tiistai 17. toukokuuta 2011

Ultra huomenna

Huomenna olisi sitten niskapoimu-ultran aika.

Aikaisemmin en stressaillut tätä ollenkaan, mutta nyt on pakosti pieni huolen siemen itänyt takaraivoon. Pahimpia aatoksia, joille en kuitenkaan suostu antamaan valtaa, ovat ne, että vauvan kehitys on pysähtynyt ja se, että niskasta löytyy turvotusta. =/ Mutta huomenna aamulla ollaan jo viisaampia, ei siihen olekaan enää aikaa kuin about 12 tuntia. Ehkä en jaksa nyt huolestua, kun en ole aikaisemminkaan paljon panikoinut.

Kirjoittelinkin tuonne Veronalle jo kommenttia, että masu ei vielä liiemmin näy. Nyt siis mennään viikkoja 11+2, mutta iltaisin ja viikonloppuisin on pömppö aistittavissa. Työpaikalla kertomisen suhteen olen tehnyt päätöksen kertoa asiasta vaikka koeaika onkin kesken, koska pakosti tuo tulee näkyviin ennenkuin koeaika päättyy. Ja omaa oloa ja stressausta helpotti suunnattomasti, kun tein päätöksen kertomisesta yhdessä aviokin kanssa. Kunhan siis nyt vain huomenna todettaisiin, että masussa on kaikki kunnossa...

Yhtä asiaa olen tässä kovasti miettinyt ja pohtinut, sen vuoksi kysyisinkin kokeneimmilta vinkkiejä (kysyn asiaa kyllä huomenna myös kätilöltä). Uskaltaako hiuksia värjätä raskaana ollessa? Raskausdementia iskenyt, kun en muista olenko tätä pohtinut aikaisemmin... :) Raskausoireena nimittäin mainittakoon hiusten aivan järkyttävä kunto! Kiilto on kadonnut, hiukset pitäisi pestä kerran päivässä, koska rasvoittumisen nopeus ja ulkonäkö on oikeasti kamala. Lisäksi vielä juurikasvu on ikävästi näkyvissä ja ainakin hiusten perusteella voisi kuvitella työpaikalla, että olen varmaan vakavasti sairas, kun ovat niin huonokuntoisen näköiset.

Toinen mikä herättänee epäilyksiä, on kasvojen ihon kunto. Aivan mielettömiä näppylöitä puskee nyt esiin mitä mielikuvituksekkaampiin paikkoihin. Huomenna olen varannut itselleni illaksi kasvohoidon, josta toivon olevan hieman ainakin jos ei muuta, niin piristystä ja virkistystä itselle. Hormoninäpyistähän on kysymys, joten tuskinpa ne itsestään kasvohoidon myötä katoavat.

Mutta mainittakoon nyt samassa yhteydessä, että kynnet ovat erinomaisessa kunnossa! Kiitos kuuluu varmasti säännölliselle lisäkalsiumille mitä on nyt ruokavaliossa tarpeeksi. ;) Ei siis niin pahaa ettei jotain hyvääkin.

Huomenissa sitten kuulumisia "valokuvaajan" pakeilta!

ps. sain haalittua Huuto.netistä itselleni jo 3 kilpparia!!

10 kommenttia:

  1. Mielipiteitä hiusten värjäämisestä raskausaikana on monia, mutta kunhan et turhan useasti värjäile, niin kaiken pitäisi olla ok. :) Teratologinen tietopalvelu sanoo asiasta näin: "Hiukset voi värjätä raskauden aikana. Hiusvärit eivät ole sikiölle haitallisia kohtuukäytössä. Viikoittaista värjäämistä ei kuitenkaan suositella."

    VastaaPoista
  2. Mä ratkaisin tuon ongelman sillä tavalla, että pyysin kampaajaa laittamaan raitoja, jolloin väri ei joudu tekemisiin päänahan kanssa. Kahta tai kolmea väriä pistettiin ja tuli tosi kiva, juurikasvukaan ei raitojen ansiosta näkynyt niin selvästi hiusten kasvaessa, joten kaksi kertaa kampaajalla raskauden aikana riitti. Vai kävinköhän mä vain kerran, en muista enää. :)

    Tsemppiä ultraan! :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä kysymys tuo värijuttu, harmi etten tiedä raskausjutuista mitään. Ihania kilppareita. <3 Silloin kerättiin niitä ihan fiiliksissä, mutta enää ei ole. Veljen tyttövauvalle tuli hankittua 80-luvun pinkki baby My Little Pony. Myönnän: muutama käräilyponi on "kaapissa". Onnea huomiselle!

    VastaaPoista
  4. Kyllä tuo niskapoimu-ultra on tärkeä etappi - kuulemma raskauden tärkein ultra, josta selviää aika hyvin lapsen kehitys (myös kromosomipoikkeavuudet jne). Me päätettiin kertoa muille raskaudesta vasta sen jälkeen, kun ultra oli ohi, kunhan vaan tulokset olisi hyviä. Ja sen jälkeen kerrottiinkin :) Ei kannata huolehtia etukäteen!

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä! Kohta sulla varmaan se ultra jo onkin. :) Meillä se on viikon päästä.

    Tuohon värjäysasiaan, minä ratkaisin sen esikoisen kohdalla niin, että jätin värjäämättä ekan kolmanneksen aikana ja sen jälkeen värjäsin vähän normaalia harvemmin. Halusin alkuraskaudessa välttää kaikkea turhaa kemikaalialtistusta, enkä sitten muutenkaan tosiaan värjännyt ku ehkä reilun kk välein (mikä oli siis mulle kyllä liian pitkä väli, kun pohjaväri on melkeen harmaa ja väri oli kirkkaanpunanen :D) Lopullisen väriratkasun tein viime kesänä, kun ajelin koneella vajaan sentin siilin, sen jälkeen ei oo ollu värjäysongelmia. :D Tässä raskaudessa ei siis onneksi oo tarvinnu miettiä värjäämistä.

    Mulla ei vielä näy missään raskaus, mikä on kyllä tämän läskimäärän kans ihan oletettavaakin. Iltaisin kyllä turvottaa, mutta sekin näyttää vaan lihomiselta. Esikoisesta maha tuli muitten näkyville ehkä joskus rv 25+, toivottavasti tällä kertaa näyttää jo vähän aiemmin vauvamahalta eikä lisäläskiltä...

    VastaaPoista
  6. Neuvolasta sanottiin mulle, että saa värjätä silloin tällöin, ei joka kuukausi. Ja tervettä järkeä kuulemma saa käyttää :D Itse en ole nyt värjännyt ollenkaan sen jälkeen kun sain tietää raskaudesta, enkä varmaan värjääkään kun tuo juurikasvu ei niin kauheasti erotu.

    Eikä se vatsa välttämättä näy heti - täällä ei kukaan huomaa vieläkään että olen raskaana vaikka puolivälissä ollaan jo viikon päästä! :D Itekin kyllä epäilen aina välillä, mut onneksi masukki muistuttaa potkuilla, että täällä ollaan! ♥

    Onnea ultraan, hyvin se varmasti menee. Muistan kun itsekin jännitin, että onkohan siellä ketään ja sen riemun kun näin heti vilauksen pikkuisesta kun kätilö laittoi anturin vatsalle. :)

    VastaaPoista
  7. Heippa!

    Minusta sillon tällön värjäämisestä ei ole haittaa. Tuosta hiusten ja naaman huonosta kunnosta pari lohduttavaa sanaa; minulla oli kans suunnilleen 3 ekaa kuukautta naama huonossa kunnossa ja tukka tippu, sitten naaman kunto parani ja hiusten lähtö loppu vaikka olen värjännyt (ja minähän siis blondaan mikä on pahinta myrkkyä tukalle!). Joten ehkä sinullakin koittaa vielä mukavemmat ajat niiden kans kunhan kroppa tottuu raskauteen ja hormoniryöppyyn :)

    - Noonis

    VastaaPoista
  8. Teille on ihan selkeästi tyttö tulossa! ;) Siitähän vanhan kansan mukaan hiusten ja ihon "kulahtaminen" kertoo.

    VastaaPoista
  9. Ei kai yhdestä tai kahdesta värjäämisestä nyt mitään vaaraa kai pitäisi olla, mutta henkilökohtaisesti kyllä välttäisin kaikkea turhaa kemikaalialtistusta.. vältän kyllä koko ajan - ihan näin yritysvaiheessakin, minkä vuoksi oon siirtynyt joiltain osin luonnonkosmetiikkaan yms.
    Mutta ymmärrän kyllä, jos hiukset on ikävän näköiset ja vähän haluaa värjäämällä saada kiiltoa lisää. :)

    Onnea ultraan!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!