sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Jotain odotettavaa

Sitä jaksaa paremmin, kun on jotain mitä odottaa.

Tänään käytiin ostamassa (vihdoinkin) pitkään haaveilemani pesutorni Gigantista. Me siis saimme silloin tähän asuntoon muuttaessa pitää edellisten asukkaiden vastikään ostaman pesukoneen, koska he eivät halunneet kantaa sitä alas yläkerran kylpyhuoneesta kierreportaita pitkin. Mutta samapa tuo tuolloin, koska meidän päältä täytettävä pesukoneemme veti aika lailla viimeisiään.

Kuivausrummun hankinta on meillä ollut ajatuksissa jo pitempään ja viimeistään nyt kahden lapsen järjestämän pyykkirumban kanssa, olemme todenneet sen varsin tarpeelliseksi. Edellisten asukkaiden ostaman pyykinpesukoneen päälle vain ei löytynyt sopivan kokoista kuivuria, joten ei auttanut, kuin ostaa samalla kertaa myös uusi pyykinpesukone, joten nyt sitten kolmen viikon toimitusajan kuluttua meille kotiutuu LG:n pyykinpesukone ja Electroluxin kuivausrumpu.

Jee, eli minusta tulee sellainen amerikkalaistyyppinen housewife, jolta löytyy washer and dryer. :)

Kuva lainattu täältä.
Tämän kodinkoneiden odottamisen lisäksi odotan ensi lauantaina olevaa Apulannan keikkaa, jolloin muksut menevät yökylään mummulaan ja meillä on siis aviomiehen kanssa luvassa treffi-ilta. Ennen keikkaa tehdään kotona jotain oikein hyvää ruokaa ja juodaan varmaan pari lasillista viiniä. On niin mahtavaa päästä pitkästä aikaa yhden suosikkibändini keikalle ja vielä tälle isolle keikalle! Kummasti antaa myös pontta palata normaaliin elämään ja antaa vihdoinkin kroppaa joulusta saakka vatvoneelle turvotukselle kyytiä, kun lauantaina haluan laittaa tietyt tiukat vaatteet päälle. Kenties voisin tänne laittaa jopa asukuvan, mutta katsotaan sitä sitten.

Sokerina pohjalla odotettavissa on kesäkuussa loma. Aikuisten loma. Eli minun ja aviomiehen yhteinen, neljän päivän mittainen aurinkoloma Barcelonassa. Lapset jäävät siksi aikaa hyvään hoitoon (hemmoteltaviksi...) mummulle ja vaarille. Neitikin on tuolloin ihan hieman alle vuoden ikäinen, joten muutama päivä mummun ja vaarin (ja tätien ja setien...) kanssa sujuu varmasti ongelmitta. Ja loma tulee tekemään allekirjoittaneelle niiiiiiiin hyvää. Tavoitteena on viettää lomalla aikaa 24/7 bikineissä. Uusissa sellaisissa, joten kevät tsempataan täysillä kropan kanssa.



ps. treenitauko päättyi tänään Xycling-tuntiin Sellon Elixiassa.
Rauhassa ja hyvällä temmolla mentiin. Ja ne Shimanot. Love.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!