tiistai 25. lokakuuta 2011

Perhevalmennus nro 2.

Perhevalmennus nro. 2 takana.

Tänään oli aiheena imetys ja vauvanhoito. Olin niiiiin ylpeä aviokista, hän kun osallistui oikein kunnolla ja aktiivisesti tämän(kin) päiväiseen valmennukseen. Ihmettelen tosin vieläkin sitä, että olimme aviokin kanssa ainoat, jotka kysyivät tai ylipäätään mitenkään kommentoivat luentoa. No, ehkäpä näille muille pariskunnille kaikki oli sitten selvää? Tosin muistikuva on se, että aika moni odotti esikoista... No, samapa tuo, me ainakin saimme vastauksia meitä askarruttaviin kysymyksiin.

Kysyin muun muassa sellaista asiaa, mikä on kaihertanut takaraivossa, että kun vauva suositetaan nukuttamaan selällään niin voiko vauva tukehtua omaan puklaukseensa. Kysyin tätä siis terveydenhoitajalta (joka ollut työssä yli 20 vuotta) ja hän sanoi, että tällaista vaaraa ei ole. Synnytyssairaalassa kuulemma opetetaan, että ensimmäisen viikon ajan vauva nukutetaan ja vauva nukkuu kyljellään (ilmeisesti tuetaan pyyheliinalla tms??) ja kun vauva itse oppii kääntymään selälleen, niin sitten tuo pukluun tukehtumisen vaara on minimoitu. Vinkkejä ja faktoja taas kiitos kokeneemmilta!
Aviokki kysyi fiksuna, että saako vauvan kanssa lähteä heti ulos vaunuilemaan. Tähän vastauksena, että vauvojen kohdalla noudatetaan -10 asteen pakkasrajaa ja ensimmäisen kuukauden aikana (flunssa- ja influenssakaudella huom!!) on syytä välttää kauppakeskuksia juurikin flunssapöpöjen takia.

Lisäksi puhetta oli rintapumpuista ja niinpä sellainen manuaalikäyttöinen, varmaankin Philips Avent Isis (tämä lukisi mielellään kokemuksia myös muista manuaalikäyttöisistä pumpuista!) muuttaa meille käyttöön. Meillä on siis kaikki muukin näihin tuttipulloihin ja ruokintaan liittyen nyt Avent-sarjaa, aviokki osti eilen sterilisaattorin pulloille ja nyt on yhteensä 6 tuttipulloakin odottamassa käyttöönottoa (kahta eri kokoa).

Huomenna onkin sitten ensimmäinen, virallinen äitiyslomapäivä! Sen kunniaksi käytän vihdoin aviokilta synttärilahjaksi saamani lahjakortin ja menen 90 minuutin mittaiseen hierontaan ja day spa:han lojumaan altaisiin ja saunaan. Hiukka hemmottelua!! :D

Ja hei, sitterikin (kuvassa) saatiin tänään. Siitä luvassa huomenna!

10 kommenttia:

  1. Mua ärsyttää noissa kaiken maailman perhevalmennuksissa ym just tuo, että kaikki istuu vaan ihan hiljaa. Yleensä se oon sitten minä, joka suunsa aukasee.

    Minä pönkkäsin esikoisen kyljelleen varmaan melkeen parikuiseksi, kun kukaan ei sanonut että sitä tarvii tehdä vaan pari viikkoa. :D Sen jälkeen se sai nukkua missä asennossa halusi, mahallaankin kun oppi itse kääntymään. (Tiedän, että jotkut äidit kääntää vauvan väkisin takas selälleen, kun se on kääntynyt mahalleen, mutta mun mielestä se on lapsen kiusaamista, kun turhaan herätellään... Eiköhän se vauva osaa päätä nostaa patjasta, jos osaa kääntyä mahalleenkin.) Mutta siis joo, meillä ainakin tuo esikoinen kun se nukkui selällään, niin sillä oli kuitenkin pää kääntyneenä jompaan kumpaan suuntaan, kun se takaraivo on niin iso, ettei se mahdu olemaan kasvot ylöspäin luontevasti. Eli ei siinä kovin herkästi pukluun tukehdu.

    Minä oon huono äiti ja laitoin vauvan ulos nukkumaan kylmemmälläkin kuin -10, huolehdin vain siitä että hengitysilma ei mene paljoa pakkasen puolelle. Parvekkeellä siis lasit, niin ei paljon ilmavirtaakaan, joka pääsis vaunuilmaa kylmentämään. Ihan tuo on terve lapsi eikä palelekaan kovin herkästi. :D Tää tulokas joutuu myös ulkoilemaan melkeen säässä ku säässä, ku koira pitää käyttää lenkillä ja esikoinen kaipaa ulkoilua, niin en oikeen viitsi jättää vauvaa yksin kotiinkaan siksi aikaa...

    Mulla oli tuo Aventin manuaalinen tissipumppu ennen, nyt ajattelin ostaa sen sähkösen kun on tuo toinenkin riiviö, joka kaipaa huomiota eikä aikaa pumppaukselle ehkä löydy ihan niin paljoa. Mutta siis se manuaalinenkin oli hyvä, en usko että on toista yhtä hyvää manuaalipumppua. :) Sitä pystyy käyttämään yhdelläkin kädellä ja minä pumppasinkin monesti niin, että vauva oli toisella tissillä samaan aikaan. Sillain sain parhaan tuloksen aikaseks.

    VastaaPoista
  2. kiitos Veera! Tuskin itsekään ihan muutamasta lisäpakkasasteesta hätkähdän jos ei ole kylmä viima (meillä ei tässä asunnossa ole laseja parvekkeella) mutta on hyvä tietää, että tuo 10 tuntuma on se "suuntaviiva". Me ollaan just kans aviokin kanssa ne, jotka eivät jää hiljaisiksi sen vuoksi, että muu ryhmä on tuppisuita. Olisi ollut tosi kiva, kun keskustelua olisi saatu aikaiseksi, uskon, että kokonaisvaltaisemmin siitä olisi ollut hyötyä, kuin terkkarin yksinpuhelusta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos informaatiosta. Siis, että sitä kyljellään nukuttamista ei tarvitse jatkaa pitkään. Olen täällä nimittäin potenut huonoa omaatuntoa omasta valmennuksesta lähtien, että kummitädin hirvitys on vaarantanut kummipojan hengen silloin joskus kolme vuotta sitten, kun ei ole mistään kyljellään nukuttamisista tiennyt... =D

    VastaaPoista
  4. Ostin myös tuon avent isis manuaalipumpun, käyttetynä kun ei tiedä onko sille lopulta käyttöä. Paljon olen kuullut siitä kehuja. Kuitenkin kaikki pumput ei sovi kaikille yhtä hyvin, jotkus saa toidella pumpulla maidon hyvin tulemaan ja toisella ei sitten mitään. Eli lopulta käytössä näkee toimiiko hyvin :)

    VastaaPoista
  5. Jaa-a, mitenkähän nuo vaatejutut tosiaan ratkaistaan keväällä..? Eipä ole tullut mieleen ajatella, mitä vaatteita vauva todellisuudessa tarvitsee. Hmm, onneksi on aikaa vielä miettiä ja kysellä kokeneemmilta.

    Ihanan värikäs tuo sitteri! :D

    VastaaPoista
  6. Mä nukutin Emmaa äitiyspakkauksen laatikossa kyljellään 2kk. Yleensä yösyötön yhteydessä laitoin sitten toiselle kyljelleen, ettei ole vain toisella kyljellään kun ajattelin että jos se kylki väsyy :D Haha, en tiedä. mutta ekat 2 viikkoa Emma nukkui meidän välissä tai sitten mun vieressä siinä toisella reunalla. Ei suostunut nukkumaan omassa sängyssään, selvästi tarvitsi äidin läheisyyttä <3 Jos teidän pikkuinen samanlainen niin ei kannata huolestua tai stressata että minkä takia ei nuku omassa sängyssään. Suostuu sitten kun on valmis siihen :) niin ja siinä meidän sängyssä nukkui selällään saman peiton alla :)
    Joo se -10 astetta on raja mutta mun oli pari kertaa pakko mennä ulos -15 asteessa neuvolaan, 6min kävely. Mut pistin kamalasti vaatteita ja sit sen pakkauksen unipussiin pikkuinen, vaunun siihen eteen vaikkapa harso. Niin ja suosittelen ostamaan oikean pienen lampaantaljan sinne vaunuihin ettei kylmä pääse hohkamaan vaunujen alta. Se talja sinne vaunuihin ja unipussi siihen päälle :)

    VastaaPoista
  7. Itellä oli manuaalisista rintapumpuista kokeilussa Ainun-rintapumppu. Se ei sopinut ollenkaan, koska pumppauksen aikana kädet väsyivät aika paljon. (tarvitaan kahta kättä käyttöön). Sitten testasin Emman halpis-pumppua (yhden käden toiminnolla), se ei kerännyt maitoa tipan tippaa. Lopulta löysin minulle toimivan mallin, eli Ainun sähköpumpun. Ei tarvinnut kuin pitää rinnan päällä ja kone hoiti homman. Samalla pystyi lukemaan lehtiä tai kirjaa. Aika kovaääninen pumppu oli, joten tv:n kattelu(ainakin suomenkielisten sarjojen) oli poissuljettu. =) Sähkökäyttöinen pumppu oli kyllä meille pelastus ja hintansa väärti, sillä elimme ensimmäisen kuukauden pelkästään lypsetyn rintamaidon varassa, kun imetys ei lähtenyt kulkemaan. Toisinsanoen kolmen tunnin välein tehtävä manuaalinen pumppaus olisi kyllä lopettanut minulla todennäköisesti pumppauksen aika nopeaan. Sähkökäyttöisellä pumpulla jaksoin lypsää, jolloin maidontuotanto säilyi ja nyt ollaan jo pari kuukautta oltu täysimetyksellä. (paitsi pumppua käytän edelleen silloin, kun vauvalle pitää olla maitoa tarjolla äidin kampaajan ajan)... =)
    Suosittelen harkitsemaan sähkökäyttöistä pumppua, jos näyttää siltä, että joudut lypsämään maitoa useamminkin. (kun vauva on saapunut taloon ja näet tilanteen paremmin). Lisäksi suosittelisin ostamaan varuiksi yhden toisen mallisen tuttipullon, kuin mitä sinulla jo on. Meillä vauva ei osannut syödä kuin Ainu MAM Anti-Colic-tuttipullosta... Ja pulloja on useampaa sorttia testattu... Ja itseasiassa tuo pullo oli tosi näppärä käyttää ja puhdistaa, kun pohjan saa irti ja muoto on aika leveä. Eli ei tarvinnut pujotella pulloharjoja puhdistuksessa. Lisäksi tutin muoto oli mielestäni aika hyvin "luonnollinen" ja sopi meidän vauvan suuhun hyvin. Ja tätä pulloa käyttäen tosiaan ei tarvinnut jäädä siihen pulloruokintaan, vaan ollaan nykyään täysimetyksellä. Ihan hirveen pitkä sepostus ja kovin Ainu-merkkiä ihannoiva, mutta aikuisten oikeesti en ole heidän myyjänsä...! =)

    VastaaPoista
  8. Kiitos taasen ihan mielettömästi perusteellisista komennteista!

    Saapas nähdä miten sitten onnistuu tuo pikkuisen kyljellään nukuttaminen, kun se tuntuu välillä itsestäkin mahdottomalta! Huih, täällä aletaan pikkuhiljaa stressailla vauvanhoitoa... Paukkuliini, tähän samaan yhteyteen myös tuo vauvan pukeminen vuodenaikojen mukaan. :D

    VastaaPoista
  9. Moikka,

    Itse olen rv 39+2 ja käyty synnärivalmennukset Etelä-Helsingissä + Naikkarilla tutustuminen. Mun täytyy kyllä sanoa, että itse en valmennuksista kauheasti saanut irti. Kun itse on ollut paljon lapsien kanssa aina tekemisissä ja niistä kiinnostunut + lähipiirissä pieniä lapsia, on noi jutskat kuten nukutus, pakkasrajat, imetyspumput jne. käyneet jo tutuiksi aikoja sitten. Joten itse olin sitten varmaan yksi niistä ""ärsyttävistä" ihmisistä, ketkä eivät kauheasti kommentoineet. Sellainenkin näkökanta tähän, että ei sekään ole kivaa, jos kysymyksiä satelee ihan joka pikkuasiasta ja aikataulut menee ihan päin prinkkalaa (nyt varmaan joku ärjähtää ;-)
    Mutta halusin siis vain tuoda tähän tällaisen näkökannan, että kaikki ei välttämättä ole hiljaa vain siksi, että eivät uskalla kysyä tai ovat ujoja vaan voi olla, että sitä perustietoa jo löytyy. Kuulun myös sen koulukunnan ihmisiin, ketkä eivät turhia stressaa ja uskon, että kaikki sujuu parhaiten omalla painollaan. Vaikka sitä tietoa on vaikka kuinka, uskon että kokemus tulee meitä tulevia mammoja eniten opettamaan =)

    VastaaPoista
  10. Kiitos uudesta näkökulmasta ano! :) Enemmän olin ehkä ärsyyntynyt siitä, ettei valmennuksessa tosiaan saatu minkäänlaista keskustelua aikaan, jolloin tietysti itsellä ja aviokilla olisi voinut tulla sellainen olo, että me ollaan ihan ulkona kaikista jutuista, mutta edelleen toisaalta oli hyvä, että me saatiin kuitenkin sitten kysyä asioita, jotka meitä askarruttavat. Ja voihan tosiaan olla, että jokainen pariskunta on tosiaan niin valveutunut itse, että käsitellyt asiat ovat ennalta selviä.

    Pidän itseäni myös ihmisenä, joka ei turhia stressaa asioista, joihin ei voi vaikuttaa, mutta joitakin vauvan hoitoon liittyviä faktoja on kyllä hyvä tiedostaa etukäteen, vaikkakin kokemus tosiaan on varmasti paras mahdollinen opettaja.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!