torstai 14. heinäkuuta 2011

Virallisesti puoliväli 20+0

ja 21 raskausviikko on käynnistynyt!!

Olemme virallisesti tänään raskaudessa puolivälissä 20+0. Kello 7.06 tänä aamuna sain Vau:lta viikottaisen sähköpostiviestin, jossa kerrottiin että puolivälissä ollaan, joten asiasta ei liene enää pienintäkään epäilystä. :) Puolet takana ja suurinpiirtein saman verran + / - 2 viikkoa nyt sitten edessä.

Virtsatieinfektion testin tulokset tulivat tänään, niitä varten jouduin kyllä hätyyttelemään kahta eri hoitajaa terveyskeskuksessa ja sitten vielä neuvolan terveydenhoitajaa lisäksi. Vähän oli hankalaksi tehty tulosten saaminen. No pääasia on kuitenkin se, ett infektiota ole. Seuraavan kerranhan neuvola on jo 25. pvä joten silloin testaillaan seuraavan kerran. Sellaiseen asiaan terveydenhoitaja kiinnitti huomiota (mikä pitääkin paikkansa), että en taida juoda tarpeeksi. Joten käyttöön on otettu ohjeistus, älä kävele vesihanan ohi juomatta.

Vau:n uutiskirjeestä poimittua: "Onko olosi lämpimämpi kuin tavallisesti ja hikoiletko enemmän? Se johtuu siitä, että kilpirauhasestasi tulee aktiivisempi: lepoaineenvaihduntasi on 20 prosenttia vilkkaampi kuin tavallisesti. Yöhikoilu auttaa jäähdyttämisessäsamalla, kun jäteaineita poistuu. Muistathan juoda riittävästi!" Oiva muistutus jokaiselle näillä helteillä, eikös vaan?

Huomenna sitten rakenneultraan katsomaan mitä Tyypille kuuluu!
Toivottavasti saisimme tietää, että kaikki on hyvin, Tyyppi kasvaa kuten kuuluukin ja jos vielä saadaan tietää onko Tyyppi tyttö vai poika, niin sehän olisi ihan mielettömän ihana lisä!

4 kommenttia:

  1. Ojj, ihanaa :) Tule sitten kertomaan mitä rakenneultrassa sanottiin! Nyt musta tuntuu että sulla siellä mönkii pikkuinen tyttö :)

    VastaaPoista
  2. Miun on kyllä pakko tulla kerrankin kommentoimaan, vaikka ei mitään älyttömän tärkeää asiaa olekaan. En oo varmaan ikinä saanut aikaiseksi kirjoitella mitään sulle, vaikka aloin lueskelemaan blogiasi jo ennen kuin menit miehesi kanssa naimisiin! :)

    Itsekin vauvakuumeilevana seuraan innolla blogiasi ja odottelen plussaa.

    Koska Verona oli kommentoinut, että tyttö olis tulossa, niin voisin sanoa että omasta mielestäni siellä on poika :) Katsotaan miten arvaus osuu oikeaan, kaverin ja siskon lapsien sukupuolet olen onnistunut ennustamaan oikein :D

    VastaaPoista
  3. Jeejee, arvasin!! Pitänee oikeesti ryhtyä meedioks, ku jo kolmas sukupuolen ennustaminen oikein ;) Nimim. edellinen kirjoittaja.

    VastaaPoista
  4. Verona: <3 mönkijä olikin sitten sitä komeampaa sukupuolta :)

    Ano: kiiiiitos kommenteista! Oikeaan osuit. :) On niin outoa, kun ei tosiaan toivonut kumpaakaan ja sitten vaan kätilö kertoo, että poika on tulossa. :) Meediona toimimisen sijaan ehdottaisin lottorivin jättöä tälle viikolle... ;)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!