perjantai 29. toukokuuta 2015

Irti arjesta

Blogissa on ollut hiljainen ajanjakso ja aikaa edellisestä postauksesta on kulunut parisen viikkoa.

Sain viime viikonloppuna kovasti kaivattua omaa aikaa ja piipahdin Tallinnassa tyttöjen reissulla parhaassa seurassa. Lauantaina aamulla lähdettiin ja sunnuntaina illalla (lasten nukkumaanmenon jälkeen) palasin rentoutuneena ja hippuisessa hiprakassa kotiin.

Laivamatkat tosiaan tehtiin Eckerö Linen Finlandialla. Edestakaiset reittimatkat maksoivat yhteensä 168 euroa. Matkaa varatessa en tajunnut varata erikseen aamiaista, minkä johdosta sitten viikon verran ennen matkaa soittelinkin Eckerön asiakaspalveluun (kiitos kärsivällisyydestä!) päivittäin ja tiedustelin josko kaksi paikkaa olisi tullut peruutuksena ja lopulta keskiviikkona ennen matkaa onnisti ja kaksi paikkaa kuohuviineineen löytyi!

2 x buffet-aamiainen kuohuviineineen 39 euroa.

Hotellina meillä oli Rocca Al Mare, joka sijaitsee varsin lähellä saman nimistä kauppakeskusta ja johon pääsi kätevästi ilmaisella bussilla suoraan satamasta terminaalin edestä. Varasin hotellin Booking.com:in kautta ja yölle tuli hintaa 71 euroa.

Olimme buukanneet hotellin spa:sta molemmille 3 tunnin hoitokokonaisuudet käsittäen kasvo-, käsi- ja jalkahoidot ja voi hyvää päivää sentään, miten ihanaa oli olla 3 tuntia hemmoteltavana, kun pääsin rentoilemaan heti, kun hotellille saavuttiin. Aivot jäivät kirjaimellisesti narikkaan ja sain hyviä vinkkejä hoitaa stressaantunutta ja väsynyttä kasvojen ihoani. Eniten odotin itse jalkahoitoa ja ylittikin kyllä odotukseni ja nyt on nätit kesävarpaat ja ihanan pehmoiset jalat tallustamassa uusissa ballerinoissa (Rocca al Maren Prismasta, 13,95 €).

Mitään kummempaa ohjelmaa ei suunniteltu, vaan päätettiin vaan rentoilla, kiertää kauppoja, syödä ja juoda hyvin.

Päivällistä Mack Bar-b-que-ravintolassa.
Hieman naureskeltiin, kun odotettiin ehkä eniten shoppailureissua Prismaan, joka oli auki klo 23 asti. :) Aviomiehelle tuliaisten aiheena oli gluteenittomuus, joten gluteenitonta kaurajauhoa, siemeniä ja siideriä löytyi ostoskärryyn. Neidille löytyi aivan super-ihana Nalle Puh-pehmopallo ja itselle ihanat pinkit koristekivi-ballerinat. Mutta Prisman lisäksi kierrettiin kyllä aika monta muutakin kauppaa ja New Yorker:ista löytyi itselle uusia paitoja ja aivan ihana huivi, joka tilapäisen mielenhäiriön myötä meinasi jäädä hyllyyn.

Tyyppi pyysi tuomaan tuliaisina sellaisen kupla-jutun, jolla voisi tehdä paaaaaaaljon kuplia kerralla. Pitihän sitä testata, että varmasti toimii. :)


Btw jalassa ne tavoitehousuja pienemmät housut (click click!).
Hotellihuoneessa katsottiin Euroviisuja ja kilistettiin Viron edustajalle ja
kärvisteltiin itkuvirsien aikana. 
Hotelliaamiainen jäi totaalisesti toiseksi laivan buffet-aamiaiselle.


Matkaseuran nauttiessa puolestaan 3 tunnin hemmottelusta sunnuntaina aamulla, minä nautin aurinkoisesta aamusta hotellin terassilla ja kiireettömästä hetkestä cappucinon parissa. Aivan ihana kiireetön hetki! Hotellista lähdettiin varsin täysien matkalaukkujen (kiitos edellispäivän shoppailujen...) kanssa keskustaan, vietiin laukut säilytykseen Viru Keskukseen ja suunnattiin pizzalle vanhaan kaupunkiin. Sitten pikkuhiljaa suunnattiinkin satamaan ja kotia kohti.


Reissu oli kaikkea sitä mitä ehdottomasti tarvitsin. Teki hyvää lomailla ihan vain tyttöjen kesken ja olla vähän aikaa irti arjesta. Toivottavasti reissaamme vuoden päästä uudestaan!



ps. Olen tekemässä postausta vaatekaapistani, sisältäen sekä viimeiaikaiset fb-kirppis- (damn...), että kirppislöydöt omaan vaatekaappiini. :)


pps. kulunut viikko on kulunut aivan jäätävän taudin (poskiontelon-, keuhkoputken ja nielutulehduksen...) kourissa. Antibiootti-kuuri määrättiin keskiviikkona ja onneksi nyt ollaan selvästi voiton puolella. :) Onni on työterveyshuolto vuosilomalla.

3 kommenttia:

  1. Reissu kuullosti ihan mahtavalta :)

    VastaaPoista
  2. Alkoiko blogin pitäminen kyllästyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei todellakaan! En vain ole ehtinyt venymään kahteen suuntaan, kun olen pari viikkoa pyörittänyt fb-kirppistä. :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!