sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Lauantainen kirppiskierros: Jäähallin löydöt

Aamulla suuntasin heti klo 09 Jäähalliin, jossa olikin jo aikamoinen kuhina.
Heti ensimmäisistä pöydistä ei tarttunut oikein mitään mukaan ja hintatasokin oli vielä päältä parhaiden vievien mukainen, mutta sitten löytyi muutamakin tosi kivalla tarjonnalla ja myös hintatasolla varustettu pöytä.

Yhteensä 2 euroa.
Neidin kanssa aloitellaan sormiruokailua, kun Neiti oppii istumaan syöttötuolissa ja pitihän näin söpöt lautaset kotiuttaa Neidille mukaan, joista voi sitten Neiti napostella sormiruokaa. Samasta pöydästä lähti mukaan Nalle Puh-satukirja 2 eurolla. Nyt nimittäin meilläkin luetaan Tyypille iltasatu ennen nukkumaan menoa, millä on ollut jonkin verran rauhoittava vaikutus Tyypin iltahulinoihin. Erästä prinsessa-satukirjaa tingin tähän pakettiin mukaan eurolla, mutta kauppoja ei siitä syntynyt. Mutta niinpä vain sekin löytyi toisesta pöydästä ja sieltä lähti mukaan Nalle Puh-aiheisen lelulaatikon kanssa yhteensä 3 eurolla.

Ilmeisesti lelulaatikko ei alunperin ollut ajateltu myytäväksi, mutta kaupat siitä syntyivät ilokseni silti.
Tämä pinkki setti 2 €
Aivan ihana isoisä oli tuonut myyntiin tyttärentyttärensä vaatteita, koska perheeseen olikin syntynyt poika 1,5 viikkoa sitten, eikä toista tyttöä. :) Mukaan löytyi siis tältä ihanalta vaarilta kaksi pyjamaa (68 cm), Ihaa-pöksyt (68 cm) ja Esprit-pöksut (74 cm) sekä nuo aivan super-ihanat ja käyttämättömät tossut! Neidillä tuleekin ilmeisen pian tarvetta jarrusukille ja tossuille, kun Neiti todella yrittää mönkiä eteenpäin.


Aivan mielettömän mukavan pariskunnan pöydästä löytyi myös kaksi uutta pyjamaa Neidille. Tuo rallattavalla viidakko-kuvioinnilla oleva Lindexin 68 cm ja tuo Puh-kuvioitu 74 cm, yhteensä euron.


Samaiselta pariskunnalta ostin eurolla Nalle Puh-pikkupehmoleluja ja aivan ihanan Pingu-purulelun Neidille, joka nykyisin nauttii lempinimestä Pikkuneiti Nyrkki Suussa. :) Hampaita on mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulossa lisää.

Eräässä pöydässä eräs vanhempi rouva asiakkaana alkoi tutkia ihanalla tyttö-värityksellä olevaa haalaria. Sivukorvalla kuulin, että hintaa haalarilla oli 3 euroa ja vanhemman rouvan sitä tarkkaan tutkiessa, näin että haalari oli täysin moitteettomassa kunnossa. Ei siis mitään käytön jälkeä missään. Huikkasinkin myyjän korvaan, että mikäli rouva sitä ei ota, niin minä otan. Ja rouvahan laittoi sen 2 minuuttia myöhemmin (siis todella perusteellisen syynäyksen jälkeen) takaisin rekkiin, mistä myyjä sitten kotiutti sen minulle.

Värit ovat tummemmat, mutta hieman kirkastin kuvaa tähän.
Koko on 98 (joo, on kasvunvaraa huolella), mutta nyt on välikausihaalari Neidille kaapissa odottamassa.

Itselleni löytyi eurolla ihanan pehmoinen uusi kaulahuivi. Ja vielä mitä miellyttävimmällä värityksellä! Eräässä pöydässä oli myynnissä myös kirkkaammalla pinkillä, kovasti Burberryä muistuttavat kaksi huivia, mutta 20 euron yhteishinta oli ehdottomasti liikaa.

Ihan parhaita Jäähallin löytöjä oli tämä Nalle Puh-kirjapeli, jossa Nalle Puh-hahmoilla voi pelata 5 eri lautapeliä ja noppa on elektroninen. :) Upposi (yllättäen) Tyyppiin todella tehokkassti. Tulossa on aikamoinen lelukoppien ja pelikaapin siivous ulkovarastoon.



Jäähalliin riitti yksi kierros. Koska kirppistelylle oli varattu aikaa koko aamupäivä, suuntasimme seuraavaksi tekemään kierroksen Mankkaan Akseliin. Kirppistelyseuralaisistani toinen ei ollut aikaisemmin täällä vieraillutkaan.

Akselin löydöt esittelen myöhemmin. :)



ps. Akselista suunnattiin vielä kiertämään Nihtisillan Kierrätyskeskus.

pps. Nihtisillan Kierrätyskeskuksesta ehdittiin vielä tutustumaan Suomenojan Kierrätyskeskukseen. Ja sieltä sitten nälkäisinä McDonald´siin.


pps. Viikon painolukema 56,8 kg.


ppps (onkohan tällaista edes olemassa...?): arvonnan palkinnotkin on kotiutettu!!
Muistakaahan osallistua (click click!!) te, jotka ette ole vielä vielä ehtineet!

6 kommenttia:

  1. Olipas edullisia ja mahtavia löytöjä jälleen kerran. Nuo yöpyhaalarit olisi voineet kotiutua tuolla hinnalla meillekin... Onko teillä siellä useinkin tuo jäähallin kirppis?
    Taitavasti Tyyppi osaa laskea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näyttäisi ainakin muutamana tulevana viikonloppuna olevan. Ja kiitos, Tyyppi osaa nyt laskea kolmeenkymmeneen. :)

      Poista
  2. Hyviä löytöjä!

    Itse meinasin viikonloppuna pyörtyä onnesta kun löysin ensin 104cm Popin vk-housut 5€ ja samalta kirpulta vielä Popin toppahousut 4€ :D Ja uutena kaksi Muumi-mukia 5,5€/kpl Iittalan myymälästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eipä hassummat löydöt sielläkään!

      Poista
  3. Hyviä löytöjä! Olis kiva päästä akseliin taas pitkästä aikaa, sieltä aina löytyy jotain. Me käytiin kierrätyskeskuksessa pari päivää sitten ja mukaan tarttui vaikka mitä mm monta lautapeliä ja barbietalo 6€. En voinut uskoa mikä mäihä kävi,tyttö seitsemännessä taivaassa vieläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Barbie-talo, vitsi oon kade!! Eilen siellä oli kaks muumitaloa (90-luvulta, kenties?) myynnissä, mutta olivat sen verran heiluvaisia ja huojuvaisia, että jätin sikseen ja kotiutin vain sen leppäkertun ja Neidille uuden pupun unikaveriksi ja Ihaa-pehmon.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!