lauantai 13. heinäkuuta 2013

Heipparallaa!

Huh huh, nyt on 13. pvä heinäkuuta ja edellisestä postauksesta on 10 päivää aikaa. Töiden jälkeen, kun on koko päivän töissä tuijottanut ruutua, ei todellakaan tee mieli avata tietsikkaa. Yritetään nyt kuitenkin luoda vähän silmäystä kuluneisiin viikkoihin.

2aksi viikkoa siis uutta arkea takana. Hyvää on se, että syömiset ovat entisestään säällistyneet: aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala. Tällä toisella viikolla lounas on ollut joka kerta ruokaympyrän mukainen ja on tehnyt kyllä hyvää pitää keskellä päivää kunnon tauko, sillä työ on kyllä sellainen, että se imaisee hyvin helposti mukaansa ja taukojen pitäminen unohtuu.

Täytän tänä vuonna 30. En ajatellut juhlia tätä sen kummemmin, mutta olen kovasti pohtinut tässä, että haluaisin antaa itselleni sellaisen pitempiaikaisen lahjan ja tällaisen (hieman pehmeämmillä linjoilla) haluaisin:


Sijoittaisin sen selän puolelle tuohon "olkavarteen". Alkuun haaveilin baby-tikrusta, mutta jotenkin yks kaks yllättäen vaan tajusin, että pingviinihän sen olla pitää. :) 
Kaipailisinkin kokemuksia hyvistä tatuointiliikkeistä pääkaupunkiseudulla!

3 kommenttia:

  1. Kappas.. mehän ollaan sitten samanikäisiä. Itsellä juhlapäivä joulukuussa. Itse yritän keksiä jotain kivaa itselleni, muilta en mitään odota, kun en aio juhliakaan. Ihana pingu! :)

    Tiedän tuon tunteen, että työpäivän jälkeen ei tahdo nähdäkään tietokonetta. Työpäivän jälkeisen ajan saa hyvin täytettyä muullakin tekemisellä.

    VastaaPoista
  2. Otetaan nyt kesällä ihan rennosti... Voi, onnea 30 x myös tuleville rilluvuosille! Yksi oma tatska on Itiksen Duck's Tattoosta. Muitakin pitkän linjan ammattilaisia on varmasti.

    VastaaPoista
  3. Moikka Pingu! Ajattelin vaan huikata, että taas mennään...! :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!