keskiviikko 7. toukokuuta 2014

RV 26+6: Kokonaisuus näyttää oikein hyvältä

Tänään kävin sitten neuvolalääkärin vastaanotolla. Selvisipä sitten semmoinenkin juttu, että nykyään, kun Espoossa neuvolat ovat omatoimisia, niin se lääkärin todellinen vastaanottoaika onkin 20 minuuttia myöhäisempi, kuin se ilmoitettu ajanvarausaika. Mutta kun minä olin tietysti paikalla jo 20 minuuttia ennen sitä ilmoitettua aikaa, että ehtisin varmasti käydä pissimässä purkkiin ja mittailla verenpainetta... Lääkäri oli myöhässä lisäksi keveät 35 minuuttia, joten olipahan aikaa lukea naistenlehtiä odotushuoneessa.

Paino oli tänä aamuna tasan 67 kg eli painonnousu viikkoa kohti on +740 grammaa. Tyypistä rv 25+6 eli viikkoa aiemmin, paino oli 65,7 kg ja tuolloin painonnousu viikkoa kohti oli +607 grammaa. Lääkärillä ei ollut mitään huomauttamista painon suhteen. Paino on kokonaisuudessaan noussut nyt sen noin 7 kg. Rv 8+2 on paino ollut neuvolassa 61,2 kg (ja siis neuvolan vaa´alla punnittuna), joten eiköhän tuollainen +12 kg kokonaisuudessaan ole aika realistinen odotus painonnousulle.

Purkkipissitestissä proteiini oli jälleen +:lla yhden plussan verran. Uusi virtsainfektiotesti määrättiin vaikka mitään muita oireita ei olekaan. Runsas valkovuoto kuulemma monesti heilauttaa testin plussalle, joten siinä lienee syy tähänkin plussaan. Verenpaine oli 113/75, joten sen suhteen ei onneksi myöskään ole huolta. Sivusimme kaikessa kiireessä myös hieman suunniteltua sektiota ja lääkärin toteamus asiaan: "ketään ei Suomessa pakoteta synnyttämään alakautta" lisäsi jälleen uskoani siihen, että kukaan tuskin ainakaan mitään älyttömiä käännyttämistoimia tulee kokeilemaan. Mutta 4.6. sitten nähdään, kun käydään tuo synnytyspelkokeskustelu Naistenklinikalla.

Sf-mitta oli 25 cm, keskivaiheilla mennään. Tyypistä viikkoa aiemmin oli 23,5 cm eli mitat ovat käytännössä samat. Beibi mylläsi dopplerin alla vauhdikkaasti menemään ja saikin liikkeistä plussia kaksin kappalein. Lääkärikin kommentoi, että jopas on liikkuvainen tapaus. :) Tällä viikolla alkaneet supistelut eivät ole onneksi aiheuttaneet mitään kohdunsuulla, mutta sairaslomalle (dg O47.0-koodilla) passitettiin lepoon loppuviikoksi. Työpäiviähän ei ole tämän myötä jäljellä enää, kuin 14. Vähiin käy.

Aviokki onkin tällä hetkellä reissussa Islannissa, joten ollaan Tyypin kanssa kaksin kotosalla miltei koko loppuviikko. Tänään kokeiltiin Tyypin kanssa Lidlin uusia kalapuikkoja. Näitä ollaan kerran aikaisemmin ostettu, mutta silloin (ylläri ylläri) joku oli pahoinvoiva ja joutui jättämään maistelut (ja paistelut) sikseen.

Olin iloisesti yllättynyt, näissä oli aika kivasti sellainen itsetehdyn kaltainen koostumus tuossa leivityksessä ja maustettuna sitruunalla ja limepippurilla, upposi iso annos niin Tyyppiin, kuin Tyypin äitiinkin. Hintaa 200 g paketilla on 2,99 euroa.

Lääkärin sanoin, kokonaisuus näyttää oikein hyvältä! Huomenna alkaa rv 28 ja taidankin huomenissa napata talteen uuden masukuvan.

9 kommenttia:

  1. mulla kävi kans just noin kun kävin tapiolassa neuvolalääkärissä, tulin sinne 20 minuuttia etuajassa ja lopulta se vastaanotto oli yli puoli tuntia myöhässä. Ja olin jättänyt välipalan syömättä kun ajattelin ettei siellä kestäis niin kauan. Söin sitten käsilaukusta löytyneitä mynthoneita epätoivoisesti. Kaikista pahin oli silloin kun se aika oli jo jotain 15-20 minuuttia myöhässä ja lääkäri kutsuikin yhden toisen naisen sinne huoneeseen, olin jo ollut ihan varma että olis mun vuoro seuraavaks...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. apua, mä onneksi tajusin syödä lounassämpylän juuri ennenkuin läksin neuvolaan, kun vielä on niin tuoreessa muistissa miten hirveää se pahoinvointi on, jos nälkä pääsee yllättämään.

      Poista
  2. Mulla on nyt tullu 14 kiloa painoa ja vielä olisi kolmisen viikkoa jäljellä laskettuun aikaan. Toivon kovasti että ei tulisi enempää painoa sillä tämä määrä tuntuu jo todella paljon kropassa. Nyt rupeaa taas olemaan se hetki kun miettii että jokohan se tulisi kohta ulos kun ei mamma oikein enään jaksaisi...
    Tsemppiä sinne, lepäile ihmeessä kun kerran siihen on mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, ei täällä ole tänään paljon tehty. Katsottu hömppää telkkarista ja surffattu netissä. Onneksi Tyypin viihtyvyys on päiväkodissa taattu leikkien toimesta, niin äiti saa ottaa lepoa. Täällä onkin luvattu sadetta koko illaksi, joten kotosalla varmaankin rakennellaan tänään Tyypin kanssa iso junarata. :)

      Poista
  3. Sulla onkin tosi paljon merkintöjä neuvolakortissa! Tuntuu, että itsellä ei oo mitään kun neuvoloita ei ole ikinä! Paitsi onneksi nyt kun raskaus on jo pitkällä niin sain uuden ajan viikon päähän, kiva juttu! Täällä painoa tullut nyt tähän 33 viikkoon mennessä n. 10-11kg ja lisääkin varmaan tulee, turvotusta jonkin verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa kuvassahan ovat sekä Tyypin, että beibin kortit. :) Sulla on jo niin ihailtavan paljon viikkoja! Loppusuoralla olette jo.

      Poista
    2. Ai katos niin onkin! No ei sitten mitään, mietin jo, että mistä olen jäänyt paitsi :D. Loppusuoralla ollaan, jopa hieman pelottaa jo tuleva, apua :).

      Poista
  4. Ensi viikolla taas neuvolaan, saapa nähdä mihin paino asettuu. Tällä mehujäiden mutustelulla ei ehkä kovin alas... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän mehujäissä ole yhtään kaloreita?!!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!