sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Potkunyrkkeilyä + vaatekuvia

Tyyppi selkeästi kuuli, että hänestä on tehty maajoukkuevaraus ja nyt on sitten aloitettu todelliset potku- ja nyrkkeilytreenit. Tänä aamuna heräsin kahdeksan maissa painajaisuneen ja sitten Tyyppi aloittikin treenailunsa. Vaikea tietysti sanoa, että onko kyse potkuista vai nyrkiniskuista, mutta varmaankin molemmista. On hassun tuntuista, kun Tyyppi osuu keskelle vatsaa ja koko masu tärähtää. ;) Koska iskut tuntuvat nyt jo melko voimakkailta, ainakin silloin kun lojuu sängyssä selällään, niin odottelenpas mielenkiinnolla miten paljon lisävoimaa iskuihin onkaan tulossa.

Mulla muuten tuntuvat liikkeet paikoitellen tosi ylhäällä, siis navan yläpuolella ja liikkeet näkyvät myös. Onko muilla samaa, että vauva on "korkealla"?

Olen nyt nähnyt kaksi todella kurjaa painajaisunta. Aiheena keskenmeno. Järki sanoo, että kyse on tietysti siitä, että alitajunta käsittelee pelkotilaa vauvan menetyksestä, koska tämä vauva on nyt niin kovin odotettu, rakastettu ja toivottu. Mutta eipäs se kyllä tee painajaisunista yhtään siedettävämpiä vaikka tietääkin mistä johtuu. No, omaan arvoonsa vaan mokomat unet!

Tyypin vaatevarasto sai taas huimasti lisää sisältöä, kun saimme lahjoituksen ystäviltäni, jotka ovat säästäneet omien poikiensa vaatevarastosta aarteita meille. :) Saimme aivan mielettömän ihania juttuja, postaan niistä kuvien kera oman juttunsa myöhemmin. Ihania ystäviä!!
Tätä pukua kärkyin ihan hirmuisen pitkään H&M:n nettikaupasta (mistäs muualta...) ja koko ajan oli loppuunmyyty, kunnes kärsivällisyys palkittiin ja 1 kpl kokoa 50cm päätyi meille! Nuo housut ovat ihan uskomattoman pikkuruiset!! Ajatuksena on, että tämä olisi Tyypin kotiutumisasu sairaalasta. :) Huomatkaa vetoketjussa oleva teksti: Born 2011.
Kun saimme tietää, että Tyyppi on poika, niin olihan päivänselvää, että jotain sinistä oli Tyypille hankittava. Tuli samalla testattua aviokin mielenkiinto kiertää lastenvaateliikkeitä (kiinnostus n. 5,6% ;)). Kävimme siis Polarnilla, joka on aika hinnakas ostospaikka! Nämä olivat kaikki sattumalta -50% mutta silti rahaa paloi reilut 32 euroa. Värit valittiin juurikin tuon maajoukkuevarauksen takia ;) Vertailun vuoksi todettakoon, että jo muutama viikko sitten ostamani punainen huppariverkkariasu maksoi "huimat" 10,4 euroa. Jeps, kyllä lastenvaatteisiin saa rahaa palamaan, jos vaan haluaa. Potkupuku on on kokoa 50 cm ja verkkari kokoa 56 cm.
Lopuksi vielä Tyypille sukkia. :) KappAhlista, josta sain tarjouksen, että ale-hinnat puolittuivat kanta-asiakkaille. 6 paria sukkia maksoivat lopulta 5,85 euroa.

Paino oli eilen muuten 61,1 kg, joten laskeskelin, että jos huomenna aamulla vaatetuksen kera vaaka näyttää neuvolassa 62 kg, niin painoa olisi 5 vko:n aikana tullut lisää aika tarkalleen noin 500 g / vko. No, se jää huomenna aamulla nähtäväksi. :) Nyt taidan kipaista vaatteet niskaan ja lähteä tallustamaan kavereiden kanssa tutustumaan stadin kirppisvalikoimaan. Toiveena olisi löytää muutama lastenkirja, erityisesti Mauri Kunnasta, ERITYISESTI Hui Kauhistus! Ja jos vaikka vielä löytyisi ne puuttuvat kilpuritkin...

Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille!


ps. pitäisikö muuten Pinkin Pingun sivusto päivittää tilapäisesti vaaleansiniseksi Tyypin mukaan vai jatketaanko pinkillä linjalla...?

5 kommenttia:

  1. Argh... Kirjoitin pitkän kommentin ja se k a t o s i ! Muistankohan nyt kaiken jaaritteluni...
    Eli mielestäni pidä blogi pinkkinä, sinunhan tämä on! Kun joskus perustat Tyypille oman (jonka varmaan jaat vain sukulaisten ja ystävien kesken), teet siitä sitten hänen värisensä! Mtta tämähän on vain minun mielipiteeni... :)
    Olen ollut viime aikoina tosi laiska kommentoija, mutta blogiasi lukenut olen koko ajan. Olen tosi iloinen puolestasi, että kaikki on mennyt näin hienosti! Ja miten tuntuukin, että nopeasti..
    Ihania vaatteita oletkin ostanut! Niihin saa totta tosiaan rahaa palamaan vaikka kuinka. Siksi silmät kannattaa pitää kirppisreissulla auki myös vauvanvaatteiden osalta. Itse olen löytänyt eurolla tai kahdella uusia tai liki uudenveroisia vaatteita lapsilleni. Toivotaan, että haluttu kirja löytyy!
    Lopetin sen IK-ryhmän, kun kenelläkään ei ollut enää jaksuja kirjoitella eikä kai laihduttakaan. Itse kyllä pitäisi aktivoitua tuolla jälkimmäisellä rintamalla.
    Painajaisunet ovat kyllä ikäviä, mutta niiltä ei raskausaikana voi oikein välttyäkään, kun ollaan niin tunteikkaassa tilassa eli herkkinä. Aivot käsittelevät pelottaviakin asioita unessa, koeta kestää!
    Mahtavaa loppuodotusta ja voimia synnytykseen!
    PS. Minulta puuttuu myös tuo "etukäteen synnytyksen pelkäämisgeeni". Se on hyvä se, levollisena vain synnärille. Kyllä se henkilökunta tietää, mitä tekee. :)

    VastaaPoista
  2. Argh, nuo kaikki näppäilyvirheet!! Kiireessä kun koittaa kaikki samat asiat saada kommenttiinsa, jää osa kirjaimista veke -näköjään. Mut eiköhän tuosta selvän saa.
    -se sama...

    VastaaPoista
  3. Ihania vaatteita! Meillä ei tosin tytölle mahtuneet H&M:n 50-senttiset bodyt edes vastasyntyneenä, housut taisivat hetken mennä, vaikka aika peruskokoinen vastasyntynyt olikin (3600g/48cm). H&M:n mitoitus on ainakin mun kokemuksen mukaan aika pientä. Ihan vaan vinkkinä, jos sieltä enemmänkin ostelet. :)

    Niin ja Po.p:n vaatteet ovat aivan ihania, en oo vaan koskaan raaskinut ostaa sieltä mitään. Pojalle nyt voiskin ostaa, kun sillä menee tällä hetkellä sama vaatekoko varmaan vuoden, mutta tytölle ei viitsi max muutaman kuukauden vaatteesta maksaa omaisuuksia. Tietty jos alennuksesta löytäisi jotain kivaa niin sitten. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat korvat! Mutta en löytänyt sitä postia, josta puhuit. Oliko osoite oikein? blogiloki@gmail.com (ei siis kiloloki@gmail.com) Itse tuossa saatan välillä näppäillä ohi.

    VastaaPoista
  5. Samaa mieltä kuin Eija, pidä vaan blogi pinkkinä :) Sinähän oot kirjoitellu täällä kaikesta muustakin jo ennen Tyyppiä ja oot Pinkki Pingviini!

    Ihania vaatteita! miulla on kans meidän murulle melkein samanlainen asu kotiintuloasuksi, ostin tosin koon 62,kun itse oon painajaisunia nähnyt jättivauvasta ja monet tutut on sanonu et mitkään 50 ja 56 ei oo monien vauvoille mahtunu kun ovat kotiutuneet.. siinä ei tosin oo tuommosta ihanaa tekstiä vetoketjussa :( miulla on itellä nyt vaatteenostokielto, sillä kirppareilla ja liikkeissä kiertäessä jouduin jonkun ostosmanian kynsiin ja nyt on laatikot jo täynnä kaikenlaista..

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!