sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Hukkasin itseni -EDiT!!

(HUOM: tämä blogi ei ole muuttumassa vauvablogiksi missään tapauksessa, mutta koska tämä on päiväkirjamuotoinen, niin on pakko vähän avata näitä taustoja tässä yhteydessä! Jos Tyyppiin haluaa tutustua PlayTime-blogissa, niin laitelkaahan sähköpostia!) 

Onko kenellekään muulle äidille käynyt niin, että "minä itse" on eksynyt, kun vauva on syntynyt?
Uusimmassa Vauva-lehdessä oli juttu sivuten tätä aihetta otsikolla:  Kun vauva-arki ahdistaa.

Tyypin syntymästä on nyt kulunut puoli vuotta ja tottakai Tyyppi on etusijalla minun ja aviokkini elämässä ihan kaikessa. Mutta on myös tärkeää muistaa se, että äitikin on ihan oma itsensä, joka tarvitsee sitä ihan omaa aikaa ja omia juttuja. Ne ovat olleet nyt kovasti täällä hukassa, mikä nyt on ollut myös näkyvissä pinkissä blogissa, jossa postaukset ovat viikkotolkulla kärsineet yhteenkuuluvuuden ja johdonmukaisuuden puutteesta. Niinpä on aika uudistua!

Kun aloitin tämän blogin elokuussa 2009, lähtöpaino oli 62,8 kg.
Kroppa näytti silloin tältä:


Ja tällä hetkellä viimeisimmät kroppakuvat näyttävät tältä: 
 Vertailun vuoksi kuvassa mukana myös pari kk:tta sitten otetut kuvat.
Tältä kroppa näytti vuosi sitten maaliskuussa. Ja voi kun tähän pääsisin takaisin. 


Jos sitä antaa piutpaut itselleen ja oikeasti myös hyvinvoinnilleen (en siis todellakaan väitä, että kotona Tyypin kanssa oleminen olisi sitä piutpaut-juttua), niin ei ole mikään ihme, että se näkyy sekä kropassa, että tuntuu mielialassa. Viime viikot on nimittäin tehnyt lähinnä mieli lonnia sohvalla sipsipussin, karkkipussin, jäätelökulhon ja ison 7Up-pullon kanssa, touhuta Tyypin kanssa lattialla ja antaa kirjaimellisesti itsensä repsahtaa. Niin ja samaan aikaan tietysti äyskiä aviokille, kun on niin kurja fiilis koko ajan ja kotona olo tuntuu NIIN rankalta. Tästä tullaankin siihen äidin oma aika-käsitteeseen.

Varmasti löytyy sellaisia äitejä tältä maapallolta runsaastikin, jotka ovat oikeasti syntyneet äiti-rooliin, eivätkä koe tunnetta, että: "Pääni räjähtää jos tuo ipana kahdeksannenkymmenenkolmannen kerran tänään pärskii parsakaali-perunasoseet mun päälle..." tai jotka vaan oikeasti kykenevät viettämään lapsensa kanssa aikaa 24/7-käsitteellä. Minulla kesti hieman aikaa tajuta, mutta minä tarvitsen kyllä sitä omaa aikaa muutaman kerran viikossa. Ja tarvitsen aikaa aviokin kanssa ilman Tyyppiä.

Ja tästä päästäänkin kätevästi pinkin blogin tulevaisuuteen.
Jos kyseessä on treeniblogi, niin ei kai sitä paljonkaan kirjoiteltavaa ole, jos ei liiku ja treenaa (kai tämän kuka tahansa blondi tajuaa?). Vastaisuudessa saatte siis jälleen seurattavaksenne tutun ja turvallisen pinkin treeniblogin. Johon siis tulee jatkossa niitä ihan "oikeita" treenimerkintöjä alkaen tästä. :) 


15 kommenttia:

  1. Hih, hyvä että tästäkin aiheesta joskus kirjoitellaan. Mulla oli vähän aikaa sit just sellainen fiilis, että haluan lomaa omasta elämästäni. Niin ihana kuin vauva onkin, välillä vaan väsyttää. Lösöily ei auta asiaa...blääh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just sanoin vastikään eräälle ystävälleni, että mä voisin nukkua kaks viikkoa putkeen. :) Välillä TODELLAKIN vaan väsyttää.

      Mutta kyllä tuo lomaa omasta elämästänikin-kuulostais vaihtoehdolta!

      Poista
  2. Luulisin että kaikilla on vauva-arjen rämpimisen jälkeen sellainen hukassaolo -vaihe. Uskon että alkuunsa, äitiys vain on niin kokonaisvaltaista hommaa, että siinä väkisinkin hukkaa itsensä vähäksi aikaa. Mutta kun on muutoksen aika, siihen myös herää aikanaan. Kyllä se oma huono fiilis kertoo sen että asioiden on muututtava! Aloita pienillä askeleilla, ujuta omaa aikaa viikottaiseen arkeenne määrätietoisesti ja tulet varmasti huomaamaan kuinka energiatasot taas palaavat! Pystyt siihen kyllä:) olethan kaikista pinkein ja vinkein pinkki pingviini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Junna, ihan mielettömän suloisesti sanottu!
      Olet ihana, mutta senhän toivottavasti jo tiedätkin. :)

      Poista
  3. Joo kyllä todellakin tuntuu siltä, että se entinen minä on hukkunut jonnekin kauas pois. Pojan ollessa noin puolen vuoden korvilla sain kyllä osan minuutta takaisin. Tai siis en mitenkään konkreettisesti saanut, mutta alkoi vaan taas tuntua siltä, että osaan olla välillä muutakin kuin äiti. Ja tämä kaikki itse asiassa sai alkunsa siitä kun hoksasin, että minulla on aikaa lukea kirjoja kun poika on nukahtanut yöunille. Kuulostaa hassulta, mutta jotenkin koin suurta vapautta kun sain lukea kirjaa kaikessa rauhassa ilman että kukaan keskeyttää :D

    Mutta sitä en toki sano, ettenkö tästä elämäntilanteesta nauti. Nautin siitä paljon enemmän kuin "entisestä elämästä", mutta kyllähän se äitiys kaikessa kokonaisvaltaisuudessaan saa joskus väsähtämään. Joo ja minuakin ärsyttää, ällöttää ja ketuttaa oma kroppa ja etenkin saamattomuus sen suhteen. Suklaa kyllä maistuu, mutta vaunulenkeille ei muka jaksaisi lähteä millään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapauden tunne, se on oikeasti mielenkiintoinen asia.
      Kun tiedät olevasi "sidottu" 24/7 pienen ihmisen alun kaikkiin tarpeisiin, joudut päässäsi hahmottamaan mistäköhän voi olla kysymys minkäkin kitinän, itkun, kiukuttelun kohdalla, niin kyllä siitä on oikeasti vapaus kaukana!

      Muistan itseasiassa tuon mainintasi noista kirjojen lukemisista ja otin siitä oppia. :) Kirjastosta lähti mukaan vino pino dekkareita, joita aloin lukemaan Tyypin mentyä nukkumaan, jotta saisin siitä sitä omaa aikaa. Ja kyllä siitä oli jo apua. Mutta omalla kohdallani epäsäännöllisen säännöllisestä liikunnasta tuli niin iso osa elämää jo aikaisemmin, että olen nyt huomannut, että sen puute on ongelmakohta, jota (valitettavasti) hyvä Agatha Christien-pokkari ja Maraboun maitosuklaalevy vaan eivät pysty korvaamaan. ;)

      Poista
  4. mä en kans tosissaan tajuu, että miten se suklaa voi olla niin hyvää? Ihan oikeesti...

    VastaaPoista
  5. Minä odottelen poitsua syntyväksi heinäkuussa ja olen paljon pyöritellyt mielessä tuota itsenstä kadottamista. Tiedostan jo nyt itsestäni sen, että tulen todellakin olemaan sellainen äiti, joka kaipaa myös omaa aikaa ja omia harrastuksia. Syksyhän sen sitten näyttää miten se vauva-arki alkaa käytännössä sujua, mutta treenaamista kaipaan jo nyt ja toivon, sen onnistun arkeen sisällyttämään. Kun vaan malttaisin sen vauvan sitten jättää hoitoon tulevalle mummolle, papalle tai omalle miehelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava pointti tulikin tässä esille, juuri tuo: "...vaan malttaisin sen vauvan sitten jättää hoitoon tulevalle mummolle, papalle tai omalle miehelle..."

      Se on omalla kohdallani iso ongelma, johon ollaan nyt lähdetty etsimään aktiivisesti ratkaisua. Tähän mennessä ollaan 2 krt jätetty Tyyppi hoitoon aviokin siskoille ja käyty kaksistaan syömässä. Sen lisäksi mummu (aviokin äiti) on ollut nyt kahdesti vahtimassa, kun toisella kerralla meni aikataulut ristiin kampaajakäyntini takia ja toisella kerralla (itseasiassa tänään) oltiin aviokin kanssa pelaamassa aamulla sulkista. Minä koen jotenkin todella vaikeaksi hoitajan pyytämisen, jotenkin ajattelen, että jos Tyyppi vetää hirmu raivarit tms. jotain sellaista, että hoitaja EI PÄRJÄISI. En siis haluaisi aiheuttaa lapsenvahdille (tässä tapauksessa lähisukua, tädit, sedät, enot, mummut ja vaari) pahaa mieltä siitä, että Tyyppi olisi hankala.

      Ja mikä parasta, Tyyppi ei ole kertaakaan ollut hankala *koputtaa puuta* vaan nauttinut päinvastoin, kun on saanut olla huolella huomion keskipisteenä. Mitenköhän sitä oppisi olemaan huolehtimatta liikoja ja luottamaan siihen, että joku muukin osaa hoitaa omaa lasta?

      Poista
  6. Meillö on nyt 1v 4kk ikäinen tyttö (ja jää ainoaksi lapseksi, kun ei haluttu kuin yksi :)) ja mä aloin käymään 4 kertaa viikossa treeneissä kun tyttö oli 2kk ikäinen. Nyt olen jo palannut työelämään 4kk sitten, mutta edelleen treenaan sen 3-4 kertaa viikossa, plus teen fyysisesti suht raskasta työtä. Eli treenitunteja kertyy 4-6h. Ja täytyy sanoa että kroppa näyttää viimein suht samalta kuin ennen raskautta, vaikka olen mussuttanut 1-3 kertaa viikossa suklaata ja karkkia, leivoksia yms. Tottakai 25 vuotta kun vasta olen niin auttaa asiaan. Mutta siis asiaan! Eli miehelle tein todelka selväksi että mua ei ole tehty kotiäidiksi, eikä varsinkaan treenaamattomaksi äidiksi, tai äidiksi joka omistautuu vain lapselleen (vaikka tärkein onkin). Mies on ollut ihana ja antanut mulle todella paljon sitä omaa aikaa. Mies on onneksi sellainen koti-isi ;D Mutta en oikein ymmärrä äitejä jotka unohtaa oman itsensö ja kaiken muun, kun lapsia tulee. Sitten voivotellaan että kun elämä meni vaan lapsien kautta elämiseen ja ollaan niin katkeria. Kyllä mun mielestä pitää olla ajoittajn itsekäs ja elää myös vähän itselleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heips eglite! onpa kiva kuulla sinustakin pitkästä aikaa. :) päivitteletkö vielä omaa blogiasi?

      Poista
  7. Hieno uusi blogi, wuhuu! :)

    Hyvä postaus ja tunnistan tuosta jollain tapaa itseni. Minusta eka kuukaudet on ihan ok omistautuakin kun vauva on vielä niin pieni, mutta ainakin itse alan nyt olla siinä vaiheessa että jotain muutakin vois kehitellä. Harmi vaan meidän arki on ihan älyttömän kiireistä kun miehellä on eräs aikaavievä projekti menossa joten ei sitä ylimääräistä aikaa ole kovin paljoa...:( joustavasti hän kuitenkin minua päästää urheilemaan jos haluan, kunhan tulis vaan lähdettyä!!! Mur.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, oli tosi kiva päivittää ulkoasua hiukka räväkämpään suuntaan. :)

      meillä myös aviokki kyllä patistaa urheilemaan ja liikkumaan, mutta viime aikoina löhöily sohvalla suklaan kanssa on vienyt turhan kovasti voiton liikkumisen ilosta. :) ihanat meidän miehet, kun kuitenkin ovat oikeilla jäljillä lastensa äitien patistelussa!!

      Poista
  8. Hei Pingu! tässä toivepostausvinkki: saliohjelma hiljattain lapsen saanelle juoksun harrastajalle... Itse sain pojan kolmisen viikkoa sitten ja toivoisin vinkkejä salille. Joku helppo tunnin treeni jonka voisi tehdä pari kertaa viikossa.
    Olikos sulla muuten se Suunnon M5 sykemittari? Suositteletko?
    t:Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Laura!
      postaan tästä pikapuoliin, yritän ehtiä vielä tänään, koska itsellä huomenna olisi salitreeni edessä ja vielä ohjelma työn alla. Hih, miten niin jätän viime tippaan...?

      Hirmuisesti onnea poikavauvan johdosta! Ne on aikamoisia vesseleitä. :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!