sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Äidin vapaailta

Ihana ystäväni muutti jo jonkin aikaa sitten Pohjois-Suomeen, minkä vuoksi näemme nykyään varsin harvoin. Toki yritämme muuten pitää yhteyttä säännöllisesti, mutta molemmat olemme perheellisiä, töissä käyviä (no okei, allekirjoittaneella juuri päättyi uraputki hetkeksi...) ja siinä samalla pitäisi myös yrittää sitä parisuhdetta (ai mitä?) pitää yllä, niin aika on välillä vähän kortilla. Niinpä sovimmekin sitten tuossa 1,5 viikkoa sitten, että tällä viikolla ystäväni piipahtaessa Helsinkiin, kävisimme syömässä ilman kiirusta (ja ilman lapsia).

Hups heijaa, aikaa vierähti reippaat 3 tuntia yhdessä hujauksessa! On ihanaa, kun on sellaisia ystäviä, joiden kanssa saa sekunnissa hetkestä kiinni ja tuntuu siltä, kuin välissä ei olisi ollut minuuttiakaan erossa. Sellaiset ystävät ovat parhaita ja onneksi minulla sellaisia on.

Ihana ystäväni oli myös piipahtanut Muumi Shopissa ja niinpä sekä äitä, että beibiä hieman lahjottiin.

Äiti sai suklaisia Muumi-kolikoita.

Ja beibi mielettömän suloisen 56 cm bodyn. 
Kun oma aika on välillä todella tiukassa, niin sitä paremmalta tuntuu saada hetkinen omaa aikaa, mutta yhdessä jonkun tärkeän ihmisen kanssa. Näillä eväillä sitä jaksaa taas lähteä uuteen arkeen ja uuteen viikkoon!


PS. näyttäisi siltä, ettei P&T-rattaita tarvitsekaan lähteä tilaamaan briteistä, vaan tarjoutui oiva tilaisuus ostaa Navit käytettyinä... Infoilen lisää, kunhan olen viisaampi. :) 

4 kommenttia:

  1. Blogistani löytyy haaste sulle... :) http://overnest.blogspot.fi/2014/06/kysymyshaaste.html

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo muumibody! < 3 Täytyy ehkä itsekin muumishopissa piipahtaa. :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä läheiset ystävät ovat tärkeitä! Ja se heidän kanssaan viettämä aika vierähtää aivan huomaamatta - liian nopeasti.

    Kivoja lahjoja olit saanut :)

    VastaaPoista
  4. Tuollaiset ystävät ovat ihania! Ja body myös. :D

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!