torstai 19. kesäkuuta 2014

Penisilliini-allergia

Eilen ~4 tunnin mittaisilta päikkäreiltä heräsi Tyyppi, jolla liikkuminen oli todella vaikeaa ja kasvoihin levinnyt reippaasti ihottumaa. Huolestuin aika tavalla ja soitin samantien Mehiläiseen mistä saimme ajan omalle lastenlääkärillemme. Jäbä oli ihan pirteä, mutta liikkuminen oli todella tönkköä ja ihottuma lehahti sitten koko kroppaan automatkan aikana.

Lääkäri tsekkasi ensimmäisenä tietysti tuon kävelyn ja sen jälkeen ihottuman. Otettiin myös muutamat verikokeet. Kun vielä löytyi merkintä, että maanantaina oli aloitettu illalla viimeisin penisilliini-kuuri, oli diagnoosi melko selvä: penisilliini-allergia. Hurraa... Olen itse allerginen penisilliinille sekä kaikille johdannaisille, mutta lääkeallergiat eivät kuulemma ole periytyviä, joten ei kyllä käynyt mielessäkään, että tällaisesta olisi kysymys. Eikä itselleni ole niinä harvoina kertoina, kun antibiootista on aiheutunut oireita, ole koskaan aiheutunut jalkoihin oireita.

Tyyppi sai siis uuden antibiootti-kuurin, jolla ei ole mitään tekemistä penisilliinin kanssa ja allergisen reaktion karkottamiseen nestemäistä antihistamiinia. Sekä ihottuma, että jalkojen oire (joka johtuu siis ilmeisesti lonkan limakalvon oireilusta?) onneksi poistuvat muutamassa päivässä. Ja verikokeilla tosiaan suljettiin pois vaihtoehdot, ettei kyseessä vain ole mikään inhottava bakteeritulehdus.

Mutta siis, tänä aamuna puoli yhdeksältä sängystään sängystään heräsi varsin virkeän ja hyväntuulisen oloinen poika, joka söi aamupalaksi keveät 3 annosta muroja, maitoa ja bantskua. :) Eli enemmän pelkkää aamupalaa, kuin kuluneen viikon aikana yhteensä ruokaa! *happy mom*
Aamupalan jälkeen lähdettiin käymään mummulassa, kun nyt on tiedossa ettei Tyypillä ole mitään tarttuvaa rokkoa tai muuta tarttuvaa tautia. Ostin Tyypille eilen uudet PlayDoh:n muovailuvahat ja niillä jaksettiin leikkiä mummulassa pöydän ääressä toista tuntia. Tietysti, kun jalat eivät toimi "normaalisti", niin nyt yritetään pitää touhua vähän rauhallisempana. Onneksi aviokilla alkaa tänään loppuviikon kestävä vapaa (ai, niin juhannus!) joten äitikin voi hengittää vähän rauhallisemmin.

3 kommenttia:

  1. Voi pikkuista! Tämäpä tästä vielä puuttui :(

    VastaaPoista
  2. Hyvää juhannusta teille sinne kuitenkin vaikka vähän vastoinkäymisiä tulikin! Toivottavasti parempaan suuntaan jo! :)

    VastaaPoista
  3. No onpa teillä tapahtunut kaikkea, onneksi tyyppi voi kuitenkin jo paremmin. Toivottavasti nyt pysyisi loppukesän terveenä!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!