sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Mukava heilahdus

Vaaka näytti eilen jo lukemaa 60,1 kg. Mukava uutinen, kun pitkästä aikaa aletaan olla lähellä taas 5iitosella alkavaa painolukemaa.

Aika hirmuinen lihassärky on nyt päällä, perjantaina reippailin Tyypin ja turvakaukalon kanssa koko päivän. Kun pelkkä kaukalo painaa sen ab. 8 kg ja Tyyppi siihen päälle, niin voitte uskoa, että käsissä tuntuu. :) Mutta mukavalta tavallaan, siltä kuin olisi tehnyt oikein huolellisen ja perusteellisen käsitreenin. Nivelet särkevät edelleen, joten Ibumaxia uppoaa yleensä 2x2 tabl / vrk. En oikein perusta vahvempien särkylääkkeiden syömisestä etenkään silloin, kun olen yksin Tyypin kanssa kotona.

Torstaina kävin toisen kerran hierojalla. Nyt tuo oikea olkapää tuntui jo paremmalta ja hieroja myös sanoi, että olkapää on paremmassa kunnossa, hauis on kuulemma aika jumissa. Seuraava kerta jälleen ensi torstaina ja sitten toivottavasti ollaan jo voiton puolella.

Nyt tulevalla viikolla yritän todella aktivoitua vaunulenkkien suhteen. Jos saisin vaikka 3 lenkkiä tehtyä, niin se olisi jo tosi kiva! Joinakin päivinä vain on todella väsynyt ja siinä vaiheessa, kun Tyyppi nukkuu päikkäreitä, niin tuntuu siltä, että on ihanampi jäädä sohvalle lonnimaan ja vaikka surffaamaan netissä ja torkahtaa jos siltä tuntuu. Ensi viikolla aviokillakin on loma, joten saadaan viettää aikaa yhdessä koko perheenä. Ja saadaan "tuurattua" toisiamme aamuisin niin, että univelkoja on mahdollista kuittailla.

Ja voi apua!!
Kävinhän minä jälkitarkastuksessakin viime keskiviikkona ja tohtoritäti totesi minun olevan kunnossa. Vatsalihasten suoraa treeniä pitää välttää se puolisen vuotta, mutta onneksi lihastreeni on nyt sallittua ja mikä parasta: saa käyttää vatsalihaksia, kun nauraa, nousee lattialta ylös, nousee sängystä ylös... :D Olen kuulemma palautunut todella hienosti, ottaen huomioon että synnytyksestä on aikaa 8 vko:a.

3 kommenttia:

  1. Auttaiskohan noihin niska-hartiaongelmiin sellainen oviaukkoon asennettava tanko? Olen meille sellaista miettinyt, kun hartiat on aina tasaisin väliajoin jumissa. Jos siinä tangossa sit riippuis, ehkä lihakset venyis ja vetreytyis... Mene ja tiedä.

    Kiva kuulla, että jälkitarkastuksessa on ollut kaikki hyvin! :)

    VastaaPoista
  2. Paukkuliini: tosi hyvä vinkki! siihen sais myöhemmin sitten myös sen hyppykeinun Tyypille kiinni. :)

    VastaaPoista
  3. Suosittelen matkarattaita! Se kaukalon raahaaminen ei käy yhtään helpommaksi, ku vauva kasvaa. :D En enää luopuis, kun oon sellaset saanu. Tai no, meillä ei itse asiassa oo matkiksia, vaan noihin meidän käyttörattaisiin saa kaukalon kiinni adapterilla. Tulee kyllä käytettyä aina kun kuljen yksin lasten kans autolla.

    Hyvä, että oot palautunut hyvin!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!