sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Eliitti

Tässä lupaamani päivän asu-kuva. Näitä ei tänne blogiin vastaisuudessa paljonkaan putoile, koska suurimman osan aikaa kotona hengailen melko virttyneissä verkkareissa. :) Mutta näkyyhän tuossa, että mulla on vyötärö. Mekko on HM:ltä ja olen sen näköjään ostanut syyskuussa 2010. Saappaat eivät kuvassa näy niin kivasti, mutta ne ovat tosiaan uudet, Ellokselta ostetut 8 cm korolliset saappaat. Ja pirhanan liukkaat, eivät todellakaan mitkään talvisaappaat.

Ravintola Elite oli nimensä mukaisesti varsin eliitttiravintola. Koska nautimme aviokin kanssa sunnuntaiseen tyyliin puoliltapäivin kotoisen brunssin, niin jätimme alkuruoan väliin ja tilasimme pää- ja jälkiruoat. Söin todella hyvää karitsaa tummalla valkosipulikastikkeella ja paistetuilla perunoilla (paistetut perunat ovat ihania...) ja jälkiruoaksi suklaalla täytetyn päärynäliköörillä liekitetyn ohukaisen yhdessä cappucinon kanssa. Molemmat ruoat olivat todella herkullisia, joskin tuo ohukainen oli hieman tunkkaisen makuinen (tai sitten olen vetänyt yliannoksen suklaata). Aviokki söi konjakilla liekitettyä chateaubriandia medium -iinuksena. Oli kuulemma myös älyttömän hyvää.

Paikka ei ole ihan sieltä edullisimmasta päästä: kaksi ginger ale:a, kivennäisvedet, pääruoat, jälkiruoat erikoiskahveineen kustansivat yhteensä 106 €. Mutta on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!

Oli kyllä ihanaa pitkästä aikaa pukeutua ihan vain itseä ja aviokkia varten. Ja laittaa isot korvikset, joista kukaan ei repinyt. Ja jättää hiukset auki!

Olemme tosiaan olleet yhdessä nyt 12 vuotta, on se vaan melko pitkä aika.

4 kommenttia:

  1. Onnea teille! On kyllä ollut melkonen tyyris ravintola, mutta kerrankos sitä. Vinkkinä vielä,että kannattaa viedä sappaat suutarille, joka laittaa niihin kumiset pohjat ja korkolaput, niin johan pysyy pystyssä talvellakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Mä tosiaan ajattelin kävellä näillä vasta keväämmällä, mutta kokeilunhalu tuon mustan mekon kanssa vei voiton. :D

      Poista
  2. No kyllä näkyy vyötärö! Hyvältä näytät! :) Onnittelut teille kahdelle. Niin se aika rientää, mutta kyllä vaan on ihanaa, kun vierellä on se tuttu ja turvallinen elämänkumppani!♥

    VastaaPoista
  3. Onnittelut ja on kyllä vyötärö :)

    Joskus on ihana hemmotella kyllä itteensä tommosilla spesiaali-jutuilla. Hyvältä kuulosti ruuat, nams.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!