti käyttöön keinon pistää Tyypin Puh-karhut jäähylle, silloin kun ne ovat mukana villitsemässä Tyyppiä. Ja tämä keino toimii yleensä varsin tehokkaasti. Ja monesti varoitus riittää. Jäähylle ei siis missään tapauksessa mennä ekasta ilmoituksesta, vaan varoituksen kautta.

Jos Tyyppi intoutuu paiskomaan leluja ympäriinsä, varoitan yleensä laittavani seuraavaksi paiskottavat lelut jäähylle. Meillä lelujen jäähytyspaikkana toimii eteisen hattuhylly. Yleensä lelujen jäähytys kestää loppupäivän.


Hm, tästä postauksesta tuli nyt ehkä hieman sekavampi, kuin olin ajatellut. Toivottavasti tästä nyt saa kuitenkin jonkinlaista ajatusta siitä, miten meillä toimitaan, kun uhma-ahma iskee. :)

Miten teillä hoidetaan leikki-ikäisten uhma-hetket?



ps. Välillä kyllä täälläkin palaa hihat Tyypin käytöksen kanssa. Lasken nykyään aina kymmeneen ja jokaisen kerran, kun onnistun olemaan korottamatta ääntäni, vaikka kuinka ärsyttäisi, niin onnittelen itseäni. Olen huomannut, että oma mieliala pysyy parempana ja positiivisempana, kun onnistunut hoitamaan kiukkuiset tilanteet menettämättä hermojani.



pps. Neiti on nyt ollut miltei viikon tutitta ja ollut aika rankka viikko, sillä samalle viikolle tutin poisjättämisen kanssa on osunut mpr-rokotteen nostattama miltei 40 asteen kuume kolmeksi päiväksi ja kolme puhkeavaa poskihammasta. Tänään Neiti meni ensimmäistä kertaa illalla nukkumaan ilman huutorumbaa. :) Mutta yritti mummulassa kyllä napata serkkunsa suusta tutin.

1 kommentti:

  1. Voin lohduttaa, että toisen lapsen kiukuttelut menee jotenkin paljon helpommalla ohi, kun on jo jonkinlainen käsitys niiden hoitamisesta :D Toisaalta jokaiseen lapseen ei toimi sama taktiikka, sen huomaa jo meidänkin kahdesta pojasta. Meillä suurimmat ongelmat on tuon melkein kuusvuotiaan kans, sillä on joku vanhemmista irrottautumiskausi menossa. Ja kun se on jo niin ovela, että se löytää kaikista käskyistä, pyynnöistä ja säännöistä jonkun porsaanreiän. "Mutta kun sää sanoit, että..." Aaaarghh!!!

    Mulla muuten menee järki hyvin äkkiä ruokapöydässä ja ruoka lähtee pois jos sillä pelleillään. Ei oo kauaakaan kun Sampo lähti nukkumaan ilman iltapalaa. Kyllä ne sillon syö, kun on oikeasti nälkä, ja yhden ruoan menetys ei lasta tapa.

    Leikit meillä on aina onnistunut tosi hyvin. Sampo on hirmu ihana isoveli, se on aina osannut leikkiä Onnin kans niin, että Onni pysyy leikeissä mukana vaikka on pienempi. Ja toisaalta Onnin sosiaaliset ja leikkitaidot on kehittynyt tosi hyvin, kun pihapiirissäkin suurin osa lapsista on isompia kuin se. Toki välillä tulee tappeluita leluista, ja jos ei päästä yhteisymmärrykseen siitä, kummalla se oli ensin, niin sitten se on äidillä.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!