tiistai 6. tammikuuta 2015

Porkkana-kukkakaalisosetta


Olen jo aiemmin maininnut tästä joululahjaksi saamastani Stabil-höyrytysosasta ja kyllä Neidin kasvissoseiden tekemisestä on tullut tämän kanssa oikeasti tosi kivaa ja helppoa. Neidin peppuun on nyt ilmestynyt muutamana iltana pientä punaista ärhäkän näköistä näppyä, jonka johdosta päädyin pitämään pienen tauon kaurapuurosta, koska se on nyt ainoa uusi ruoka-aine, joka on tullut vastikään mukaan ruokavalioon. Tänään näpyt olivat hävinneet, joten huomenna aamulla Neiti saa jälleen puuroa ja katsotaan sitten tekevätkö näpyt paluun vai eivät. 

Kukkakaalia Neiti on saanut maistaa ainoastaan Muksun valmissoseena, koska halusin odottaa saavani tuon höyrytysosan enkä alkaa kukkakaalin keittohommiin. Niinpä eilen tein Neidille porkkana-kukkakaalisosetta ja tänään Neiti saa tätä yhdistelmää maistaa. Sekä kukkakaali, että porkkanahan ovat jo Neidille tuttuja.

~300 g porkkanaa ja ~250 g kukkakaalia
ja hieman keitinvettä soseutukseen.



6 purkillista/ateriaa sosetta tästä sai aikaiseksi. En osaa yhtään ajatella, että käyttäisin niitä jää-rasioita pakastukseen, mutta saa nähdä miten käy, kun kohta noiden liha- ja kalasoseiden valmistuksen aloittelen.

1 kommentti:

  1. Meillä mennään sormiruokaillen. Mä en jaksa alkaa tehdä minkäänlaisia soseita ja meidän pikkusisko on sellainen tahto-tiina tuon syömisen kanssa, että itse pitää saada syödä. Joten, en edes viitsi alkaa lusikan kanssa tappelemaan. Joten kasvikset tarjotaan höyrytettyinä, uunitettuina tai raakoina, tarpeeksi isoina palasina. Puuroa ollaan pariin otteeseen syöty ja sekin meni siihen, että minä täytin lusikan ja annoin sen sitten imeskeltäväksi.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!