perjantai 24. heinäkuuta 2015

Merirosvosalasana: Hii-o-hei!

Tyyppi on täysin hurahtanut Jake ja Mikä Mikä Maan-merirosvoihin. Alkuun hän katsoi vain yhtä tiettyä jaksoa kerta toisensa jälkeen, mutta nyt kelpuutettavia jaksoja on jo neljä. :) Olen miettinyt mikä lapsia jaksaa viehättää yhdessä ja samassa televisio-ohjelmassa kerta toisensa jälkeen ja kai se on se turvallisuus, että tietää mitä tulee tapahtumaan. Tuttu ohjelma on turvallinen eikä siinä ole yllätyksiä. Paitsi silloin jos Netflix tilttaa.

Kun Tyyppi hurahti ihan täysillä tähän, päätti äiti takoa, kun rauta oli tarpeeksi kuumaa. Tyyppi leikkii hyvin vähän tai ei oikeastaan ollenkaan itsekseen. Eräästä jaksosta Tyyppi bongasi leijan ja sovimmekin sitten, että voisimme ostaa hänelle sellaisen. Prismassa ei ollut leijoja myynnissä, mutta -70% ale-hintainen (norm. hinta 49,95 €) Jake skeittiramppeineen löytyi.


Kapteeni Koukku on äidin suosikkihahmo!
Tyyppi alkoi samantien kantaa "skeitti-Jakea" mukanaan ja leikkiä erilaisia kohtauksia sarjasta, ilman muita hahmoja. Yksittäiset hahmot ovat mielestäni aika kalliita, Prismassa 12,95 euroa/kpl. Joten löytäessäni ilmoituksen Tori:sta käsittäen Jaken laivan Tyrskyn toimintoineen, 2 erilaista Jake-hahmoa sekä Kalle-, Liisi- ja Lassi-hahmot hintaan 40 euroa, olin aika tyytyväinen. Etenkin, kun sain hinnasta vielä 5 euroa tingattua pois. :)

"Kaukoputki-Jake" on Tyypin suosikki.


Minua tässä huvittaa ehkä eniten se, että sarjan pohjana on käytetty Disneyn Peter Pan-elokuvaa, joka kuuluu ehdottomasti suosikkielokuviini Disneyn klassikkopiirretyistä. Tyyppiä ei voisi vähempää kiinnostaa poika, joka ei halua kasvaa aikuiseksi. :) Herätyskellon nielaissut krokotiili ja Kapteeni Koukku ovat Tyypin mielestä hieman pelottavia, joten Tyrskyn mukana reissaava tik-tak-kroko pidetään visusti piilossa.

Tyyppi on itse rakentanut ensimmäisiä omia leikkejään tällä setillä ja olemme myös yhdessä kehitelleet kaikenlaisia seikkailuja. Vihreälle Duplo-alustalle rakensimme vihreistä paloista nokkos-labyrintin (ai niin, nokkoset ovat Tyypin mielestä jännittävin juttu ikinä!) ja punaiselle alustalle Jaken, Liisin, Lassin ja Kallen piilopaikan. Leikit vaan ovat niin parasta aikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!