tiistai 19. heinäkuuta 2011

Synnytyspelkogeenin puuttuminen

135 päivää laskennallisesti Tickerin mukaan raskautta jäljellä. Niin, plus/miinus 2 viikkoa. Huomenna on jo 20+6 eli ihan kohta on alkamassa jo 22 raskausviikko! Seuraavia päivämääriä ovatkin sitten ensi viikosta lähtien:

- neuvola maanantaina
- 4D-ultra perjantaina

Nyt on lyhyen ajan (kahden viikon) sisällä monta vauvaan liittyvää juttua. :) Jotenkin tuntuu siltä, että neuvoloiden välissä on aina hirmuisesti aikaa, edellinen neuvola oli lähes 6 vko:a sitten! Maanantaina siis kuulostellaan jälleen sydänääniä, tsekataan virtsanäyte, pistetään sormeen, mitataan verenpainetta ja nyt varmaan aletaan ottaa myös sitä sgf-mittaa. Haluaisiko joku hieman valaista mikä mitta (kohdunpohjan korkeus) se oikeastaan on...? Tällä kertaa tavataankin muuten oman hoitajan sijainen ja käydään vierailevina tähtinä toisen paikkakunnan neuvolassa. Luulisin, että seuraava neuvola on sitten taas tohtoritätineuvola (jippii...), en ole ihan hirmu innoissani.

Multa puuttuu joku geeni. Synnytyspelkogeeni. En nimittäin osaa pelätä synnytystä yhtään, vaikka olen yläasteikäisestä saakka ollut 100varma siitä, etten ikimaailmassa tule synnyttämään vaan haluan ehdottomasti keisarileikkauksen. Mutta nyt kun tilanne on oikeasti konkreettisesti olemassa, niin toivon että alatiesynnytys on mahdollinen enkä todellakaan osaa pelätä tulevaa "maratonia" vaan olen todella rauhallisin mielin. Olen sen verran asiaa pohtinut, etten tee mitään yksityiskohtaista toivelistaa synnytykseen liittyen, haluan ainoastaan kaiken mahdollisen kivunlievityksen mikä on mahdollista, en halua missään tapauksessa kameraa synnytyssaliin ja jos ponnistusvaihe kestää liian pitkään, niin haluan nopean hätäsektiopäätöksen. Muutoin olen menossa synnyttämään ilman kummempia odotuksia ja 100-prosenttisella luottamuksella synnytyssairaalan henkilökuntaa kohtaan. Katsotaan muuttuuko mielipide tässä raskausviikkojen karttuessa ja kunhan ensimmäiset supistukset tuntuvat. :)

Ilmoitin tällä kertaa henkilökohtaisesti arvonnan voittajille enkä julkaise nimiä täällä.
Onnea voittajille!

4 kommenttia:

  1. En mäkään osannut ekalla pelätä sen kummemmin, ajattelin, että kun yhdeksän kuukautta on jo raskautta jaksanut niin kyllä sitä sen "muutaman" tunnin kestää vaikka sattuisi miten paljon. Ja että monet ihmiset tekevät useammankin lapsen, joten ei se nyt niiiiin kamalaa voi olla. :D Ja hengissä selvittiin. Toisella kertaa pelkäsin tavallaan, mutta en silloinkaan ajatellut asiaa sen kummemmin, ajattelin, että kun otan kaikki kivunlievitykset mitä tarjolla on, niin kyllä siitä selviää. No en ehtinyt saada mitään, mutta paremmin selvisin kuin ekasta. Ja nyt voisin mennä synnyttämään milloin vaan, enemmän musta raskausajassa on kestettävää kuin synnytyksessä. Tänäänkin muistelin kaiholla ekoja hetkiä salissa tytön kanssa, se tunne, kun on saanut maailmaan (kiroilun säestämänä tosin) jotain niin täydellistä, on kerrassaan huumaava. Haluaisin niin paljon vielä joskus kokea sen kaiken, synnytyksen ja ne ensihetket vauvan kanssa. Kun joku vaan voisi luvata, että saisin nimenomaan samanlaisen synnytyksen kuin viimeksi, eikä sellaista kuin ekalla kerralla.

    Mä muistelinkin että kirjoitit joskus haluavasi ehdottomasti sektion, ja oonkin miettinyt, mitä mieltä olet asiasta nyt. :)

    VastaaPoista
  2. Niin ja sf-mitta katsotaan käsittääkseni häpyluusta kohdunpohjaan asti (vatsan päältä siis mittanauhalla), eli sillä kai lähinnä seurataan, että kohtu (ja siten myös vauva) kasvaa normaalisti. Olen kyllä moneltakin kuullut, että tuo mitta vaihtelee niin paljon ihmisestä ja mittaajasta riippuen, että sillä saisi melkein heittää vesilintua. Mutta kaipa sen mittaus ihan hyödyllistä on, kun sitä kerran mitataan. :)

    VastaaPoista
  3. Minä en pelännyt synnytystä ekalla kerralla, enkä pelkää nytkään. :) Nyt mun ainoat toiveet synnytykseen liittyen on se, että se käynnistyis itsekseen ja että ei tarvis ottaa puudutteita. (Oon melko varma, että osa synnytyksen ongelmista johtui nimenomaan siitä, että puudutus auttoi liian hyvin.) Mutta kunhan selvitään hengissä molemmat, minä ja vauva, niin oon suht tyytyväinen. :)

    VastaaPoista
  4. Ei tarvitsekaan pelätä, ehdit vielä jännittää lähempänä. :)

    Moni kritisoi tuota sf-mittaa epätarkkuudesta, mutta kyllä se vaan ihan kivasti kertoo kasvun suunnasta ja etenkin sitten aikanaan vatsan laskeutumisesta. Siitä minä ainakin seurasin sitä ettei lapsi yhtäkkiä pullahda isoksi tai että koska vatsa on niin alhaalla, että kiinnittyminen on todennäköisintä.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!