lauantai 17. toukokuuta 2014

Tämä pirun kevät ja siitepölyallergia

Allergiaoireet jylläävät täysillä edelleen päällä. Ei tee oikeastaan mieli tehdä mitään muuta, kuin lojua sohvalla, nukkua ja herätä sitten, kun siitepölykausi on ohitse. Pahimman vaiheen pitäisi Etelä-Suomessa helpottaa kahden viikon kuluessa.

Eilen kuulin kaveriltani (joka ei ole raskaana), että hänellä on tällä hetkellä päällä 5 eri allergialääkettä. Siis viisi! Allergialääkäri oli myös kertonut, että nyt Etelä-Suomessa mitatut siitepölyarvot ovat tänä keväänä olleet 100-kertaisia viime vuoteen verrattuna. Ja viime vuonna koivut ovat kukkineet keskimääräistä heikommin. Ja vielä lisännyt, että tällaiset siitepölymäärät olisivat vaatineet jo viikkoja ennen pahimman kauden alkamista kestävää "estolääkitystä". Että sillai.

Ei siis mikään ihme, että oireet jylläävät täysillä ja olo on oikeastaan aika kammottava. Näin ollen ei myöskään ole odotettavissa apua Histecistä tai Nasonexista, joita molempia työterveyslääkäri määräsi allergiaoireisiin käytettäväksi muutama viikko sitten. Molempia kokeilin, kummastakaan ei mitään apua ja koska raskaana ollessa suositus on se, että kaikkia lääkkeitä käytettäisiin mahdollismman vähän, niin allergialääkkeet saavat pysyä kaapissa. Ensi keväänä syön kyllä kiukulla kaikkia mahdollisia antihistamiineja mitä apteekin hyllyltä löytyy *mur*

10 kommenttia:

  1. Voi ei :( Voimia sinulle allergioiden kanssa taistelulle. On se varmasti rankkaa! Ihan pelottaa tuon pojun puolesta, ettei sille tulisi kaiken lisäksi siitepölyallergiaa... Äidit kun pelkäävät pahinta - tai minä ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meillä meni viikonloppu sitten aviokin ja Tyypin sairastuessa lauantaina iltana muutenkin. Oma olo sitten superisti kohentui iltaa kohti ja eilen oli jopa ihan normaali olo. :) Eli kyllä tämä tästä iloksi muuttuu!

      Samaa toivon täällä, ettei Tyypille tai beibille siirry äidiltä perintönä allergiaa tai astma-taipuisuutta.

      Poista
  2. Mulla ei raskauksien aikana, ei tosin imetyksenkään, aiheuttanut allergia oireita. Muutoin kyllä reagoin koivun kukintaan. Saapa nähdä ensi keväänä, jos vielä silloin imettelen tätä tulevaa. Mielenkiintoista nähdä miten käy. Sulle tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ei näköjään tartu kunnolla Tyypiltä mitkään taudit, mutta aviokille ne kyllä siirtyy. Nyt aviokki sairastaa silmätulehdusta...

      Poista
  3. Täällä on kanssa kamalat allergiat, olen välillä napsinut histeciä, mutta kun se väsyttää niin mielettömästi niin olen jättänyt vain muutamaan kertaan. Nenän huuhtelukannun olen todennut kyllä toimivaksi ja käytän sitä aamuin illoin, suosittelen. I feel you :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei Histec enää väsytä (koputtaa puuta), mutta en sitä kyllä ole ottanutkaan, kuin silloin, kun usko tuntuu loppuvan kesken pahimman olotilan vallitessa. Lauantaina iltapäivällä otin ja tuntia myöhemmin niistäminen loppui kuin seinään. Sunnuntaina otin aamulla ja koko päivä meni tosi hyvillä voinneilla. Tänään jätin ottamatta, koska päivä kului teollisesti ilmastoidussa avokonttorissa töissä. Ja aika hyvin meni. :)

      Poista
  4. Mä luulen, että mullakin on jotain allergiaa! Luulin tosiaan flunssaksi, mutta kun ei tämä helpota ollenkaan! Aina vaan vuotaa nenä ja on tukkoisuutta.... Kamalaa. Kaverini, jolla on pahat allergiat sanoi, että tänä vuonna ihmisillä joilla ei normaalisti ole allergisia oireita ollut, on esiintynyt niitä hurjasti! Apua. Nyt tiedän vähän miltä allergisesta tuntuu :/. Siihen vielä päälle tämä raskauden aikainen hengästyminen liikkuessa niin hienoa on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen kuullut, että oireita esiintyy myös ihmisillä, joilla ei oireita tavallisesti ole. Mutta toisaalta ihmekös tuo, kun hengitettävä ilma on allergisoivaa materiaa täynnä? :)

      Toivottavasti sinullakin helpottaa oireet pian! Tosiaan tuo hengästyminen yhdistettynä tukkoiseen oloon kuulostaa todella kamalalta :(

      Poista
  5. Täällä kans kärsitään, eipä lääkketkään tänä vuonna meikäläistä paljoa auta..tekis vaan mieli olla kokoajan sisällä, koska silmät on kunnon demonisilmät, nenä vuotaa, korviin sattuu ja keuhkotkin paskana :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts. :(
      Kai niitä lääkkeitä just pitäis syödä hillitön määrä erilaisia, että sais oireet kuriin. Mietin just, että miksköhän se Histec mulla mukamas yht´äkkiä toimisi noihin oireisiin... Samapa tuo, pääasia, että viikonloppu meni paremmalla olotilalla.

      Huomasitko mitään helpotusta muutaman sadepäivän aikana?

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!