maanantai 28. heinäkuuta 2014

Elektiivinen sektio synnytyspelon takia; kannattiko?

Blogiani pitempään, ainakin tämän toisen raskauden ajan seuranneet, tietävät, että olin päättänyt, että toinen lapsemme syntyisi suunnitellulla sektiolla, koska edessä oleva synnytys pelotti minua todella paljon. Omasta mielestäni pyrin prosessoimaan pelkoa koko raskauden ajan ja konkreettisesti pelkoa aloin käsittelemään siinä vaiheessa, kun postilaatikkoon kolahti kutsu keskusteluun synnytyspelkokätilön kanssa sekä ajanvaraus sairaalalääkärin tapaamiseen 8.7. Kutsun mukana tuli 3 sivua kysymyksiä, joita toivottiin käsiteltävän ennen näitä tapaamisia. Käsittelin nämä kysymykset muutamaan otteeseen, löydät näistä postaukset täältä 17.4.14 / 15.5.14 / 2.6.14

Sain sektiopäätöksen 8.7.14 Naistenklinikan lääkärikäynnillä diagnoosilla synnytyspelko ja 22.7. beibi syntyi. En ole koskaan ajatellut, että sektio olisi jotenkin saavutettavissa oleva voitto synnytystapana. Eli, jotenkin: "Jee, pääsen leikattavaksi!" Tyypin kohdalla päädyttiin kiireiseen sektioon, koska Tyyppi oli avosuisessa tarjonnassa eikä olisi mitenkään mahtunut syntymään alakautta päähänsä muodostuneen pahkan takia (pää oli hakannut lantion luita vasten). Ajattelin, että sektio on näistä kahdesta synnytystavasta minulle ja vauvalle turvallisempi, hallitumpi ja sellainen, joka tavallaan eheyttäisi sitä negatiivista kokemusta mikä Tyypin syntymästä jäi.

Suunniteltu sektio oli täysin erilainen kokemus, kun mitä kuvittelin Tyypistä kokemani perusteella. Tapahtumat etenivät todella vauhdikkaasti, minkä vuoksi on ehkä hyväkin, että sektiosta on nyt kulunut ~viikko ja olen saanut hieman ajatuksia jäsenneltyä asian suhteen. Kuten kirjoitin aiemmin, aion aktiivisesti unohtaa kaiken mitä leikkaussalissa tapahtui ja sen vuoksi uskonkin, että kirjoittamalla (jälleen) saan asian käsiteltyä.

Kättärille saavuttaessa olin tosiaan 4 cm auki ja säännölliset kivuliaat supistukset loppuivat hetkeksi. Synnytys oli kuitenkin aktiivisesti käynnissä, joten lääkärin tutkimuksen jälkeen oli selvää, että leikkaussaliin mennään ja kätilö sanoi, että lähtö olisi varmaan noin 20 minuutin päästä edessä. Alkoi pelottaa ihan todella paljon, etenkin, kun aviokki ei siihen mennessä vielä ollut ehtinyt paikalle. Esitietokaavakkeet täytettiin, aviokki ehti paikalle, päälle vaihdettiin leikkaussalikaapu ja kätilö lähti rullaamaan minut pyörätuolilla leikkaussaliin, hississä tuli juotavaksi mittalasillinen suolaliuosta oksennuksen varalta. Aviokki kävi vaihtamassa vaatteet ja pääsi saliin vasta, kun puudutteet oli laitettu paikoilleen.

Olo oli puudutteita laitettaessa todella kurja. Pelotti todella paljon ja spinaalipuudutusta laitettaessa anestesialääkäri tylytti aika tiukasti olemaan paikoillaan. Alkoi samalla vähän ketuttaa, koska tuskinpa siinä pöydällä ollessani mitenkään tahallani yritin neulalta pyrkiä karkuun. Spinaalipuudutuksen laitto tosiaan tuntuu eri tavalla, kuin epiduraali: jokaisella pistolla tuntuu, kuin selkään menisi pieniä sähköiskuja. Leikkaussalihoitaja kuitenkin hyvin pyrki tyynnyttelemään tilannetta ja kertoi mitä tapahtuu ja samalla vei ajatuksia muualle kyselemällä esikoisesta. Saatuaan puudutteet paikoilleen, anestesialääkärikin muuttui leppoisaksi ja kertoi miten annetut puudutteet vaikuttavat. Aikamoinen shokki oli, kun selvisi, että spinaali ei vie tuntoa pois, kivun kyllä, mutta tunne jää. Tästä ei kukaan sanonut mitään käydyissä keskusteluissa, joten ajattelin aika kauhulla, että mitäköhän lienee tulossa. Karkuun ei enää päässyt. Spinaalista voi myös jäädä niinsanottu haamutunne, eli minusta tuntui koko ajan puudutteen alkaessa vaikuttaa, että oikea jalkani on koukussa ja varmistinkin kahdesti, että onko se vaiko eikö ole.

Aviokki pääsi saliin, leikkaava lääkäri oli ihan huippu ja homma aloitettiin. Tyypin leikkauksesta en muista tunnetta lainkaan. Tiesin, että jotain tehdään, mutta mitä, en tuntenut mitään. Tällä kertaa olin inhottavan tietoinen jokaisesta asiasta ja nipsaisusta. Anestesialääkäri kertoi miten leikkaus etenee ja, että inhottavin osio tulee olemaan leikkauksen loppuvaiheessa, kun vauva vedetään ulos. Minulle oli muodostunut ensimmäisestä sektiosta paljon kiinnikkeitä, joten avausvaihe kesti pitkään. Todella inhottavalta ja epämukavalta tuntui, kun vauva syntyi, mutta kuultuani pienen parkaisut, kaikki inhottava olotila-tunteet katosivat kuin taikaiskusta. Sain pienen ihan hetkeksi suukoteltavaksi ennen, kuin isi ja neiti lähtivät osastolle ja jäin ommeltavaksi. Beibi syntyi 9 pisteen vauvana ja 5 min jälkeen pisteitä sai täydet 10. Meidän rakkauspakkaus.

Heräämöön siirryttyä, yritin nukahtaa, mutta koko aamupäivä pyöri villinä mielessä. Sain myös pahoinvointia ehkäisevää lääkettä, koska huone pyöri koko ajan ympäri. 18 tunnin setti kipulääkettä oli annosteltu ja heräämössä paineltiin kohtua kasaan. Tästä olen lukenut jälkikäteen, että tämä sattuisi, mutta ainakaan minua ei sattunut, ei edes myöhemmin osastolla, kun painettiin ja painelu on tosiaan varsin voimakasta (ja työntää tehokkaasti jälkivuotoa ulos). Painelun aikana kuuluu ensin hengittää sisään ja sitten painalluksen aikana ulos. Ei se mukavinta ole, mutta ei myöskään pahinta. Ja ainakin minulla toimi tehokkaasti jälkivuodon kanssa, sillä Tyypin kohdalla jälkivuoto kesti viikkokausia, tällä kertaa päiviä.

Sektio on iso toimenpide. Olen tästä nyt huomattavasti tietoisempi, kuin Tyypin jälkeen. Sektio ei ole voitto alatiesynnytys-tapaan verrattuna, se on erilainen synnytystapa. Monella tapaa varmasti rankempi, mutta toisaalta myös varmasti helpompi, ainakin tunne-elämän kannalta. Jos nyt saisin vielä valita, valitsisin edelleen sektion, en synnyttäisi alakautta. Jos haluaisin tulevaisuudessa vielä kolmannen lapsen, niin synnytystapa olisi sektio, mutta tässä mahdollisessa kolmannessa raskaudessa olisi sitten jo enemmän riskejä juuri noiden runsaslukuisten kiinnikkeiden takia.

Meidän lapsilukumme on täynnä. Minulla on maailman suloisin poika, joka on ainakin ensimmäiset päivät ollut mitä mahtavin isoveli pienelle siskolleen. Minulla on maailman suloisin tytär, joka Tyypin päiväunien aikaan köllöttelee masullaan äidin rinnan päällä ja tuhisee vaaleanpunaisia unia nähdessään.
Olen sanoinkuvaamattoman onnellinen.


11 kommenttia:

  1. Kiva, kun kerroit tästä vaihtoehdosta. Muahan ihan kauhistuttaa kaikki leikkaukset ja senkin takia toivon voivani synnyttää alakautta. Tämä postaus silti vähän lievitti pelkoa mahdollisesta sektiosta (kun koskaan ei tiedä mitä tuleman pitää). Joten kiitos!

    Ihana kuva teistä kahdesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, todellinen beibi-selfie :)
      Ajattelin josko kirjoittaisin tosiaan ihan konkreettisesti mitä tuossa sektiossa tehdään, niin se ehkä tosiaan auttaisi samassa tilanteessa olevia pelkäämään vähemmän.

      Poista
  2. Ihana kuva! Kivaa lukea sun kokemukset synnytyksestä. Myös mulla epiduraalin kanssa tuntui jonkin verran kun leikkausta tehtiin, just varsinkin kun vauva otettiin ulos. Mutta siinähän se onneksi meni ja kun itsellä oli vaan kova halu saada vauva nopeasti pihalle ettei mitään ehdi sattua. Paljon onnea vielä kerran suloisesta tytöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina!
      Se kivun syy ei selvinnyt, mutta se pistettiin supistuksen piikkiin, koska kipu ei toistunut.

      Poista
  3. Aivan ihanasti kirjoitettu kokemus ja niin hellyyttävä kuva teistä :)
    Suunnitellussa sektiossa tosiaankin ehti tuntea kaiken ja pelätä, toisin kuin kiireellisessä sektiossa. Kuten sanoit sektio on erilainen synnytystapa eikä aina helpompi kuin alatiesynnytys. Onnea vielä tytöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ja tosiaan sektiota ei ehkä todellakaan kannata ajatella helpompana synnytystapana, kuin alatiesynnytystä vaan nimenomaan erilaisena.

      Poista
  4. Mulla on samaa kuin Paukkuliinilla, että ajatuskin sektioon joutumisesta on jotenkin ihan kamala. Nyt kun päivät paukkuu lasketun ajan yli koko ajan, olen alkanut jollain tasolla pelkäämään synnytystä ihan todenteolla ja erityisesti sitä että kaikki menee pieleen ja joutuu sektioon. Tiedän tietenkin sen, että siinä vaiheessa se on kaikkien parhaaksi, mutta siitä huolimatta ajatuskin jotenkin hirvittää. Toivonkin sormet ristissä että saisin tämänkin lapsen synnytettyä ihan nätisti, jos se aika edes koskaan tulee (siltä ainakin tuntuu näin 41+4, kun pitää 2 päivää vielä odottaa ennen kuin ne oikeasti suostuvat sairaalassa mitään tekemään :/ )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä loppusuoralle Laura!
      Odottavan aika on hirmu pitkä.

      Poista
  5. Moikka moi! Eksyin blogiisi kaverin blogin kautta ja heti jäin koukkuun kirjoituksiisi ja varsinkin tähän sektio juttuu. Aikalailla saman tyyppisiä tuntemuksia mullakin... Esikoinen syntyi reilu 2 vuotta sitten kiireellisellä sektiolla ja ennen sitä seuranneet tapahtumat jätti pelon ja tämän kakkosen kohdalla oli selvää että sektion halua. Siitähän piti sitten vääntöä tehdä ennen kun sen sai. Lopulta päätös tehtiin ja leikattiin suunnitellusti viikkoa ennen la:ta. Kokemuksena pahempi kuin edellinen, järkyttävää pahoinvointia koko leikkauksen ajan ja se tunne mitä tehdään ei auttanut asiaan yhtään. Mutta kun lopulta kuulee sen ihanan rääkäisyn ( mitä ei siis kuulunut esikoiselta, koskaan) niin itkuhan siinä tuli. Leikkauksen jälkeen heräämöön minne sain myös rinnalle heti vauvan hetkeksi. Leikkauspäivän iltana sitten rupesi tapahtumaan, mieletön hematooma haavan alle. Järkyttävä kipu! Yöllä lääkäri sanoo että aamulla leikataan uudestaan... Mutta ei onneks tarviinnu, yks tikki pois niin hyytynyt veri pääsi valumaan pois, antibioottia suoneen. Homma rupea helpottamaan mutta kotiin päästiin niin haava vuoti edelleen ja vuoti seuraavat 6viikkoa. Soitin ja kävin asian tiimoilta lääkärissä mutta sanovat että ihan normaalia?! Olen vieläkin sektion kannalla vaikka kokemus ei mikään kiva ollutkaan.pelko alatiesynnytksestä jäänyt kun esikoinen vammautui kun ensiksi käynnisteltiin ja vaikka sun mitä yritettin.Mutta esikoisemme menetimme vaikka siis lopulta päästiin sektioon. Nyt kakkonen suunnitellusti sektiolla ja terve elävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      On teillä ollut todella rankka paikka esikoisen kanssa. =/ Otan osaa.

      Saanko udella, onko sektiosta kuinka pitkä aika ja oletko nyt jo toipunut? Minä puolestani taisin "selvitä" vähän liiankin helposti tästä sektiosta, ainoana ongelmana tällä hetkellä on molemmissa nivusissa oleva kipuilu, joka tosin tuntuu vain silloin, kun nousen sängystä ylös.

      Poista
  6. Kiitos <3 joo rankkaa oli 2 vuotta sitten. Tosiaan Esikoinen vammautui vaikeasti syntymä hetkellä hapenpuutteesta johtuen eli kuitenkin 4kk mutta erittäin vaikeaa aikaahan se oli. <3
    Silloin sektion jäljiltä paranin todella hyvin, hyvä niin koska oli muutakin huolta. ja tosiaan tämä pikkuveli on nyt reilu 9kk. voin sanoa että sellanen puolivuotta oli mulla erilaisia tuntemuksia leikkauksen jäljiltä, just toi nivusten kipuilu ja haavan kovuus. Tosiaan haavan alue on vieläkin kova, epäilen myös että kiinnikkeitä on nyt todella paljon. kun nyt leikkaava lääkäri sanoi että edelliseltä ei juuri arpikudostakaan ollut. Ja onhan se ihan järkyttävän näkönen kun siinä on nyt kaks haavaa, vaikka leikauttu saman haavaan päältä niin silti kyllä huomaa että leikelty on :) Toisinaan halauaisin vielä sen kolmannenkin lapsen, mutta henkisesti on ollut raskaus niin raskas ja pelännyt koko ajan vauvan puolesta että enpä usko että minusta on enää siihen. Mutta onneksi Toivo on nyt meillä terveenä ja elävänä. Isoveli varmasti suojelus enkelinä <3

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!