keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Pekonia, basilikaa, valkosipulia...

Kuva lainattu Jookostakookosta-
sivustolta, täältä.
Olen ollut jonkin aikaa sanalla sanoen tympääntynyt meidän arkiruokaan. Tuntuu siltä, että todella paljon pyörii samat ruoat viikosta toiseen. Niinpä päätin tuossa viikko pari sitten, että ruokalistalle on tultava kaksi tai mieluummin kolme sellaista ruokaa, joita en ole tehnyt A) pitkään aikaan B) vielä milloinkaan. Ensimmäisen ruoan kohdalla päästin itseni helpolla: Janssoninkiusausta. Nam. Meillä on ollut sillipurkki odottamassa jääkaapissa tämän kotirouvan aikaansaannosta ainakin kolme-neljä kuukautta. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan?

Toisen kohdalla otin Googlen käyttöön. Olin jo jonkin aikaa haaveillut kokkaavani broileria, jossa on pekonia ympärillä.

Jookostakookosta.com -sivustolla sitten törmäsin tähän täydelliseen reseptiin, joka lähti kokeiluun eilen. Jos ruoan valmistamiseen tarvitaan pekonia, basilikaa, valkosipulia ja oliiviöljyä, niin ruoasta tulee aivan 100-varmasti vastustamattoman herkullista.

Valmistukseen tarvitset:

4-5 broilerin filettä
pekonia
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
basilikaa
1/2 valkosipuli (sellainen pieni)
1 limen mehu (tai 1/2 sitruunan)

Tarveaineet ostin mukaan Lidl:stä ja mukaan maininta, että sitruunan korvasin limellä, sillä mielestäni lime-mehu vaan on maultaan parempaa, kuin sitruuna. Sivustolla myös on maininta noista määristä, mutta itselläni valmistukseen kului vajaa ruukullinen basilikaa ja puoli pakettia pekonia, sillä pekonisiivuja laitoin vain yhden per file.

Tuoreen basilikan tuoksu on ihana!

Alkuperäisestä ohjeesta hieman poiketen, sekoitin sekä suolan että mustapippurin ja pusersin valkosipulin oliiviöljyn joukkoon. Lisäksi puristin limestä mehun öljyn sekaan. Sitten sivelin silikonisudilla mausteöljyn broilerfileen molemmille puolille ja ripottelin päälle basilikasilppua. Kiepautin fileen reunat keskelle, hammastikulla keskeltä kiinni ja yksi pekonisiivu per (ohuen ohut) file. 


Uuniin 200 astetta ja meillä 16 minuuttia riittää kypsentämään (ohuen ohuet...) fileet maukkaiksi ja meheviksi. Note 2 self: 21 minuuttia on liikaa.

If it comes with bacon...

5 kommenttia:

  1. Nam, kuulostaa sen verran hyvältä, että taitaa mennä kokeiluun. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. :)
      Ja nämä oli oikeasti nopeita tehdä!

      Poista
  2. Mielestäni nuo olivat valmiina aika aneemisen näköisiä valmiina. Kypsennyksen loppuvaiheessa nakkasin päälle vielä siivut vuohenjuustoa ja ne tekivät niistä kyllä paljon houkuttelevammat. 2,5 v pojalle ei kelvannut, mutta äiti ja isi (varsinkin) söivät ihan hyvällä ruokahalulla. Mutta kyllä pekoni on paljon namimpaa paistettuna. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikein lämpeä vuohenjuustolle, mutta oikeassa olet, kunnolla pannulla paistetulle pekonille on vaikea löytää voittoisaa haastajaa. :)

      Poista
    2. En minäkään aina ole tykännyt, mutta nykyään ollaan molemmat miehen kanssa aivan hulluna siihen. Poika ei tykkää. Joskus oli lämpimien leipien päällä vuohenjuustoa ja taidokkaasti poika nakersi ympäriltä leivän ja sanoi että en halua syödä tuota valkoista. :) Ehkä hänkin vielä lämpenee. Tosin se on aika suolaistakin, joten ei niin väliä vaikkei lämpenisikään. Kylmänä en kyllä sitä syö, mutta kun sitä laittaa melkeinpä minkä tahansa ruuan päälle uuniin ja se sulaa siihen ihanasti, niin aijai... :D

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!