keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Vatsalihashaasteen keskellä

Vatsalihashaasteessa edettiin eilen jo päivään nro 10.
Treenin tein aamulla vietyäni Tyypin kerhoon ja saatuani hyvät lämmöt päälle reippailtuani kotiin vaunujen kanssa.

Olen tähän mennessä kyllä suoriutunut haasteesta yli omien odotusteni. Toistomäärissäkin tapahtuu aikamoinen pomppaus päivien 7, 9 ja 10 jälkeen. En tiedä onko tekniikassa vikaa vai missä, mutta tuo crunches-liike ottaa todella kipeästi niskaan. Niska-hartiaseudussa on tietysti nyt jo valmiiksi jumitusta ja jännitystä, joten saattaapi olla siitäkin kysymys. Tuo kevennetty crunches-liike on kuitenkin oikeasti varsin kevyt eikä aikaisemmin ole ottanut niskaan yhtä tuntuvasti, kuin esimerkiksi eilen. Joten muutan tuon liikkeen tekniikkaa tähän, vähän niinkuin tekisi rutistuksen vastapäivään. :) Kokeilen tuota sitten tänään ensimmäisen kerran, jahka pääsen päivässä niin pitkälle, että on aikaa treenata vatsat.

Keskivartalossa ei myöskään vielä ensimmäisen viikon osalta ole nähtävissä mielestäni minkäänlaisia tuloksia, joten en halua järkyttää teitä ruudun sillä puolella ottamalla vielä uusia kroppakuvia. Ne tulevat vasta sunnuntaina, kun hätyytellään haasteen puoliväliä!

Eilen oli jälleen paastopäivä, joka on ohitettu hyötyliikunnalla (ulkoilulla) varustettuna ja hyviä ruoka-aineita nauttien. Kalorimäärä pyörii lähempänä 600, kuin 500, mutta toisaalta päivään mahtui jälleen tutut 4 km reipasta vaunulenkkeilyä (ja ihan kunnon vastuksella, kun molemmat muksut ovat kyydissä), joten tuskin tuo ~100 kalorin heitto suuntaan tai toiseen kovasti ainakaan painon putoamiseen vaikuttaa. Tokikin jos lauantain punnituksessa ei miinuslukemaa edellisviikkoon verrattuna tule, niin ensi viikon paastopäivät vedetään tasan tarkkaan ja maksimissaan 500 kalorilla.

Olen huomannut, että olen paastopäivinä ihan mielettömän paljon paremmalla ja enemmän energiaa puhkuvalla tuulella, kuin muina päivinä. Pidän ihan suunnattomasti tuosta kontrollista syömisten suhteen, etenkin, kun ns. vapaapäivinä olen alkanut pikkuhiljaa taas herkutella aika paljon karkeilla. Näin ollen täytyy (ja otankin) huomattavasti tiukemman linjan nyt karkkien suhteen ja jo suunnittelemani uuden karkkilakon sijaan, otan kokeiluun karkkipäivän lauantaisin.


Mutta yhteenvetona todettakoon, että fiilikset ovat korkealla! Paino näyttää putoavan edelleen varsin mukavasti, vatsalihaksia on jo muutama herätelty henkiin ja tänään pikaisella kirppiskierroksella Akselissa (Neiti oli sitä mieltä, että kirppistely sucks...) bongasin itselleni täysin uudenveroiset punaiset Skifin: ulkoiluhousut 10 € - 50% Ja jos kaikki menee tänään putkeen, niin pääsen ihan itsekseni tekemään perusteellisen kirppistelykierroksen. Tarjontaa ainakin tuntui olevan varsin mukavasti. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!