perjantai 10. lokakuuta 2014

Känkkäränkkä Helvetistä

Kyllä se on kiva, ettei täällä tarvitse yksinään viettää aikaa aviomiehen viilettäessä työmatkalla dinneriltä dinnerille. Seurakseni on nimittäin päättänyt majoittua Känkkäränkkä Helvetistä.

Haluaisinkin nyt kysyä teiltä ruudun sillä puolen, että miten te konkreettisesti hoidatte tilanteita, joissa suloinen ~3-vuotias joutuu totaalisesti Känkkäränkän valtaan? Luen säännöllisesti useampaakin perheblogia, mutta yhdessäkään en muista äkkiseltään törmänneeni tähän aiheeseen. Mutta ehkä se johtuu siitä, ettei muissa perheissä asu Känkkäränkän ilkeitä sisaruspuolia.

Vedetään tämä postaus esimerkkien voimin. Kaikki nämä tapahtumat ovat tältä päivältä.

Aamulla on tarkoitus lähteä käymään asukaspuistossa, koska ulkona satelee vettä. Pukiessani Tyypille farkkuja jalkaan, hän päätyy iskemään hampaansa vasempaan käteeni. Ilmeisesti ihan vain sen takia, että hän on sitä mieltä, että vaatteita ei tarvitse pukea. Mites tällainen ex tempore-tilanne hoidetaan? 

Aamupäivällä lähtiessämme kotiin asukaspuistosta, Tyyppi päätti ettei ulkovaatteita laiteta päälle. Mainitsin hyvissä ajoin ensimmäisen kerran, että kohta lähdetään kotiin ja muistutin asiasta vielä muutaman kerran. Lopulta pakatessani Neidin turvakaukaloon, sanoin, että nyt lähdetään laittamaan ulkovaatteet päälle. Tossut Tyyppi otti reippaasti pois jalasta, mutta päätti sitten samalla ottaa molemmat sukatkin pois. Totesin, että laitetaan sukat takaisin jalkaan ja avot: täys rähinä päälle. Ilmoitin sitten, että vaatteet laitetaan päälle tavalla tai toisella ja selkä kaarella karjuva pojalle laitoin sukat ja kengät jalkaan. Tyyppi oli kaikesta karjumisesta päätellen sitä mieltä, että takkia saati pipoa, lapasia ja huivia ei laiteta päälle. Samaan aikaan Neiti tietysti karjui kaukalossa. Miten te toimisitte tässä tilanteessa?

10 minuuttia tuon edellisen kohtauksen jälkeen, ajoimme kotiin. Meillä on käytössä kolmeen laskeminen. Avasin ulko-oven avaimella raolleen ja Tyyppi huutaa pihatieltä, että hän haluaa avata oven. Vastasin, että hän saa avata oven, mutta tässä alkoi sitten vitkuttelu eli Tyyppi jäi seisomaan keskelle tietä ilman aikomustakaan liikkua. Ilmoitin, että lasken kolmeen ja sitten avaan oven itse. Yksi. Kaksi. Kolme. Avaan oven ja seuraava helvetillinen huuto-lyömis-puremiskonsertti on valmis, jota edeltää tietysti ulko-oven rojauttaminen täysillä auki. Onneksi meillä on kaasujousi ovessa, niin ei lähde saranoiltaan. Toimintaohjeita tähän tilanteeseen?

Illalla laitan Neidin maitopullon mikroon lämpenemään. Neiti on sylissä. Tyyppi on keksinyt, että tavaroita voi paiskoa silloin, kun todella paljon ärsyttää ja varoituksen jälkeen, kyytiä saavat lelut menevät jäähylle. Olemme myös käyneet läpi, että lelut voivat mennä rikki, kun niitä paiskoo ja jos lelut menevät rikki, niin ne menevät roskakoriin. Joten, jäbä ei saa poliisia moottoripyörän kyytiin (Duplo) ja molemmat saavat kyytiä. Varoitus ja samalla autan Tyyppiä moottoripyörän kanssa. Alle kaksi minuuttia myöhemmin molemmat lentävät keittiön lattialle. Ja niinpä lelu menee jäähylle. Huolellinen karjumisraivari, joka alle minuutissa huipentuu siihen, että Tyyppi avaa mikron oven, otan Neidin pullon ja Tyyppi paiskaa oven täysiä kiinni siten, että käteni ja pullo ovat välissä. Että sillai. Mitenkäs tällainen hoituu?

Siis oikeasti, please kertokaa, että muissakin perheissä on tällaisia tilanteita!

12 kommenttia:

  1. Olipa lohduttavaa luettavaa. Meillä asuu ihan samanlainen tapaus. Aamuisin jo viisi minuuttia heräämisestä oikein keksimällä keksitään joku syy, mistä voi alkaa karjua, ja samaa tasaista rataa jatkuu iltaan saakka, vähän väliä räjähtää...ei auta lelujen jäähyt eikä pojan jäähyt, ei noteeraamatta jättäminen, rauhallinen keskustelu eikä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko vastata tähän, että ihanaa, että tätä esiintyy myös yksi-lapsisessa perheessä. Eli syy ei ole vain pikkusiskossa, joskin tietysti elämäntilanteen muutos varmasti vaikuttaa asiaan. Meillä tuntuu nyt auttavan tehokkaasti uhkaukset esimerkiksi lelujen jäähyttämisestä erityisesti, kun annetut uhkaukset on myös huolellisesti toteutettu jos syytä o.

      Poista
  2. Meillä poju päätti iltasella, ettei kakkavaipaa vaihdeta. Tuli silti vessaan mutta sain pestä pepun kiemurtelevalta ja potkivalta pojalta pinna tosi kireällä. Äiti lähti vessasta tosi aikuismaisesti nenä pystyssä ja jätti pojan rääkymään vessaan... Kauhea äiti! Hetken päästä kysyin, josko on kiukuttu tarpeeksi ja kun vastaus oli kyllä, kysyin josko tulisi olohuoneeseen äidin kainaloon. Johan passas. Mä otan itse aikalisän, jos en tiedä mitä tehdä tai en oikeasti jaksa yhtään olla aikuinen. Olen siis aika "hihat palaa"-tyyppi....

    En osaa kyllä puremisiin ja moisiin antaa muuta ohjetta kuin puhepuhepuhe ja ehkä näyttö, miltä tuntuu puraisu (ei toki kovaa). Meillä on pojalle mennyt paremmin perille, kun on kysytty miltä tietty toiminta tuntuisi itsestä. Esim. isosiskon naaman puristamisesta kun oli kyse. Ei sen jälkeen ole puristellut mut kyllähän täs vielä ehtii....

    Tsemppiä känkkäränkän kesytykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tehnyt tuota samaa, eli kävellyt tilanteesta pois ja jättänyt raivoamaan pahimman raivon pois ja sitten huikannut, että onko kiukku jo kiukuttu. Eli toi aikalisä on kyllä tosi hyvä äidin hermoja ajatellen.

      Yllättävän monelta (siis blogin ulkopuolelta) olen myös kuullut tuon, että pure takaisin. Pureminen on kuitenkin äärimmäisen primitiivinen reaktio, joten kyllä täällä ainakin äidin ääni kohoaa aikamoisiin desibeleihin, kun jäbä naskalinsa iskee kiinni.

      Poista
  3. Näiden meidän muksujen ikäisten elämä on aika vaikeaa just nyt. Itse toimin sen mukaan kuinka paljon on aikaa ja voimia. Mutta huutoa mahtuu maailmaan ja kiukuta saa. Nämä ei vielä ymmärrä satuttavansa tahallaan ja toimintaa ohjaa lasta isompi kiukku, joten kovin rationaalista toimintaa on turha odottaa. Mä antaisin lelun mennä rikki jotta lapsi näkee oikeesti mitä sille tapahtuu. Ja kantaisin sisälle huutamaan ja kysyisin hetken päästä että sovitaanko. Halauksen jälkeen jatketaan normaalisti. Mä kannatan keskitietä, jossa vanhempi antaa myös välillä periksi ja muistaa ettei lapsi ole paha tahallaan. Tosin oon myös se äiti joka karjuu aamuisin lapselle kun ollaan aina myöhässä ja sit pyydän autossa anteeksi huonon omantunnon kourissa. Tsemppiä ja pitkää pinnaa. Katso välillä läpi sormien ja hengitä vaan, jaksaa itse paremmin. T. Mammamarian

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihana kuulla sinusta!!
      Ja pitää paikkansa, huutoa mahtuu maailmaan. Nyt tuntuu siltä, että kun olen saanut tämän kirjoitettua ja sanottua "ulos" ja etenkin, kun olen saanut teiltä mitä ihaninta vertaistukea, tuntuu helpommalta olla taas se aikuinen.

      Meillä myös raivarit päätetään aina halaukseen, tavalla tai toisella.

      Poista
  4. Meillä ei ole ollut, vielä?, mitään fyysisiä yhteenottoja, mutta todella kypsästi tytön kanssa välillä kiljutaan kumpikin.

    Mutta sehän ei mua estä hyviä kasvatusneuvoja antamasta ;)
    Näytä Tyypille että pureminen sattuu? Siis voivottelet ja reagoit niin että Tyyppi näkee kuinka sinuun fyysisesti sattuu? Voisi ehkä toimia?
    Sitten kannatan myös vaan sitä tilanteesta poistumista. Aina ei vaan ole työkaluja kun lapsella on tilt/overload päällä joten mäkin välillä vaan kävelen tilanteesta pois säästääkseni oman psyykeeni.
    Hetken kuluttua palaan tiedustelemaan voidaanko asia jo sopia. Ja välillä tuntuu että jos tyttö on saanut raivota rauhassa tilanteen loppuun, siirtää se seuraavia kilareita kun hälläkin on raivotakki tyhjentynyt kerralla kunnolla..
    T. Kirsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä otan tämän tilanteesta poistumisen kyllä aktiivisempaan käyttöön. Nyt eilinen oli pitkästä aikaa suht rauhallinen päivä, samoin tänään on ollut todella chilli aamu, vaikka ulos ei päästykään. Ehkäpäs Känkkäränkkä päätti lähteä meiltä pois siksi aikaa, kun aviomies on taas maisemissa. =D

      Poista
  5. Meillä on ihan samanlaista. Kuuluu ikään, muistaakseni tuo isompi oli ihan yhtä hirviömäinen kolmivuotiaana... (Ja uhmahan ei todellakaan lopu tähän, ainakin vielä viisvuotias uhmaa myös :D ) Mutta siis esim. Pukemistilanteissa oon aika paskamutsi, jos ne vaatteet ei mee päälle, niin joko puen väkisin tai jätän sisälle vähäksi aikaa, yleensä ne vaatteet menee vauhdilla päälle siinä vaiheessa kun itse on astumassa ovesta ulos. Lahjomaan en ala. Meillä on myös käytössä tarrataulu nukkumaanmenemisen ja pukemisen kans, eli hyvästä käytöksestä saa tarran ja kun on tarpeeksi tarroja, niin saa palkinnon.

    Tyypillä vaikuttaa varmasti myös se, että neitokainen saa paljon huomiota ja hakee sitten omaa huomiotansa kiukuttelulla. Meillä oli Sampon kans sama juttu silloin kun Onni oli pieni. Onni ei ihan niin pahasti känkkäröitse, kun saa muutenkin niin paljon huomiota, kun se on mun vauva...

    Kannatan muuten tuota, että ylireagoit kipua. Ehkä se hämmentää? Onni ainakin tajuaa, jos toisiin käy kipeää ja käy oma-aloitteisesti pyytämässä anteeksi. (oon onnistunut edes jossain!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistankin, kun sä kirjoitit blogiisi aikoinaan Sampon uhmailusta ja ajattelin silloin, että voi apua, jos meilläkin tulee tuollaisia vaiheita vastaan. Meillä myös on nyt jo pitempään ollut ehdotonta, että jos satutetaan (lyödään, purraan, revitään, nipistetään...) niin silloin pyydetään anteeksi ja sanotaan, ettei sitä enää tehdä.

      Poista
  6. Meillä on myös tuollaisia päivä, mutta olen huomannut ettei ole niinkään uhmasta kyse vaan enemmän siitä että esikoinen hakee äidin huomioita nyt kun vauvakin on kuvioissa. Meillä on näiden mainittujen lisäksi myös se ongelma että tyttö repii hiuksia päästään (!!!) ja nauraa. Mut jos poika ei tahdo pukea vaatteita päälle, uhkaat että sinä ja vauva lähdette ilman häntä. Yllättäen meillä ainakin mieli vaihtuu heti kun avaan oven ja olen lähdössä ulos vauvan kanssa kahdestaan. Itkupotkuraivarit jätetään meillä huomioimatta, kun toinen rauhoittuu kysyn että oliko se siinä ja sitten halitaan. Joskus jutellaan asiasta enemmän ja toisinaan jos raivoaa niin että tavarat lentää niin lähetetään eteiseen (jäähypaikka) ja sieltä saa tulla pois kun on rauhoittunut. Jos tyttö tekee jotain niin että sattuu yritän saada tajuamaan että se tosiaan sattuu ja äiti tulee surulliseksi. Kerran myös nipistin takaisin ja kysyin että tuntuiko kivalta :) Aika harvoin onneksi tekee mitään sellaistaa tahallaan, tuntuu olevan sen verran herkkä lapsi ettei halua että muita sattuu. Mut kai se tärkein on se että näissä tilanteissa toimii aina suht samalla tavalla ja lapsi tietää mitkä seuraukset teoilla on. Ja joskus pitää myös toteuttaa uhkaukset, meillä ainakin kävi välillä niin että tyttö ei ottanut niitä vakavasti :) tsemppiä teille, kai se arki tästä jossain vaiheessa helpottuu

    VastaaPoista
  7. Hei, mä suosittelen lukemaan sellainen kirjan kuin Uhmakirja. Mä en mitään kasvatusoppaita oo lukenut, mutta tuo ainakin mulle antoi synninpäästön.
    Mä olen kovin lyhytpinnainen, erityisesti väsyneenä ja uhmaamisen ja raivoamisiin ei tule aina vastattua pitkäjänteisesti ja samalla tavalla. Mutta tuon kirjan mukaan se ei haittaa. Lapsi tarvitsee kasvaakseen sitä, että vanhempikin suuttuu ja ärisee ja uhmakohtaukset on aina erilaisia ja niitä ei tarvitse hoitaa määrätietoisesti ja aina samallailla.

    Mä olen jo ennen tuota toteuttanut filosofiaa, että anta kiukuta, kunhan ei satuteta ja ton krijan jälkeen lukemisen tuli sellanen olo, että ei oo syytä olla olo epäonnistunut. Me kasvetaan yhdessä.
    Mä siis saatan jättää kylmästi kotiin tullessa vaatteet päällä raivoavan 2,5 vuotiaan eteiseen ja sanoa, huuda sitten kun tarvitset apua. Välillä kiukutellaan sylikkäin yhdessä ja muristaan toisillemme kun kiukuttaa tai väsyttää. Pehmoleluja saa viskoa omassa huoneessa silloin kun kiukuttaa jne...
    Joskus toimii parhaiten reagoimatta jättäminen jos olotila on siihen tarpeeksi zen. Tietyt tilanteet on sellaisia että niissä lapsen turvallisuuden takia toimitaan aina tietyllä tavalla, mutta muuten olen todennut, että jokainen päivä on erilainen ja joskus niille kiukuille ei vaan voi mitään. Niistä kyllä yritän aina keskustella välillä kunhan pahin kiukku mennyt ohi...

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!