keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Counting The Days

What To Expect-Fertility -trackerin mukaan ovis sijoittuu näillä näkymin päiviin sunnuntai-tiistai. Koska en tiedä tarkalleen tämän kierron pituutta, mutta luotan kroppani aiempaan säännönmukaisuuteen, niin yritysten "maksimointia" pitäisi tapahtua torstaina, lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina. Hah hah, voiko kuulostaa enää yhtään romanttisemmalta?! :)

Täällä tänä aamuna yllätti varsin sateinen syksyinen sää. Vettä tulee kuin saavista kaataen ja puiden oksat taipuvat lämpimän syystuulen painosta. Ihan todella, lämpötilan korkeus (aamulla +12!) yllätti eikä tarvinnut laittaa paksua takkia vielä päälle. viime viikollahan oli muutama kirpakka aamu, jolloin kyllä jo paksumpi takki olisi ollut aika mukava. Koska talvitakki on puuttunut omasta kaapistani viime keväästä lähtien (Your Face koko 34 jäi auttamatta pieneksi) niin huomasin haaveilevani harmaasta A-linjaisesta takista ja löysin sellaisen Ellokselta. Ystävällinen alennusseteli toi hintaan 40% pudotuksen, joten takille jäi hintaa ~70 euroa. Tärkein seikka on tietysti takin istuvuus, joten katsotaan onko tämä nyt sitten loppupeleissä löytö vai ei.

Eilen oli illalla ihanaakin ihanampi ja rentouttava hathajooga-tunti. Tajusin torkahtaneeni kesken "halaa maailmaa"-venytyksen aikana, joten aika rentouttava tunti olo kyseessä. Olen edelleen voimakkaasti sitä mieltä ettei astanga ole minua varten, vaan nimenomaan hatha. Olo on niiiiin rento, mieli kevenee ja hyvät yöunet ovat taatut. Voitto.

Tänään on vuorossa Elixiassa Terve Selkä- tunti, Tyyppi pääsee pelmuamaan lapsiparkkiin (toivottavasti viihtyy yhtä hyvin kuin viime viikolla) ja äitinsä pääsee testaamaan uusia Reebokin tossuja käytännössä.

Olen huomannut haaveilevani pilateksen aloittamisesta ja sitä olisi tarjolla Elixiassa, mutta lauantai-aamun yhdistelmä Xycling+Shape houkuttelee myös ja molempiin ei ole mahdollisuutta. =\

Mukavaa päivää kaikille!


Ps. Satsumat olivat ainakin S-Marketissa tarjouksessa (0,99 €/kg) joten kipaiskaahan hakemaan pussillinen C-vitamiinia!

4 kommenttia:

  1. Meillä myös pikku kakkosen yritys meneillään. :) saas nähdä ollaanko taas samaan aikaan raskaana :)

    VastaaPoista
  2. Pilates on ollut hyvä vaihtoehto mulle, kun selkä on lähes aina kipeä. Eilen pääsin onneksi yksin ja mammanpoika jäi kotiin isin kanssa. Rauhallisia tunteja, jos ei tuo yksi tukastarepijä ole mukana. ;)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!