tiistai 29. huhtikuuta 2014

"Äiti, sängyn alla on mörkö"

Okei, meillä se ei ollut mörkö, vaan ilmeisesti kissa. Ja Possu.

Meillä oli varsin itkuisa viime yö. Tyyppi meni ihan normaalisti nukkumaan puoli kahdeksalta ja puoli kymmeneltä itkeskeli äitiä. 10 minuuttia myöhemmin itkeskeli isiä. Reilun tunnin sisään itkeskeli 10 minuutin välein, kunnes lopulta 23.03 kävin nappaamassa itkuisan pojan kainaloon nukahtamaan kunnolla. Tuntia myöhemmin uninen poika siirtyi takaisin omaan sänkyyn.

Klo 1.47 kuului seuraava itku ja sängyssään oli Tyyppi istumassa kyyneleet valuen. Aloin jo pohtia, että onkohan Tyypillä jano tai pää kipeä tai mistä ihmeestä nyt on oikein kysymys. Laitettiin unikilpikonna soimaan ja pöytävalo päälle ja jäbä käänsi kylkeä ja jatkoi unia. Klo 3.37 sitten Tyyppi olikin jo kädet ojossa ja sittenhän selvisi mikä on hätänä.

Gotta love Calvin & Hobbes. :)
Kuva lainattu täältä
"Valtsu-kissa kiusaa ... " Eli meidän naapuritalossa asuu mustavalkoinen Valtsu-niminen kissa, jonka Tyyppi on nähnyt monet kerrat, kertaakaan ei ole silittänyt tai pitänyt sylissä, koska kissa painelee aina karkuun. Mutta jostain syystä tämä kissa oli nyt ilmeisesti tullut kummittelemaan Tyypin uniin. Aika monta kertaa sain vakuutella, että kyllä se kissa ihan omassa kotonaan on, ei meidän kotona ja että kissa on ihan varmasti omassa sängyssään nukkumassa.

Valtsu-kissan lisäksi Tyypin unimaailmassa oli seikkaillut ilmeisesti myös Pipsa Possu, koska varsin tomerasti Tyyppi ilmoitti myös, että: "Pipsa Possu tulee." Nappasin jäbän syliin ja aamuun asti Tyyppi sitten nukkui tiukasti äidin kainalossa säpsähtämättä kertaakaan hereille. Äitiä kyllä vähän väsytti tänään aamulla. Ja päivällä.

Olisi kyllä mielenkiintoista päästä kurkkaamaan tuollaisen kohta 2,5 vuotiaan pään sisälle, miltä se painajaisuni oikein näyttää. Monesti jos itse havahdun painajaiseen, niin olen tiedostanut jo siinä unen loppuvaiheessa, että tämähän onkin unta, ihan siis hetkeä ennen heräämistä. Onkohan paha uni lapselle paljon "isompi" juttu, ikäänkuin vallitseva tilanne, josta ei ole tiedossa, että se päättyy? Ilmeisesti kuitenkin uni oli ollut aika vaikuttava, koska tänään koko bussimatkan ajan Tyyppi varmisteli, että Valtsu-kissa on varmasti omassa kotonaan, ei meidän kotona ja että Valtsu-kissa ei kiusaa häntä.

Tänään meillä ei katsottu telkkaria illalla. Yleensä ollaan ruoan jälkeen loikoiltu puolisen tuntia sohvalla Muumipeikon tai Pipsan parissa, mutta tänään päätin, että puuhastellaan yhdessä sen sijaan ettei vahingossakaan Pipsa tule uniin kummittelemaan uusissa punaisissa kengissään tai Jyri dinosauruksena. Tyyppiä ei kiinnosta sadut tai lukeminen, joten meillä ei lueta (ainakaan toistaiseksi) iltasatuja. Toivon kyllä kovasti, että tämä asia muuttuu ennemmin tai myöhemmin. Satuhetket ja askartelu eivät kiinnosta päiväkodissakaan (ai niin, se vasu-keskustelukin on käyty...), koska päiväkodissa yleensä aina voi tehdä jotain muutakin, kuin vain istua paikoillaan.

Nähdäänkö muilla painajaisia?

2 kommenttia:

  1. Musta tuntuu et Nora näkee painajaisia toisinaan, ei kerro niistä mitään mutta herää keskellä yötä ja huutaa äitiä ihan paniikissa ja silloin pitää istua pitkään siinä sängyn vieressä että saa taas unesta kiinni. Herää normaalistikin öisin mutta usein riittää et laittaa peiton paremmin ja sanoo nuku nyt, eli ei Nora sillon ole edes kunnolla hereillä. Ja iltasatuja luetaan yleensä vähintään 3, enemmänkin jos tyttö saisi valita. Se onkin sellainen mukava rauhoittumishetki ja hyvä uhkailukeino jos ei hampaidenpesu tahdo innostaa. Sanon kerran että jos ei pestä hampaita niin ei sitten myöskään lueta satua ja heti toinen juoksee vessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kaipaisin sitä sellaista iltasatu-hetkeä. :) Eilen luettiin pitkästä aikaa kaikki tutut kirjat läpi, kun puuhailtiin yläkerrassa. Meillä jäbä kans juoksee karkuun illalla ja huutelee, että äiti hakee. :) Vastaan aina, että äiti ei hae (siitäkös se riemu repeäisi) ja että sitten pestään Puhin hampaat jos ei Tyypin hampaita pestä. Sillä Tyypin saa yleensä aina kiiruhtamaan paikalle.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!