maanantai 18. huhtikuuta 2011

Karkkilakko päättyi

Veera kyseli kuulumisia (kiitoksia!) ja huomasinkin, että olen viimeksi postaillut lähes viikko sitten. Näin siinä käy, kun työpäivän jälkeen aika menee nukkuessa ja huonosti voidessa. ;) Tosiaan normaali päivä on nykyään sellainen, että tsemppaan huimasti töissä että huono olo pysyisi kurissa (eikä näkyisi ulospäin) ja sen vuoksi yritän syödä parin tunnin välein (tosi helppoa, kun ei tee mieli syödä...). Karjalanpiirakat eivät oikein uppoa enää, keltaista jaffaa en voi sietää, pepperonipizzaa himoitsin älysti viikko sitten ja nyt en mistään hinnasta söisi palaakaan. Jänniä nämä ruokahalumuutokset.

Nyt uppoavat aika monet "tuoreet" ruoka-aineet, porkkanaraaste (kylmänä ananaksella varustettuna), viileät viinirypäleet, omenat, kylmä vesi, Kellog´s Corn Flakesit (siis ne perus, ei mitkään sokerikuorrutetut) banaanilla ja jääkylmällä rasvattomalla Valion maidolla uppoavat tällä hetkellä. Keitetty peruna on myös syötävissä ja siinä sivussa kananugetit (joo, tiedetään että ne on epäterveellisiä) tai vastaavat.

Karkkilakko tosiaan loppui lauantaina. Olo oli vaan yksinkertaisesti niin kamala, että annoin periksi ja Haribon Click Mix-pussin namit paransivat oloa. Onnistuin kuitenkin 105 päivää olemaan syömättä karkkia, joten olen ihan tyytyväinen ja meetvurstin ja perunalastujen suhteen aionkin jatkaa lakkoa (kunnes loppuu)... Karkin suhteenkin meno on onneksi maltillista eikä pussitolkulla joka päivä. Voisin ehkä jatkaa karkkilakkoa suklaalakkona, koska suklaa kuuluu niihin asioihin, joita ei tod. tee mieli.

Huomenissa olisi sitten varhaisultra illalla, tarkistetaanko onko laskennallisesti vadelman kokoinen tyyppi menossa mukana. Varasin myös ajan neuvolaan, koska nyt mennään 7+1 viikkoja. Neuvolan tädin mukaan kasassa olisi tosin jo 7+4 ja tämähän perustuu siihen keskiarvon mukaiseen 28 pvä:n mittaiseen kiertoon. Luulen, että tuo 7+1 on oikeampi, no huomennahan se nähdään! :) Kirjoittelen sitten huomenissa ultran kuulumiset. :)

7 kommenttia:

  1. Mullakin on nyt ollut pahoinvointia paljon enemmän kuin esikoisesta. Ei vielä oksennuksen asteelle onneksi, mutta eilinen päivä meni täysin sohvalla makoillessa ku ällötti niin. Kiva tuon taaperon kans touhailla, kun ei millään jaksais... no varmaan kiva olla töissäkin! :/

    Tänään oli tosiaan ultra, hentoinen syke siellä näkyi. Mulla on nähtävästi poikkeuksellisen taaksepäin kallistunut kohtu, niin ei saanut nyt täti mitattua möykyn kokoa, niin mennään ens viikolla uudestaan samaan hintaan. :) Kiva kun ei tarvi erikseen maksaa. :D Tää oli kai jotenkin siellä niin syvällä, ettei oikein nähnyt, esikoinen oli vissiin paremmin hollilla kun näkyi jo aiemmin. Tai niin se ainakin sanoi se kätilö, että tää oli nyt siellä jotenkin niin perällä, eri paikassa. Sanoi vielä että kaikki näyttää ihan hyvältä, mutta haluaa että mekin erotetaan se syke, kun ei sitä tosiaan nyt siitä ruudulta tunnistettu. :) Että ihan hyvältä näyttää tällä hetkellä tämän raskauden kans. Toivottavasti saat huomenna vähintäänkin yhtä hyviä uutisia!

    VastaaPoista
  2. Tässä vaiheessa kannattaa syödä ihan just sitä mitä tekee mieli ja mikä menee kurkusta alas :). Sitten kun pahoinvointi helpottaa, voi tarkkailla taas niitä syömisiä (eli syödä terveellisesti). Nimim. kokemusta on ;)

    VastaaPoista
  3. Laitoin sulle kutsun mun suljettuun raskausblogiin, joka virallisesti aukes tänään lukijoille. :) Siellä on vielä toistaseksi aika rajotetut lukijat, mutta kun me mennään niin samoissa niin kutsun sutkin mukaan lukemaan. :D

    VastaaPoista
  4. 105 päivää ilman karkkia olis ainakin mulle piiitkä aika. Nostan hattua! ;) Täällä on peukut pystyssä huomista ultraa varten :)

    VastaaPoista
  5. Oi, ihanaa - tsempit varhaisultraan! Ensimmäiset rummutukset tiedossa <3 Upea saavutus 105 päivää ilman karkkia, itse en pystyisi!!

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä ultraan! Hyvin se menee!

    Toivottavasti sulla helpottaa pahoinvointi pian!

    (Mullakin varmaan helpottaa oksentaminen ja pahoinvointi ehkä vähän ajan päästä, kun laskettuun aikaan tänään jäljellä enää kolme viikkoa!)

    VastaaPoista
  7. Mulla tulee 20.5. täyteen 4 v karkkilakkoa. Että kyllä sitä pystyy kun vaan päättää. :) En kyllä tuota ennen olisi uskonut pystyväni olemaan näin kauan ilman karkkia. Herkkuja kyllä syön, että täysin ilman makeaa en pystyisi olemaan. Kerran olin kuukauden ilman sokeria ja kun söin täytekakkua sen kuukauden jälkeen, niin meinasin oksentaa. Tuli se makea niin yllätyksenä täydellisen sokerittomuuden jälkeen.

    Nyt raskaanaollessa tekee makeaa mieli, mutta yleensä makean syömisen seurauksena tulee huono olo. Jospa sitä sitten oppisi olemaan ilman herkkuja. :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!