torstai 30. heinäkuuta 2015

Iskias-kivulle kyytiä lasten avulla

Berliinin paluulennolla onnistuin jotenkin satuttamaan selkäni huonossa asennossa istuessani. Selkä kipeytyi sen verran pahasti, että lopulta hakeuduin käymään terveyskeskuksessa lääkärin vastaanotolla puolessa välissä heinäkuuta. Harmi, kun vielä vuosilomalla ollessani viikkoa aiemmin olisin voinut hyödyntää työterveyslääkärin palveluita.

Soittaessani terveyskeskukseen pääsin selkäkipu-haastatteluun ja oikeat vastaukset avasivat tien lääkärin vastaanotolle samaksi aamuksi. Espoossa taitavat kaikki samalle päivälle annettavat terveyskeskus-ajat olla ns. päivystysaikoja. Eli annetaan ohjeellinen aika, mutta jos tulee joku kiireisempi tapaus, hän menee edelle. Oma päivystysaikani ylittyi 40 minuutilla.

Olen kärsinyt iskias-oireistosta aiemminkin ja niitähän tässä nyt taas läpikäydään. Kipu on pahimmillaan heijastunut hyvin voimakkaasti alas oikeaa jalkaa pitkin, siten, että koko jalka on ollut turta. Edellisestä yhtä voimakkaasta ja kivuliaasta oireilusta on aikaa nyt jo liki 12 vuotta. Lääkäriltä mukaan sekä tulehduskipulääke- että lihasrelaksanttiresepti. Lihasrelaksantin jätin apteekkiin.

Sain lääkäriltä myös saman kehoituksen, kuin sektioidenkin jälkeen: lähde liikkeelle heti kun voit. Kivun rajoissa olenkin tehnyt kaikkea normaalisti. Onneksi aviomies on ollut lomalla, joten kivun ollessa pahimmillaan, olen välttynyt nostelemasta lapsia ja tekemästä vartalon kiertäviä liikkeitä. Mutta muuten olen pyrkinyt liikkumaan mahdollisimman paljon ja monipuolisesti. Erityisesti pitkät kävelylenkit ovat olleet omiaan helpottamaan tuota oikean jalan puuduttavaa kipuilua. Siispä Tyyppi potkupyörän kyytiin, Neiti rattaisiin ja menoksi.


Nokkoset ovat mielenkiintoisia. Niihin ei kuitenkaan kannata koskea, kuten naapurin setä on opettanut. 
Selkä ehti olla jo muutaman päivän ajan aivan kivuton, kun lähdimme Tyypin kanssa heittelemään koreja. Jeps, siitähän se riemu repesi, eli hyppiminen ja pomppiva liike ei ollut todellakaan selälle mieleen ja takapakkia otettiin muutamaksi päiväksi ihan kunnolla. Särkylääke-yhdistelmä gramma Paracetamolia ja 800 mg Ibuprofeenia kolme kertaa vuorokaudessa onneksi taltutti pahimmat kivut. Niinpä jonkin aikaa vietin selkää lepuuttaen Neidin kanssa hiekkalaatikolla ja koriheittelyt ja aktiivihyppelyt hoiti isi Tyypin kanssa.




Ikiliikkuja-isovelikin malttaa leikkiä nykyään hiekkalaatikolla pikkusiskon seurana.
Selän kipuilun helpottaessa, olen pyrkinyt liikkumaan leikkipuistoissa tuon isomman aktiivihapettajani kanssa eri tavoin. Myös Neiti on ollut paljon Manducan kyydissä, sillä tuo Manducan lantiovyö tulee juuri sopivalle korkeudelle. Paino jakautuu aiheuttamatta selälle kipua.

Olemme yhdessä Tyypin kanssa testanneet erilaisten kiipeilytelineiden valloitusta. Siinä missä Tyyppi jonkin aikaa jännitteli kiipeilyä äidin perässä, etenee hän nyt varsin pelottomasti mitä korkeammalle, sen parempi ja äiti kiipeää perässä. Selvisi myös, että meillä isi kärsii korkean paikan kammosta. :) Saan siis vastaisuudessakin kiipeillä Tyypin ja myöhemmin Neidin kanssa.


Eilen olimme leikkipuistossa Kauniaisissa ja sieltä skeittipuiston vierestä löytyvät kivat trampoliinit. Selkä on tuntunut varsin hyvältä nyt taas muutaman päivän ajan, joten sinnehän suuntasimme Tyypin kanssa pomppimaan. Voi kunpa meille mahtuisi takapihalle trampoliini! =/ Mutta kun ei, niin ei. Josko tästä joskus muutamme, niin pihalla täytyy olla tilaa trampalle. On tuo pomppiminen vaan niin huippu liikuntamuoto!



Hieman tänään taas selkä kipuilee, mutta hyvät venyttelyt antavat toivottavasti nyt lopulliset lähtöpassit tuolle kivulle. Särkylääkkeille ei onneksi ole ollut enää moneen päivään lainkaan tarvetta, joten uskoisin, että aktiivinen ja monipuolinen hyötyliikunta lasten kanssa antaa tuolle iskias-kivulle kyytiä.

2 kommenttia:

  1. Voi ei, inha selkäkipu. Tsemppiä toipumiseen!

    P.S. Meidän takapihalla on tramppa - se on huippu :) Kunto kohoaa kohisten kun siinä tarpeeksi hyppelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos asuisitte lähempänä, niin tulisin teidän trampalle pomppimaan. :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!