keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Vauvakuumetta: tuloksia tohtorilta ja vielä odotusta

Odotusta, odotusta, elämä on nyt vaan yhtä odotusta. No, opinpahan ainakin kärsivällisyyttä (toivottavasti) tulevaa raskautta varten. :)

Tohtoritäti soitteli ja kaikki tulokset lukuunottamatta klamydia/tippuri-testiä (tulokset perjantaina) ovat tulleet ja kaikki tulokset ovat normaalien rajoissa, eli kaikki on mitä ilmeisimmin hyvin. Kysyin kuinka todennäköistä on, että jompikumpi noista testeistä voisi olla sitten positiivinen, niin on kuulemma epätodennäköistä, koska tulehdusarvot ovat normaaleissa lukemissa. Ja mistäköhän sitä olisin jommankumman taudin edes saanut, kun kyse on kuitenkin sukupuolitaudista ja kumppaneita on vain se yksi ja ainoa ollut ikinä... Sikäli on vähän jännä, että tätä edes testataan, mutta toisaalta on kuitenkin hyvä, että kaikki mahdolliset vaihtoehdot käydään läpi. Papa-koe puuttuu vielä, se otetaan todennäköisimmin ensi viikolla.

Kuukautiskierron tasausta odotellaan siis vielä puolisentoista kk:tta, eli josko seuraava kierto olisi sitten vaikka jo edes suht normaali. Tämä kierto on kyllä edelleen tosi kummallinen, tosi niukka mutta kestää taas pitkään (tänään menossa 8 pvä). Jos kierto venähtää pitkäksi, niin sitten on edessä keltarauhashormonikuuri, mutta se on sitten ajankohtainen tosiaan vasta jos kierto venähtää jonnekin 35 pvä:n tienoille. Siispä tässä vielä odotellaan.

Haastattelu oli tänään, en osaa sanoa enkä analysoida yhtään, että miten meni, mutta voi että miten onnesta lupaan mennä sekaisin jos tämän paikan nappaan! Kahden vko:n sisään pitäisi tietää miten meni, ensi viikolla saan ilmeisesti tietää mikäli pääsen soveltuvuustesteihin. :) Ja jos en pääse, niin tuskinpa sekään nyt kuitenkaan varsinainen maailmanloppu on, koska nyt on kuitenkin vakkariduunipaikka tälläkin hetkellä, mistä olisi sitten hyvä jäädä mammalomalle.

By the way, onks teidänkin mielestä Lostin Sayid Jarrah ihan älyttömän hyvännäköinen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!